+358 45 7872 8840 highhopeshelsinki@gmail.com
Oikeus olla onnellinen

Oikeus olla onnellinen

Kirjallisuusraportti kirjasta Avoimet suhteet (Mirja Hämäläinen)

”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäkööt ensimmäisen kiven.” – Jeesus

Mirja Hämäläisen kirja Avoimet suhteet käsittelee erilaisia suhdemuotoja raikkaalla ja avoimen pohdiskelevalla tavalla. Voisi sanoa, että kirja on ihmissuhdeanargistinen teos, sillä se haastaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, normeista vapaana. Hämäläinen ei tuputa mitään, mutta rohkaisee jokaista pohtimaan omia valintojaan ja toimintatapojaan. Jos omat ihmissuhdearvot ovat epäselvät tai ei ole ehkä koskaan miettinyt omia odotuksiaan tai rajojaan , tämä kirja auttaa varmasti niiden kartoittamisessa.

Hämäläinen puhuu kirjassaan yleisesti vallitsevasta monogamianormista. Kärjistäen sanottuna se tarkoittaa, että ihmisen ei tulisi onnellisessa suhteessa haluta ketään muuta ja pienetkin virheet voivat johtaa vakaviin kriiseihin. ”Pirulle ei pidä antaa pikkusormea”, kuten Hämäläinen asiaa kuvailee.

Monogamianormi on tietyllä tapaa oletusarvo, joka saattaa olla aikansa elänyt. Moni pitkissä suhteissa elänyt tietää, että ihmiset voivat muuttua ja usein ajatellaan, että pitää erota, jotta voi elää omanlaistaan elämää. Hämäläinen puhuu heteroseksismistä ja siitä miten sitä on kaikkialla: meille määritellään ulkoapäin millainen rakkaus on todellista ja miten meidän pitäisi elää. Hämäläinen kirjoittaakin, että jos ei seuraa normeja, monet saattavat kyseenalaistaa valintasi ja ihmissuhteesi.

Mikä sitten estää elämästä omien normien mukaisesti? Usein pelko johdattaa ja määrittelee suhteet, mutta sen ei tarvitsisi olla niin. Hämäläinen kirjoittaa myös siitä miten muiden vaihtoehtojen näkymättömäksi tekeminen on vallankäytön muoto. Onko se oikein, että vain tietynlainen parisuhde esitetään oikeanlaiseksi ja muita vaihtoehtoja paremmaksi tavaksi elää?

Hämäläinen mainitsee kirjassaan myös hyvin tunnistettavan tilanteen. Jos joku paljastaa olevansa avoimessa suhteessa, tätä ihmistä pidetään helposti epäkypsänä tai keskenkasvusena. Ajatellaan, että kyseessä on joku ohimenevä vaihe. Hämäläinen mainitsee kirjassa psykoterapeutti Esther Perelin, joka on puhunut siitä kuinka täysin monogaminen suhde on naiivi haavekuva, sillä monogamia ei takaa pysyvyyttä ja sitoutumista. Oikeastaan juuri monogamia synnyttää mustasukkaisuutta, vaikka ajatellaan että se suojaisi mustasukkaisuudelta.

Toisaalta yhtä lailla avoimissa suhteissa on mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuudessa on kyse menettämisen pelosta, siitä että suhde päättyy. Mustasukkainen haluaa omistaa toisen ihmisen ja pitää hänet kontrollissa. Pelkoon perustuva parisuhde on kuitenkin hyvin raskas ja siinä on kyse enemmän omistushalusta kuin aidosta rakkaudesta. Toisen omistamisen harhalla yritetään hallita oma pelkoja. Mustasukkaisuus viestii aina jostain tarpeesta ja sisäisestä konfliktista, jonka ratkaisemiseen voi joskus tarvita terapiaa.

Hämäläinen nostaa kirjassaan esiin termin myötäilo. Se tarkoittaa iloa toisen ilosta ja sitä voi halutessaan oppia. Myötäilo ei poista mustasukkaisuutta kokonaan, mutta se voi auttaa mustasukkaisuuden hallinnassa.

Avoimet suhteet on tietynlainen kattokäsite, jonka alla on monenlaisia erilaisia käsitteitä, joita en lähde tässä yhteydessä tarkemmin luettelemaan. Jos ihminen elää jossain avoimen suhteen muodossa monogamianormin ulkopuolella, hän elää niin sanotusti normien vastaista elämää. Normien vastainen elämä voi olla samaan aikaan hyvin vapauttavaa mutta myös raskasta. Vaikka elämme suhteellisen etuoikeutetussa ja arvoliberaalissa yhteiskunnassa, erilaisuus harvoin saa ulkoapäin riittävästi tukea. Lisäksi kulttuurissamme arvostetaan edelleen vahvasti pitkiä parisuhteita ja saattaa aiheuttaa häpeää ja pelkoa jos ei mahdu tähän tietynlaiseen muottiin. Hämäläinen kirjoittaakin tästä, että elämme moninaisuuden keskellä ja aikamme on vapaamielistä, mutta emme ole yhteiskunnallisesti lähelläkään sitä, että ihminen voisi valita oman suhdetyyppinsä vapaasti.

”Ei noin voi tehdä!”. Miksi ei? Kaikki ihmiset ovat erilaisia erilaisten taipumuksiemme ja tarpeidemme kanssa ja kaikissa suhteissa on ihmisiä, siksi ne eivät ole koskaan täydellisiä. Hyvä kysymys onkin, että millaisia sitoumuksia ja tunteita vaaditaan, jotta rakkaus olisi todellista?

Onko elämä pelkkää kärsimystä?

Onko elämä pelkkää kärsimystä?

Inhimillisen kärsimyksen koko on hyvin suhteellinen. Keskitysleiriltäkin aikoinaan selviytynyt psykiatri Viktor E. Frankl kirjoittaa Ihmisyyden rajalla-kirjassaan siitä miten ihmisen kärsimys toimii kuin kaasu. Jos tyhjään kammioon pumpataan määrätty määrä kaasua, se täyttää kammion tasaisesti riippumatta siitä miten suuri kammio on. Samalla tavoin kärsimys täyttää ihmisen sielun ja tietoisen mielen, riippumatta kärsimyksen koosta.

Kärsimystä on eri syistä ja erilaiset olosuhteet tietenkin vaikuttavat ihmiseen, kuten esimerkiksi unenpuute, riittämätön ravinto ja henkiset paineet. Franklin mukaan ihminen pystyy kaikista olosuhteista huolimatta päättämään mikä hänestä tulee. Frankl kirjoittaa, että arvot eivät saa ihmistä liikkeelle, ne eivät työnnä ihmistä vaan ne vetävät häntä. Ihmisellä on kuitenkin aina vapaus valita tarjouksen hyväksymisen ja hylkäämisen välillä ja joka hetki ihmisen on päätettävä, meni sitten syteen tai saveen, mihin hän elämässään tähtää.

Ihminen saattaa kuitenkin pelätä erilaisia tilanteita, mutta ironista on, että usein pelko saa toteutumaan juuri sen mitä pelkää ja taas vastaavasti innokas yrittäminen estää usein saavuttamasta sen mitä voimakkaasti haluaa. Frankl puhuu näistä edellä mainituista käsitteistä nimillä intentio ja hyperintentio, esimerkiksi tilanteissa missä mies yrittää innokkaasti todistaa omaavansa seksuaalista potenssia tai vastaavasti nainen kykyään kokea orgasmi, eli mitä voimakkaammin he sitä toivovat, sitä huonommin he siinä onnistuvat. Siksi Frankl mainitseekin, että mielihyvän tulisi olla sivutuote, sillä jos siitä tehdään itse päämäärä, se menee helposti pilalle.
Myös liiallinen huomion kiinnittäminen asiaan (hyperreflektio) saattaa olla haitallista.

Tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan käsitteeseen eli paradoksaaliseen intentioon. Tämä nimihirviö tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen pitäisi kokeilla hetken aikaa juuri sitä mitä hän pelkää. Esimerkiksi unihäiriöiden hoidossa paradoksaalista intentiota voidaan käyttää niin, että innokkaan nukahtamisen yrittämisen sijasta estellään nukahtamista. Nukahtamista kohtaan syntynyt hyperintentio siis korvataan paradoksaalisella intentiolla olla nukahtamatta ja usein käykin niin, että asianomainen nukahtaa.

Frankl kirjoittaa kirjassaan myös eräästä todella tärkeästä aiheesta eli siitä miten vaarallista on ajatella, että ihminen tarvitsisi jatkuvasti ja ensisijaisesti vain tasapainoa. Henkinen terveys vaatii Franklin mukaan tietyn määrän jännitystä eli jännitystä sen välillä mitä on jo saavuttanut ja mitä tulisi saada aikaan. Ihminen ei tarvitse täysin jännityksetöntä tilaa, vaan pyrkimistä ja ponnistelua johonkin päämäärään, joka on hänen arvoisensa.

On myös hyvin tyypillistä, että ihminen haluaa tehdä joko sen mitä muut tekevät tai hän tekee mitä muut ihmiset toivovat hänen tekevän. Jos ihminen ei pyri omien arvojensa mukaiseen toimintaan, hän saattaa ajautua helposti tietynlaiseen tyhjiön tilaan mitä Frankl kuvaa kirjassaan eksistentiaalisena tyhjiönä. Se tarkoittaa kansankielellä ikävystymistä. Frankl väittää, että ihminen horjuukin ikuisesti kahden äärimmäisyyden välillä – kärsimyksen ja ikävystymisen.

Nykyään painotetaan, että ihmisen pitäisi olla onnellinen ja itsensä onnettomaksi tunteminen olisi muka merkki sopeutumattomuudesta. Jokaisella ihmisellä on vapaus olla mitä tahansa tai olla olematta, kaikki on hänestä itsestään kiinni ja erityisesti siinä mitä valintoja ja päätöksiä hän tekee eri tilanteissa.

Lopuksi haluaisin nostaa kirjasta vielä yhden mielenkiintoisen poiminnan. Frankl kirjoittaa, että huumori on eräs sielun aseista taistelussa itsensä säilyttämiseksi. Hän mainitsee, että huumori paremmin kuin mikään muu ihmisessä voi suoda mahdollisuuden irrottautua ja kohota minkä tahansa tilanteen yläpuolelle, vaikkapa vain muutamaksi sekunniksi.

Voisiko tästä päätellä, että elämä ei ehkä olekaan jatkuvasti niin vakavaa ja vain yhtä kärsimystä?

Lähde: Ihmisyyden rajalla – Viktor E. Frankl, 2002

KIRJA-ARVOSTELU: Suhteellisen vapaata (Suominen, 2020)

KIRJA-ARVOSTELU: Suhteellisen vapaata (Suominen, 2020)

Luin Riikka Suomisen esikoisteoksen Suhteellisen vapaata. Kirja oli huimasti parempi kuin takakansi antoi olettaa enkä juuri pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni sen jälkeen kun olin sen aloittanut. Kirja oli kuin sekoitus romaania, elämäkertaa ja tietokirjaa. Uskon, että hyvin moni keski-ikää lähestyvä, parisuhteista kokemusta omaava pystyy samaistumaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin, joita Suominen kirjassaan käsittelee. Erityisen vaikuttunut olin siitä, miten taidokkaasti Suominen kirjoittaa Romantiikan ja Parisuhteen vaikutuksista ihmissuhteisiin:

”Kun rakastavaiset liu’uttavat sormensa lomittain, eivät he huomaa, että jokin on tullut aivan liki. Romanssin lämmössä kasvaa käenpoika nimeltä Parisuhde. Se tekee pesän sinne, missä se vainuaa rakkautta. Vähitellen parisuhde kasvaa rakastavaisia suuremmaksi. Sen tahto on niin voimakas ja taustavoimat niin väkevät, että rakastavaiset ovat aseettomia. Vähitellen he jäävät alakynteen ja Parisuhde voittaa.”

Kirjaa lukiessani mietin, että ei meidän ihmisten tosiaan tarvitsisi aina yrittää mahtua johonkin muottiin tai kategoriaan. Kuka sen saa päättää miten tämän yhden elämän aikoo elää?

Vahva lukusuositus, 5/5.

Häpeä – psyyken sisäinen konflikti

Häpeä – psyyken sisäinen konflikti

Referaatti kirjasta Nainen ja häpeä (Elina Reenkola, 2014)

***

”Naisen pitäisi olla tietynlainen, jotta hän ei olisi hävettävä. Jotta hän olisi kelvollinen.”

”Kaikkivoipaisuus voi olla kaipauksemme, mutta epätäydellisyys ja riittämättömyys ovat kohtalomme – niinpä myös häpeä.”

”Jos vihastun, olenko muiden silmissä naurettava, kirkuva hysteerikko, rääkyvä lapsi, kauhea ämmä tai ruma nainen?”

***

Häpeä on hyvin inhimillinen tunne. Häpeää voi kokea hyvin monista eri syistä ja lähtökohdista. Häpeä syntyy kun ihminen paljastaa sisimpiä halujaan ja kokee, että ei ole rakastettu tai kelpaa omana itsenään. Häpeä syntyy myös traumaattisista kokemuksista.

Elina Reenkola kirjoittaa, että olisi tärkeää että jo lapsuudessa ihminen tulisi nähdyksi omana itsenään ja että hän kelpaisi sellaisena kuin on, erillisenä. Lapsi tarvitsee vanhempien ihailevaa ja kannustavaa katsetta voidakseen kasvaa aikuiseksi, joka tuntee mielihyvää itsestään. On äärimmäisen tärkeää, että lapsi tulee rakastetuksi omana itsenään, avuttomana ja riippuvaisena, osaamattomana ja kömpelönä, ei pelkästään vahvana ja osaavana.

Kirjassa käsitellään häpeää hyvin monista eri näkökulmista, eikä pelkästään naisten kokemasta häpeästä vaikka kirjan nimestä voisi niin päätellä. Kirjassa on voimakkaasti läsnä psykoanalyyttinen näkökulma ja tästä syystä kirjassa on paljon viittauksia Freudiin. Kirjassa on myös paljon erilaisia tarinoita elokuvista, romaaneista ja jopa kreikan mytologiasta, jotka nivoutuvat häpeäteeman ympärille. Vaikka Elinan kirja olikin aika ajoin hieman raskas luettava, kirjassa oli silti paljon tärkeää asiaa.

Ihminen ei haluaisi olla epätäydellinen, se on varmasti hyvin universaalia vaikka varmasti kulttuurisia eroja on paljon. Ihmiset pyrkivät täydellisyyteen monilla eri tavoilla kuten erilaisilla yleisesti arvostetuilla suorituksilla. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, ja siksi häpeä on tavallista.

Elina kirjoittaa kirjassaan siitä miten häpeää on kahta laatua: hyvänlaatuista ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen häpeä on yleensä lievää ja sillä on suojeleva voima, sillä se saa ihmisen huomioimaan toisia ihmisiä ja huolehtimaan heistä. Pahanlaatuinen häpeä taas on vahvaa ja tuhoavaa. Se voi lamaannuttaa ja tuottaa ihmiselle paljon kärsimystä ja erilaisia psyykkisiä oireita.

Naisten ja miesten kokemassa häpeässä on tiettyjä eroavaisuuksia, vaikka hieman vieroksun sukupuolten välistä jaottelua. Kirjassa kerrotaan, että naisen häpeä heijastaa usein yhteiskunnan käsityksiä naisen huonommuudesta ja miehisestä ylivertaisuudesta (Irene Matthis). Nainen saattaa myös kokea, ettei ole haluttava vaan ruma ja vastenmielinen. Muiden kehut ja ihailu eivät horjuta tätä uskomusta. Kauneus on tärkeää erityisesti naisille eikä se tarkoita vain ulkonäköä vaan kokemusta siitä, että on haluttu ja rakastettu. Edelleen ajatellaan myös, että hillittömyys ja kontrollin menetys olisi naiselle jotenkin noloa ja hävettävää. Naisen vihanilmaisua ei myöskään katsota hyvällä ja siksi naisen voi olla vaikea ilmaista vihaansa. Miehelle taas ei hyväksytä heikkoutta, sillä miehen pitäisi olla muka aina vahva ja pärjäävä. Aseman menetys tai yrityksen konkurssi ovat tyypillisiä voimakkaan häpeän aiheita miehelle ja pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa itsemurhaan.

Kirjassa mainitaan, että nainen voi pyrkiä olemaan täydellisen viehättävä ja seksuaalisesti puoleensavetävä, mutta jos hän ei yllä näihin tavoitteisiin, häpeä viriää. Se voi aiheuttaa syvää epätoivoa, sillä on tärkeää saada olla oma itsensä. Ihminen voi kuitenkin hävetä halujaan ja tästä syystä seksistä puhuttaessa on yleensä helpompi puhua suorituksista kuin kertoa omista tuntemuksistaan tai ongelmistaan. Elina kirjoittaa, että kiihotus, himo ja orgasmiin heittäytyminen herättävät monille häpeää ja pelkoja hallinnan menettämisestä. Ihminen saattaa hävetä mm. hallitsemattomia ilmeitään, alastomuutta, hajuja ja orgasmin puutetta. Miehillä esimerkiksi genitaalien koko, erektion kesto ja potenssi saattavat aiheuttaa häpeää.

Mitä häpeävä ihminen sitten tekee? Hän saattaa reagoida hyvinkin eri tavoin. Hän saattaa kärsiä piilossa, yrittää toimia häpeästä huolimatta, kieltää häpeänsä tai kääntää sen toisen häpäisyksi. Ilmenee häpeä missä muodossa tahansa, terapiassa häpeää ei tarvitse hävetä. Elina kirjoittaa mielestäni erinomaisesti siitä, miten terapeutti on ammattikehtaaja. Terapeutti kehtaa kuulla ja puhua hävettävistä asioista ja piilotetuista negatiivisista tunteista.

Häpeä estää ihmistä olemasta oman elämänsä päähenkilö, joten ethän anna häpeän tehdä sitä sinulle.

 

 

ELOKUVASUOSITUS: Jahti

ELOKUVASUOSITUS: Jahti

Tanskalainen elokuva Jahti kertoo siitä kuinka erityisesti pienessä kaupungissa huhut lähtevät nopeasti liikkeelle ja miten perusteettomasti syytetystä tulee salamannopeasti yhteiskunnan sylkykuppi. Elokuvassa hiljattain eronnut mies työskentelee lastentarhanopettajana. Eräänä päivänä kun hän saapuu työpaikalleen, hänet pyydetään keskusteluun ja miehelle kerrotaan häneen kohdistuvasta pedofiliaepäilystä.

Elokuva havainnollistaa kuinka pedofilian leima on niin vahva, että pelkkä epäily voi saada ihmiset toimimaan täysin järjenvastaisesti. Mads Mikkelsenin näyttelijäsuoritus on äärimmäisen vaikuttava, joten vahva suositus elokuvalle vaikka se voikin aiheuttaa ahdistusta, aihe kun ei todellakaan olekaan helpommasta päästä.

Elokuvan alkuperäinen nimi: Jagten
Ohjaaja: Thomas Vinterberg
Julkaisija ja julkaisuvuosi: Nordisk Film, 2013

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti

”Syyllisyyttä en suostu kantamaan, ajattelin että olen ansainnut tämän.”

”On kuin itkis ja nais ja näkis kuoleman unia.”

”Tilaisuus teki varkaan.”

”Annoin pirulle pikkusormen.”

”Vietiin kuin litran mittaa.”

”Vaimo on vaimo, omistan hänet, nämä muut naiset on vaan käyttötavaraa.”

”Silloin putosi koko elämältä pohja.”

”Tuntuu kuin olisi menty satasen vauhdilla päin betoniseinää.”

”Ei mun mies pettäis, se ei ole niin kuin muut miehet.”

”Sitten tapahtui jotakin, minkä jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Kaikki muuttui. Aivan kaikki.”

Häpeä, inho, syyllisyys, pelko, pakokauhu, raivo, toivottomuus, avuttomuus.
Siinä muutama tunne mitä uskottomuus aiheuttaa. Uskottomuus tarkoittaa sopimusrikkomusta ja salaisuuden muodostumista. Uskottomuuden paljastuminen on traumaattinen kokemus, ja se horjuttaa elämän tasapainoa ja järjestystä. Tästä aiheesta kirjoittaa Annikki Kaikkonen kirjassaan Uskottomuus – syyt ja seuraukset. Kaikkosen kirja pohjautuu hänen väitöskirjaansa Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen (v.2015), johon on haastateltu 40 henkilöä.

Länsimaisissa kulttuureissa jaetaan käsitys, että parisuhteeseen kuuluu luottamus ja yksiavioisuus. Kun uskottomuus paljastuu, se rikkoo tätä käsitystä ja siksi kokemus on yleensä hyvin traumatisoiva. Kaikkonen kirjoittaa, että uskottomuuskokemusten satuttamat parisuhteen osapuolet kamppailevat samanlaisten oireiden ja tuntemusten kanssa kuin posttraumaattisista stressireaktioista kärsivät. Tämä onkin erityisen tärkeää huomioida terapiatyössä, sillä oireita voi ilmaantua välittömästi uskottomuuden paljastuttua, mutta myös hyvinkin pitkien aikojen päästä.

Kaikkonen puhuu kirjassaan petetyksi tulleista ja pettäneeksi tulleista. Lähes kaikki petetyksi tulleet kokivat Kaikkosen keräämän aineiston perusteella uskottomuuskriisin traumaattisena kun taas pettäneeksi tulleista traumaattisen kriisin piirteitä nousi esille vain yhdessä tapauksessa. Kirjassa esitellään kolme eri tyyppitarinaa, joita ovat petetyiksi tulleet pienten lasten äidit, kroonisesti pettääneeksi tulleet ja traumatarinat.

Kaikkonen nostaa kirjassaan esille naisen uskottomuuden stigman. Naisen uskottomuus on edelleen yhteiskunnassamme paheksuttavampaa kuin miehen. Uskotonta miestä pidetään edelleen enemmän ”naistenmiehenä” kun taas uskoton nainen saa helposti huoran maineen. Miehet ovat myös tilastojen valossa uskottomampia kuin naiset, mutta silti naisten uskottomuus on huomattavasti yleisempi syy eroon kuin miehen uskottomuus. Kirjasta käy ilmi miten ristiriitaista uskottomuus on. Yleisesti uskottomuus on hyvin tuomittavaa länsimaissa, mutta silti se on tietyllä tapaa hyväksyttyä arkitodellisuutta. Kuten Kaikkonen asian ilmaisee: uskottomuus on toisaalta kepeää hedonismia, toisaalta äärimmäisen tuomittavaa. Ihmissuhteet pyörivät paljon seksin ympärillä. Ihmiset ovat pinnallisempia ja individualismi on lisääntynyt. Silti moraali ei ole tutkimusten mukaan kuitenkaan rapistunut ja perinteisistä perhearvoista pyritään pitämään kiinni.

Kirjaa lukiessani huomasin nyökytteleväni monessa kohdassa, sillä Kaikkonen kirjoittaa tekemistään havainnoista joita näkee lähes päivittäin arjessa ja lehtien palstoilla. Seksistä ilman rakkaussuhdetta on tullut entistä yleisempää ja sitä edesauttavat erilaiset deittisovellukset. Miesten rinnakkaissuhteiden motiivina on Kaikkosen tutkimuksen mukaan yleensä seksi kun taas naisten motiivit ovat selvästi emotionaalisempia. Naisten uskottomuuden motiivina onkin useammin joku romanttinen ideaali, pettymys avioliitossa tai kapina perinteistä naisen roolia kohtaan.

Kaikkonen kirjoittaa myös perinteisistä odotuksista, joita ihmisille syötetään jo pienestä asti. Ihmiset oppivat kiitollisuudenvelasta, työteliäisyydestä, työmoraalista, isänmaallisuudesta, seksuaalikielteisyydestä ja uskonnollisuudesta. Lapsille asetetaan erilaisia odotuksia. Synnin paikka on kuolema -ajattelu on yleistä ja siinä ihminen kokee, että omilla valinnoillaan ja käyttäytymisellään ikään kuin ”ansaitsee” rangaistuksia, sairauksia ja koettelemuksia. Jotta ihminen ei tulisi rangaistuksi, hän yrittää olla mahdollisimman esimerkkinen ja hyväksytty omassa yhteisössään. Ei siis ole ihme, että Kaikkosen kirjassa monissa tarinoissa toistuu voimakas häpeä ja syyllisyys.

Ihmisillä on kolme perusolettamusta, jotka ovat:

1) Kumppanini on hyvä.
2) Maailmani on mielekäs, looginen ja hyvä.
3) Olen arvokas ja hyvä ihminen.

Pienten lasten äidit ovat Kaikkosen mukaan yksi yleisin ryhmä, jotka tulevat petetyiksi.
Uskottomuus kuitenkin loukkaa syvältä ja Kaikkonen kirjoittaakin siitä, kuinka pahasti erityisesti pienten lasten äidit kokevat uskottomuuden, sillä se on samalla naiseuden ja äitiyden loukkaus. On äärimmäisen surullista, että puolison uskottomuus saa petetyksi tulleen epäilemään omaa arvoaan:

”Mun rinnat ei riitä, mun vagina ei riitä, mut on haavoitettu, vedetty puukolla auki. Se on tappamista, kuin olisi kuollut kivuliaasti. Jotain minussa varmaan kuolikin. Mun äänikin on ruman naisen ääni. Tulee riittämättömyys, petetyksi tullut on kuin raiskattu. Tulee raiskattu olo.”

Petetyksi tulleet naiset ajattelevat myös sitkeästi uskottomuuden johtuvan heistä itsestään, mikä on hyvin surullista, sillä he luulevat että uskottomuus johtuu heidän liian vähäisestä rakkaudestaan tai vääränlaisesta naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Omasta mielestäni ihminen ei petä jos ihminen on tehnyt vakaan päätöksen olla pettämättä, uskottomuus ei tapahdu koskaan vahingossa.

Miksi sitten ihminen pettää? Kirjaa lukiessani ymmärsin, että uskottomuus ei ole aina ratkaisu seksin puutteeseen parisuhteessa vaan rinnakkaissuhteisiin ryhdytään siksi, että se koetaan jollain tapaan henkilökohtaiseksi oikeudeksi. Kaikkonen mainitsee ihmisten kokeman oikeuden kepeyteen ja erilaiseen iloon ja nautintoon ilman syyllisyyttä. Moni on hakenut sivusuhteesta täydennystä vakinaiseen suhteeseensa. Muita yleisiä pettämiseen johtaneita syitä ovat olosuhteet, työpaikan kulttuurin kuuluvat tavat, luonteen heikkous ja sattuma.

Kaikkonen kirjoittaa, että suurin osa petetyksi tulleista erosi uskottomuuden paljastuttua. En ihmettele, sillä uskottomuus vie suhteelta perustan, ja sen uudelleenrakentaminen on todella työlästä. Yksi nainen kertoo kirjassa koskettavasti omista tuntemuksistaan:

”Naisena hirveän mitätön olo, että en kelpaa mun miehelle, se ei halua mua enää. En kehdannut, siks en enää pystynyt harrastamaan seksiäkään. Tuntui, että toinen nainen on varmaan kaunis, upea, hieno, joku missityyppi. Siis niin mitätön olo. Itsetunto romahti täysin. En ole minkään arvoinen enää, en kelvannut. Se loukkasi mua ihan älyttömästi.”

Kirjassa käsitellään myös sitä miten petetyksi tulemista voi päästä yli, mutta silti ihminen voi ”pudota” äkisti keskelle alkuperäisen vuosien takaisen traumansa kokemusta, tuskaa ja kipua. Oman elämän eheytyminen ei ole helppoa, sillä turvalliset ja ennakoitavat mielikuvat eivät ole enää samalla tavoin läsnä. Jotta uskottomuudesta voisi päästä yli, Kaikkosen mukaan pariskunnan tulisikin löytää yhdessä vastaus kysymykseen miksi. Lisäksi kirjassa mainitaan siitä, että pitäisi tapahtua pysyvä muutos ajattelusssa, käyttäytymisessä ja suhteissa toisiin. Kaikkonen puhuu ilmestyksenomaisesta havahtumisesta, joka muuttaa käsityksen todellisuudesta ja ihmisen arvopohjan. Muiksi selviytymiskeinoiksi kirjassa mainitaan tiedon hankkiminen, omien kokemusten työstäminen, luova kirjoittaminen, työ, oivallukset ja kokemusten vertaaminen.

Entä sitten pettäneeksi tullut? Kaikkonen kirjoittaa jatkuvan ihastumisen tyhjiöstä, tietynlaisesta donjuanismista. Joillain ihmisillä on tarve jatkuvan ihailun saamiseen ja mielihyvän kokemiseen. Kirjassa yksi pettäneeksi tullut kertoo:

”Olen hyväksynyt, että olen tällainen määräaikainen ihminen. Tällä hetkellä mun nykytilanne on viisi naista, jonka kanssa mulla on jonkinlainen suhde.”

Kaikkonen nostaa kirjassaan esiin tärkeän asian, josta ei mielestäni puhuta uskottomuudesta keskustellessa tarpeeksi. Uskottomuus vaikuttaa, ei pelkästään parisuhteeseen, vaan koko perheeseen ja lähipiiriin. Parisuhteen ongelmat vaikuttavat myös lapsiin ja lapset saattavat helposti kantaa huolta vanhempiensa ongelmista. Kaikkonen kirjoittaakin kirjassaan, että lapsille tulisi aina korostaa, että vanhempien ongelmat ja riidat selvittävät vanhemmat itse.

Uskottomuuskriisistä toipumiseen vaikuttaa Kaikkosen mukaan eniten se minkä merkityksen ihminen antaa uhkaavalle kokemukselle. Lisäksi toipumiseen ja toimintakyvyn palautumiseen vaikuttaa jokaisen ihmisen resilienssi, joka on jokaisella omansa. Kaikkonen avaa hyvin resilienssiä terminä: se on sisua, sinnikkyyttä, joustavuutta, elpymistä, sopeutumista, muuntautumiskykyä ja palautumista. Ihminen on palautunut toimintakykyiseksi kun hänellä on taas kyky tuntea positiivisia tunteita ja kyky kokea ja luoda uutta, ja palautumiseen vaikuttavat ihmisen personallisuus, läheisten ihmisten suhtautuminen ja kuormitusta aiheuttaneen tilanteen laatu, vakavuus ja kesto.

Uskottomuuskriisin voi nähdä myös oppimiskokemuksena, jolloin Kaikkosen mukaan toipuminenkin voi olla helpompaa. Kaikkonen painottaa myös kriisin keskellä kiinnittämään huomiota kehollisuuteen – erityisesti huolenpitoon, hoivaan ja lepoon.
Kaikkonen kirjoittaa, että vaikeiden kriisien keskellä ihminen punnitsee uudelleen omia arvojaan ja uskomuksia, joiden varaan on elämänsä rakentanut. Uskottomuuskriisistä voi kuitenkin selviytyä, sillä aina on toivoa ja elämällä tarkoitus.

”Tarvitsemme jokaisen kokemuksemme kasvussamme täyteen mittaamme. Kaikken kipeimmät kokemukset kasvattavat eniten.” – Liisa Selänne

Lähde: Kaikkonen, Annikki: Uskottomuus – Syyt ja seuraukset (2016, Minerva)