maalis 26, 2022
Poimintoja kirjasta Uupumuksesta takaisin elämään (J.Mattila / Kirjapaja)
”Kaatuvathan parhaat tietokoneetkin.”
Uupumuksessa on kyse emotionaalisesta uupumuksesta, vaikka uupumuksen oireet ovat usein hyvinkin fyysisiä. Elämme valtavan informaatiomäärän keskellä, mutta silti meillä on hyvin pinnallinen näkemys uupumisen syistä. Helposti ajatellaan, että uupumus johtuu työrasituksesta, vaikka pohjimmiltaan kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Kirjailija ja psykiatri Juhani Mattila kuvailee uupumusta sielullisuuden katoamisella. Ihminen saattaa näyttää ulospäin ihan tavalliselta, mutta hän on kuitenkin kadottanut oman itsensä. Osa tunteista ja kaipauksesta ei pääse esille.
Kun kamelin selkä katkeaa
Sairastuminen voi tavallaan tulla yhtäkkiä, sillä joku pienikin asia voi katkaista kamelin selän. Siksi uupunut ei usein ymmärrä mitä tapahtui ja miksi. Mattila luettelee erilaisia uupumuksen merkkejä, joita ovat mm. aivosumu, virta loppu, luovuus katoaa, kontaktit heikkenevät (vaikea olla vuorovaikutuksessa), eristäytyminen ärsykkeistä, olotilan vaihtelut kiihtyneestä passiivisuuteen, huolet kasaantuvat, ei jaksa huolehtia itsestään, ei kykene rentoutumaan, henkiset tarpeet eivät tyydyty. Uupunut ihminen on yleensä hyvin herkkä.
Uupumus on mielestä pois torjuttua ahdistusta ja ahdistus taas on epämääräinen hankala olo, jota vaikea hallita. Tästä syystä ihmisellä saattaa olla levoton olo eikä hän saa oikein mistään kiinni. Toisin sanoen, hän ei kykene rauhoittumaan eikä ajattelemaan selkeästi. Tämä taas johtaa helposti siihen, että hän kokeilee kaikenlaista tuloksetta. Kuntoilua, opaskirjoja, alkoholia jne.
Uupumisessa onkin kyse siitä, että ulkoinen paine kasvaa suuremmaksi kuin ihminen jaksaa kantaa. Uupuminen syntyy siitä kun minäkokemus katoaa ja ihminen alkaa toimia vain muiden ehdoilla eli ulkoapäin ohjautuvasti. Tällaiselle ihmiselle omia tunteita tärkeämmäksi tulevat muiden tunteet ja tarpeet. Samalla ihminen saattaa tulla sokeaksi omille tunteilleen ja tarpeilleen, ja jäädä tavallaan ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.
Uupunut ihminen on helppo havaita puheesta. Uupunut puhuu yleensä enimmäkseen passiivissa ja lauseissa ei ole tekijää. ”Minä” puuttuu ja koko elämä on emotionaalisesti tyhjää. Tyypillistä on, että ihmisellä on kova näyttämisen tarve eikä uskalleta kieltäytyä esimerkiksi töistä. Lisäksi herkillä ihmisillä on tarve tehdä aina parhaansa. Uupunut on vieraantunut omista toiveistaan. Hänen haluamisensa on tavallaan loppunut eikä hän ehkä osaa enää edes sanoa mitä hän haluaisi tai kaipaisi. Hän saattaa myös valheelllisesti ajatella, että pärjää yksin eikä tarvitse muilta mitään. Tällöin ihminen ei myöskään ehkä huomaa, että hän on tekemässä sielullisella tasolla itsemurhaa.
Elämä ei ole tasapainossa, jos ihminen tietää mitä muut häneltä odottavat, mutta ei tunnista mitä itse kaipaa elämältään, jotta voisi nauttia siitä. Nämä käytösmallit voivat olla jo lapsuudessa opittuja. Jos vanhemmat ovat määränneet kaiken, lapsi on joutunut olemaan sopeutuvainen. Jatkuva toisten ihmisten ehdoilla eläminen lisää piilevää vihaa ja katkeruutta.
Ethän tukahduta herkkyyttäsi
Mattila kirjoittaa, että uupumisen ongelmaa ei olisikaan jos ihminen ei yrittäisi tukahduttaa omaa herkkyyttään. Jos ihminen onnistuu luomaan yhteyden katoavaan herkkyyteensä, avaa se mahdollisuuden luovuuteen. Kun mieli alkaa elävöityä, suunta on oikea. Oikea suunta voi myös tehdä kipeää, koska silloin ihminen joutuu repimään itsensä irti vanhoista kaavoista ja menemään kohti ahdistustaan. Mattila kannustaakin siihen, että ei piilottaisi herkkyyttään. Jos tunteet ovat kadonneet, tai niitä ei ole oikein koskaan osannut tunnistaa, ne pitää etsiä. Ilman tunteita ei voi elää.
Miksi kukaan edes haluaisi hylätä aitoa itseään? Ihminen saattaa hävetä, pelätä, ujostella tai kokea avuttomuuden tunteita, mutta näitäkään tunteita ei saisi torjua, sillä muuten ei ole aito oma itsensä. Myöskään ahdistusta tunteena ei tulisi pelätä, sillä se kertoo ihmiselle sen, että hän on sielullisesti elossa. Ahdistusta kokeva ihminen ei ole sairas vaan itseasiassa emotionaalisesti terveempi kuin sellainen, joka ei koskaan koe ahdistusta.
Tiedostamattomat tunteet vaikeuttavat toipumista, kirjoittaa Mattila. Hän painottaa tunnetaitojen opettelua ja erityisesti tunteiden sanoittamista oikeilla sanoilla. Jos tuntuu vaikealta puhua jollekin läheiselle, voi tunnepuhetta harjoitella vaikka koiralle, kissalle tai viherkasville. Uupumuksesta toipuminen ei tapahdu ilman omaa ponnistelua. Puhuminen on äärimmäisen tärkeää, sillä sanat ovat diagnooseja. Mattila kirjoittaa, että sanat sisältävät suunnan ja tavoitteen. Kuten ratkaisukeskeisessä terapiassa, pyritään sanojen avulla vaihtamaan näkökulmaa. Esimerkiksi ihminen voi sanoittaa oloaan ja kertoa tuntevansa pelkoa. Tällöin lähdetään kurkkaamaan pelon toiselle puolelle, josta löytyykin rohkeus, jota kohti voidaan lähteä etenemään.
Mitä oikeasti haluat?
Mattila sanoo, että ihminen tuntee itsestään vain pienen osan, joten on tärkeä oppia kuuntelemaan miten itse puhuu, ja puhuuko koskaan mitään tunteistaan. On myös hyvä huomioida mitä elämäänsä kaipaa. Onko se kenties herkkyyttä, syvällisyyttä, romantiikkaa, intohimoa, huumoria, rohkeutta, armoa, vihaa, kiukkua jne.?
On äärimmäisen tärkeää oppia unelmoimaan, sillä ne rikastuttavat elämää ja niistä löytyy omin itse. Uupumuksesta ei kuitenkaan toivuta pelkästään unelmoimalla, sillä se on prosessi, mutta unelmat lisäävät toiveikkuutta, joilla taas on usein hyvinkin välitön vaikutus mielialaan. Mattila nostaa esiin myös sen, että ihminen haluaa kokea itsensä sankariksi, sillä tarve menestyä ja olla tähti, on voimavara.
Miten toipua uupumisesta?
Mattila kirjoittaa, että jokaisen tulee löytää omat keinonsa voimaantua. Jokainen myös toipuu omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Ratkaisut tapahtuvat kuitenkin aina tässä ja nyt, joten Mattila kehottaa miettimään mitä mukavaa voisit tehdä ja siirtyä ajatuksista tekoihin. Mattila myös muistuttaa, että suurin ongelma harvoin on työasiat vaan kenties jokin muu asia elämässä. Se voi olla esim epätyydyttävä parisuhde, yksinäisyys tai hankalat ihmissuhteet.
Uupunut ei koe tuntevansa läheisyyttä, mutta toipuessaan läheisyyden merkitys lisääntyy. Ajatus, että pitäisi pärjätä yksin, ei pidä paikkansa. Myötätunto on tärkeintä – ja se on kuin happea uupuneelle. Siksi uupunut tarvitseekin paljon tukea ja ymmärrystä.
Kiltti ihminen uupuu herkästi, sillä hän yrittää kaikin tavoin hallita impulssejaan. Mattila kirjoittaa myös autonomian opettelun tärkeydestä, sillä ”herkän ihmisen rajapinta on usein liian läpäisevä”. Kiltin ja herkän ihmisen on vaikea pitää kiinni omista käsityksistään jos muut ympärillä ovat vahvoja. On siis tärkeää oppia päästämään ”höyryt ulos”, ja Mattila mainitsee, että sopiva aggressiivisuus estää ihmistä alistumista toisten tahtoon kun häntä yritetään manipuloida.
Kannattaa myös opetella kysymään itseltään: Tekeekö minun todella mieli tehdä näin? Tällöin ihminen löytää omista haluistaan nousevan tahdon, ei pelkästään järkitahdon. On myös tärkeää oppia erottamaan omat tunteet toisten tunteista, opetella pitämään omat rajansa eikä kantaa kaikkia asioita omilla harteillaan.
Nähdyksi tuleminen on ihmisen perustarve
Uupumus tulee yleensä siitä, että ihminen ei saa riittävää huomiota, arvostusta ja ihailua. Kun ihminen tulee nähdyksi, se synnyttää energiaa, joka tuntuu kihelmöivänä jännityksenä. Silti näkymättömyyteen tottuneelle voi olla vaikea tulla näkyväksi, vaikka se olisikin toiveiden täyttymys.
Mattila kirjoittaa, että sielullista kärsimystämme lisää myös pitkään vallalla ollut pinnallinen kulttuuri ja oletus siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tasaisen tyytyväinen ja onnellinen. Rohkeinta olisikin paljastaa inhimillisyytensä, sillä se on nykyään harvinaisempaa.
Ja uupumisen syy. Se on pohjimmiltaan sielullinen. Tavoitteena onkin löytää elämän merkityksellisyys ja herätä uudelleen eloon.. Muuten riskinä on, että elämä jää elämättä.
Vahva lukusuositus 5/5. Lisätietoa kirjasta täältä.
Halutessasi voit lukea lisää uupumusteemasta aiemmasta blogikirjoituksestani.
huhti 15, 2021
Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Voimana toivo (M. Kallio)
Sain vihdoin ja viimein luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo. Minun on pitänyt lukea se jo pidemmän aikaa, mutta jostain syystä aina joku muu kirja on kiilannut eteen. Harmittaa, että en ole aiemmin lukenut kirjaa, sillä se on aivan fantastinen teos. Kirja julkaistiin maaliskuussa 2020. Ihan kuin se olisi ollut etiäinen siitä, että tarvitsemme pian toivoa enemmän kuin pitkiin aikoihin, juuri koronapandemian kynnyksellä.
Kirja kertoo nimensä mukaisesti toivosta, mutta myös elämään kuuluvasta toivottomuudesta, vastoinkäymisistä ja surusta. Kallio kirjoittaa vaikeistakin teemoista lempeästi ja suurella viisaudella. Kirja on vahvasti elämänmakuinen ja siitä huokuu Kallion vankka ammattitaito, mutta myös hänen persoonansa ja tapansa ajatella elämästä. Kirja tuo toivoa lukijalleen ja auttaa ymmärtämään mistä elämässä ehkä oikeastaan onkin kysymys.
Kallio painottaa kirjassaan useaan otteeseen, että vaikka elämä voi näyttää musertavalta ja mahdottomalta, tunteet ovat aina ohimeneviä eikä saisi koskaan mennä siihen ansaan, että tunne olisi pysyvä ja kestäisi lopun elämää. Kallio muistuttaa, että kaikkia tunteita voi myös sallivasti kokea eikä niissä tarvitse aina toimia. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään siinä missä hyvätkin asiat. Toivo on kuitenkin mahdollisuus tavoitella jotain hyvää.
Kirjassa mainitaan myös muutamaan kertaan ehkä yksi tärkeimmistä asioista: ihmistä ei ole luotu olemaan täysin yksin, sillä ihminen on laumaeläin.
Ihminen ei toivu yksin. Toistan, ihminen ei toivu yksin.
Kallio puhuu myös tärkeästä asiasta eli jaetusta toivottomuudesta ja siitä miten se luo toivoa, sekä miten toivoa ei saisi koskaan tuputtaa. Myös nykypäivänä vahvasti vallalla oleva ajatus jatkuvasta pärjäämisestä vääristää tilannetta. Kaikki ei ole aina vain itsestä kiinni ja koskaan ei voi tietää milloin on itsekin avun tarpeessa. Onneksi hyvää voi joka tilanteessa vahvistaa pienin, toistuvin teoin.
Toivo on aavistus hyvästä, ja tämä kirja totisesti luo toivoa.
Kiitos Maaret Kallio.
Terapiapalveluistani lisää täällä.
huhti 10, 2021
Mielen terveys ei ole pelkkää mielen hyvinvointia tai elämää ilman ongelmia. Suru ja pettymykset, pelot ja ahdistuneisuus ovat osa jokaisen elämää. Kyse on kuitenkin ongelmasta vasta kun oireet haittaavat toimintakykyä, aiheuttavat pidempikestoista kärsimystä ja hankaloittavat ihmissuhteita.
Ihminen on tunteva ja tunnetilat vaikuttavat myös elimistöön luoden erilaisia somaattisia oireita. Mielen vointi heijastuu koko ihmiseen. Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Onneksi vakavista ja pitkäkestoisistakin psykiatrisista sairauksista voi parantua. Mielenterveyden häiriöiden luokittelussa käytetään lääketieteelliseen tietoon perustuvia diagnooseja. Diagnoosi on pohjana hoidolle ja diagnoosin perusteella aloitetaan sekä kohdennetaan potilaan yksilöllinen hoito. Diagnoosi on myös edellytyksenä yhteiskunnan tukemalle psykoterapialle.
”I’m not my anxiety.”
Terapeuttisen työn kannalta on tietenkin tärkeää tietää asiakkaiden mahdolliset diagnoosit, sillä diagnoosi voi kertoa paljon asiakkaan oirehtimisesta. Diagnoosi auttaa tarvittaessa myös terapeuttia ohjaamaan asiakasta eteenpäin oikeanlaisen hoidon piiriin. Diagnoosi on myös usein helpotus asiakkaalle itselleen kun hän saa selvyyden oireisiinsa, mutta sen ei pitäisi kuitenkaan olla asiakasta täysin määrittävä tekijä, sillä ihminen on myös paljon muuta kuin diagnoosinsa. Ehkä asiakkaista voisi jopa olla virkistävää jos terapeutti kohtaa asiakkaan ilman ennakkokäsityksiä, antamatta liikaa painoarvoa diagnoosille vaan kuuntelemalla mitä asiakkaalla on sanottavanaan. Tietyllä tavalla se voisi olla uskallusta katsoa ”laatikon ulkopuolelle”, ja yrittää nähdä niitä positiivisten muutosten mahdollisuuksia ilman, että diagnoosin annettaisiin rajoittaa ja rajata ajattelua liikaa (poislukien vakavat välitöntä psykiatrista hoitoa vaativat psykoottiset diagnoosit).
Tieto lisää tuskaa?
Nykyään mielenterveyteen liittyvät asiat ovat jo hyvin ymmärrettyjä ja ihan tavallisiakin. On hienoa huomata, että esimerkiksi nuoret ovat paljon valveutuneempia mielenterveyteen liittyvistä asioista kuin vielä jokunen vuosikymmen taaksepäin. Kuitenkin välillä tulee olo, että jatkuva tietomäärän lisääntyminen ja tietynlainen kulttuurillinen muutos on myös lisännyt nuorten ahdistusta, tai ainakin tuonut sen näkyvämmäksi. Yhä nuoremmilla on ahdistusta, stressiä ja masennusta, ja olisi mielenkiintoista tietää mikä kaikki siihen loppujen lopuksi vaikuttaa. Korona-aika on varmasti tuonut siihen oman lisänsä, mutta jo ennen koronaa tämä ilmiö oli havaittavissa.
”Ota niskasta kiinni” ei auta
Mielen sairaudet ovat kuitenkin tosiasia ja ne eivät parane vain tahdonvoimalla tai ryhdistäytymällä. Myös tämän vuoksi diagnoosit ovat todella tärkeitä, jotta potilas osataan ohjata oikean avun pariin. Terapeutin on tärkeää ymmärtää eri tautiluokitusten merkitys ja diagnoosien mahdollinen vaikutus asiakastyöhön. Monilla diagnoosin saaneilla asiakkailla on myös erilaisia lääkityksiä, joista terapeutin olisi hyvä olla tietoinen. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin saada hyvä, luottamuksellinen yhteys asiakkaaseen ja nähdä diagnoosien ja mahdollisten ongelmien lisäksi myös niitä hyviä ja positiivisia puolia – ja erityisesti juuri niitä. Vakavimmistakin psyykkisistä häiriöistä kärsivä voi silti elää hyvää elämää.
On vain toivottomia hetkiä, ei toivottomia ihmisiä.
Täältä löydät lisätietoa tautiluokituksista.
Jos tarvitset keskusteluapua, löydät lisää terapiapalveluistani täältä.
tammi 25, 2021
Kirjallisuusraportti kirjasta Avoimet suhteet (Mirja Hämäläinen)
”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäkööt ensimmäisen kiven.” – Jeesus
Monogamianormi elää yhteiskunnassamme vahvana. Siksi Mirja Hämäläisen kirja Avoimet suhteet onkin virkistävä tuulahdus, joka käsittelee erilaisia suhdemuotoja raikkaalla ja avoimen pohdiskelevalla tavalla. Voisi sanoa, että kirja on ihmissuhdeanargistinen teos, sillä se haastaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, normeista vapaana. Hämäläinen ei tuputa mitään, mutta rohkaisee jokaista pohtimaan omia valintojaan ja toimintatapojaan. Jos omat ihmissuhdearvot ovat epäselvät tai ei ole ehkä koskaan miettinyt omia odotuksiaan tai rajojaan , tämä kirja auttaa varmasti niiden kartoittamisessa.
Hämäläinen puhuu kirjassaan yleisesti vallitsevasta monogamianormista. Kärjistäen sanottuna se tarkoittaa, että ihmisen ei tulisi onnellisessa suhteessa haluta ketään muuta ja pienetkin virheet voivat johtaa vakaviin kriiseihin. ”Pirulle ei pidä antaa pikkusormea”, kuten Hämäläinen asiaa kuvailee.
Monogamia on oletusarvo
Monogamianormi on tietyllä tapaa oletusarvo, joka kuitenkin saattaa olla aikansa elänyt. Moni pitkissä suhteissa elänyt tietää, että ihmiset voivat muuttua ja usein ajatellaan, että pitää erota, jotta voi elää omanlaistaan elämää. Hämäläinen puhuu heteroseksismistä ja siitä miten sitä on kaikkialla: meille määritellään ulkoapäin millainen rakkaus on todellista ja miten meidän pitäisi elää. Hämäläinen kirjoittaakin, että jos ei seuraa normeja, monet saattavat kyseenalaistaa valintasi ja ihmissuhteesi.
Mikä sitten estää elämästä omien normien mukaisesti? Usein pelko johdattaa ja määrittelee suhteet, mutta sen ei tarvitsisi olla niin. Hämäläinen kirjoittaa myös siitä miten muiden vaihtoehtojen näkymättömäksi tekeminen on vallankäytön muoto. Onko se oikein, että vain tietynlainen parisuhde esitetään oikeanlaiseksi ja muita vaihtoehtoja paremmaksi tavaksi elää?
Naiivi haavekuva
Hämäläinen mainitsee kirjassaan myös hyvin tunnistettavan tilanteen. Jos joku paljastaa olevansa avoimessa suhteessa, tätä ihmistä pidetään helposti epäkypsänä tai keskenkasvusena. Ajatellaan, että kyseessä on joku ohimenevä vaihe. Hämäläinen mainitsee kirjassa psykoterapeutti Esther Perelin, joka on puhunut siitä kuinka täysin monogaminen suhde on naiivi haavekuva, sillä monogamia ei takaa pysyvyyttä ja sitoutumista. Oikeastaan juuri monogamia synnyttää mustasukkaisuutta, vaikka ajatellaan että se suojaisi mustasukkaisuudelta.
Toisaalta yhtä lailla avoimissa suhteissa on mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuudessa on kyse menettämisen pelosta, siitä että suhde päättyy. Mustasukkainen haluaa omistaa toisen ihmisen ja pitää hänet kontrollissa. Pelkoon perustuva parisuhde on kuitenkin hyvin raskas ja siinä on kyse enemmän omistushalusta kuin aidosta rakkaudesta. Toisen omistamisen harhalla yritetään hallita oma pelkoja. Mustasukkaisuus viestii aina jostain tarpeesta ja sisäisestä konfliktista, jonka ratkaisemiseen voi joskus tarvita terapiaa.
Hämäläinen nostaa kirjassaan esiin termin myötäilo. Se tarkoittaa iloa toisen ilosta ja sitä voi halutessaan oppia. Myötäilo ei poista mustasukkaisuutta kokonaan, mutta se voi auttaa mustasukkaisuuden hallinnassa.
Häpeä ja pelko rajoittavat
Avoimet suhteet on tietynlainen kattokäsite, jonka alla on monenlaisia erilaisia käsitteitä, joita en lähde tässä yhteydessä tarkemmin luettelemaan. Jos ihminen elää jossain avoimen suhteen muodossa monogamianormin ulkopuolella, hän elää niin sanotusti normien vastaista elämää. Normien vastainen elämä voi olla samaan aikaan hyvin vapauttavaa mutta myös raskasta. Vaikka elämme suhteellisen etuoikeutetussa ja arvoliberaalissa yhteiskunnassa, erilaisuus harvoin saa ulkoapäin riittävästi tukea. Lisäksi kulttuurissamme arvostetaan edelleen vahvasti pitkiä parisuhteita ja saattaa aiheuttaa häpeää ja pelkoa jos ei mahdu tähän tietynlaiseen muottiin. Hämäläinen kirjoittaakin tästä, että elämme moninaisuuden keskellä ja aikamme on vapaamielistä, mutta emme ole yhteiskunnallisesti lähelläkään sitä, että ihminen voisi valita oman suhdetyyppinsä vapaasti.
”Ei noin voi tehdä!”. Miksi ei? Kaikki ihmiset ovat erilaisia erilaisten taipumuksiemme ja tarpeidemme kanssa ja kaikissa suhteissa on ihmisiä, siksi ne eivät ole koskaan täydellisiä. Hyvä kysymys onkin, että millaisia sitoumuksia ja tunteita vaaditaan, jotta rakkaus olisi todellista?
Lisätietoa kirjasta täällä.
Tietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
kesä 23, 2020
Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Ihmisyyden rajalla (V.E. Frankl)
Inhimillisen kärsimyksen koko on hyvin suhteellinen. Keskitysleiriltäkin aikoinaan selviytynyt psykiatri Viktor E. Frankl kirjoittaa Ihmisyyden rajalla-kirjassaan siitä miten ihmisen kärsimys toimii kuin kaasu. Jos tyhjään kammioon pumpataan määrätty määrä kaasua, se täyttää kammion tasaisesti riippumatta siitä miten suuri kammio on. Samalla tavoin kärsimys täyttää ihmisen sielun ja tietoisen mielen, riippumatta kärsimyksen koosta.
Kärsimystä on eri syistä ja erilaiset olosuhteet tietenkin vaikuttavat ihmiseen, kuten esimerkiksi unenpuute, riittämätön ravinto ja henkiset paineet. Franklin mukaan ihminen pystyy kaikista olosuhteista huolimatta päättämään mikä hänestä tulee. Frankl kirjoittaa, että arvot eivät saa ihmistä liikkeelle, ne eivät työnnä ihmistä vaan ne vetävät häntä. Ihmisellä on kuitenkin aina vapaus valita tarjouksen hyväksymisen ja hylkäämisen välillä ja joka hetki ihmisen on päätettävä, meni sitten syteen tai saveen, mihin hän elämässään tähtää.
Sivutuotteena mielihyvä
Ihminen saattaa kuitenkin pelätä erilaisia tilanteita, mutta ironista on, että usein pelko saa toteutumaan juuri sen mitä pelkää ja taas vastaavasti innokas yrittäminen estää usein saavuttamasta sen mitä voimakkaasti haluaa. Frankl puhuu näistä edellä mainituista käsitteistä nimillä intentio ja hyperintentio, esimerkiksi tilanteissa missä mies yrittää innokkaasti todistaa omaavansa seksuaalista potenssia tai vastaavasti nainen kykyään kokea orgasmi, eli mitä voimakkaammin he sitä toivovat, sitä huonommin he siinä onnistuvat. Siksi Frankl mainitseekin, että mielihyvän tulisi olla sivutuote, sillä jos siitä tehdään itse päämäärä, se menee helposti pilalle.
Myös liiallinen huomion kiinnittäminen asiaan (hyperreflektio) saattaa olla haitallista.
Tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan käsitteeseen eli paradoksaaliseen intentioon. Tämä nimihirviö tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen pitäisi kokeilla hetken aikaa juuri sitä mitä hän pelkää. Esimerkiksi unihäiriöiden hoidossa paradoksaalista intentiota voidaan käyttää niin, että innokkaan nukahtamisen yrittämisen sijasta estellään nukahtamista. Nukahtamista kohtaan syntynyt hyperintentio siis korvataan paradoksaalisella intentiolla olla nukahtamatta ja usein käykin niin, että asianomainen nukahtaa.
Pyri päämäärääsi
Frankl kirjoittaa kirjassaan myös eräästä todella tärkeästä aiheesta eli siitä miten vaarallista on ajatella, että ihminen tarvitsisi jatkuvasti ja ensisijaisesti vain tasapainoa. Henkinen terveys vaatii Franklin mukaan tietyn määrän jännitystä eli jännitystä sen välillä mitä on jo saavuttanut ja mitä tulisi saada aikaan. Ihminen ei tarvitse täysin jännityksetöntä tilaa, vaan pyrkimistä ja ponnistelua johonkin päämäärään, joka on hänen arvoisensa.
On myös hyvin tyypillistä, että ihminen haluaa tehdä joko sen mitä muut tekevät tai hän tekee mitä muut ihmiset toivovat hänen tekevän. Jos ihminen ei pyri omien arvojensa mukaiseen toimintaan, hän saattaa ajautua helposti tietynlaiseen tyhjiön tilaan, mitä Frankl kuvaa kirjassaan eksistentiaalisena tyhjiönä. Se tarkoittaa kansankielellä ikävystymistä. Frankl väittää, että ihminen horjuukin ikuisesti kahden äärimmäisyyden välillä – kärsimyksen ja ikävystymisen.
Nykyään painotetaan, että ihmisen pitäisi olla onnellinen ja itsensä onnettomaksi tunteminen olisi muka merkki sopeutumattomuudesta. Jokaisella ihmisellä on vapaus olla mitä tahansa tai olla olematta, kaikki on hänestä itsestään kiinni ja erityisesti siinä mitä valintoja ja päätöksiä hän tekee eri tilanteissa.
Lopuksi haluaisin nostaa kirjasta vielä yhden mielenkiintoisen poiminnan. Frankl kirjoittaa, että huumori on eräs sielun aseista taistelussa itsensä säilyttämiseksi. Hän mainitsee, että huumori paremmin kuin mikään muu ihmisessä voi suoda mahdollisuuden irrottautua ja kohota minkä tahansa tilanteen yläpuolelle, vaikkapa vain muutamaksi sekunniksi.
Voisiko tästä päätellä, että elämä ei ehkä olekaan jatkuvasti niin vakavaa ja vain yhtä kärsimystä?
Lähde: Ihmisyyden rajalla – Viktor E. Frankl, 2002
Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
