helmi 14, 2022
Muutamia poimintoja kirjasta Äidin petos (Anne-Britt Harsem / Lind&Co)
Äidin petos on järisyttävä tositarina Norjasta, niin kutsuttu Alvdalin tapaus. Kyseessä oli pedofiilirinki, jossa avopari, heidän naapurinsa ja eläkeläinen opettaja saivat syytteen neljän lapsen hyväksikäytöstä. Osa lapsista oli heidän omiaan. Tämä kirja kertoo tuomitun äidin vanhimman tyttären (uhrin) tarinan. Kirja ei sovellu herkille, sillä se sisältää yksityiskohtaisia kertomuksia hyväksikäytöstä ja insestistä.
”Onko minussa jotain vikana?”
”Olenko ongelmalapsi?”
”Äiti kieltää minua menemästä ystävieni syntymäpäiville.”
”Meillä on aina vanhat vaatteet.”
”Kärsin pitkään yökastelusta.”
”En voinut käydä usein suihkussa, joten muut kiusasivat koulussa, koska haisin.”
”Äiti väitti aina minun valehtelevan.”
On hyvin surullista, että kukaan ei kyseenalaistanut äidin sanomisia silloin kun uhri oli nuori ja asui vielä kotona. Kukaan ei uskonut lapsen tarinaa, kukaan ei uskonut sitä kaikkea kauheutta – hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja ankeita oloja.
Kun tytär pääsi teini-ikään, äiti halusi lapsestaan eroon ja väitti, että tytär sepittää tarinoita ja yrittää manipuloida. Äiti myös keksi tyttärelleen asperger-oireet ja onnistui saamaan hänelle siitä myös diagnoosin useiksi vuosiksi. Äidin mielestä sijoitus muualle ei olisi lapselle ongelma. Äiti onnistui saamaan sosiaalitoimen pikkusormensa ympärille, joten tästä syystä tytärtä ei uskottu.
Onneksi lopulta pedofiliarinki paljastui ja he saivat pitkiä tuomioita. Silti, kaiken sen kauheudenkin jälkeen, tytär mietti miksi äiti ei halunnut häntä kotiin. Miksi äiti jätti? Miksei äitiä kiinnostanut?
Miksi äiti hylkäsi?
Ei herkimmille, mutta vahva lukusuositus! Lisätietoa kirjasta täällä.
tammi 25, 2021
Kirjallisuusraportti kirjasta Avoimet suhteet (Mirja Hämäläinen)
”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäkööt ensimmäisen kiven.” – Jeesus
Monogamianormi elää yhteiskunnassamme vahvana. Siksi Mirja Hämäläisen kirja Avoimet suhteet onkin virkistävä tuulahdus, joka käsittelee erilaisia suhdemuotoja raikkaalla ja avoimen pohdiskelevalla tavalla. Voisi sanoa, että kirja on ihmissuhdeanargistinen teos, sillä se haastaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, normeista vapaana. Hämäläinen ei tuputa mitään, mutta rohkaisee jokaista pohtimaan omia valintojaan ja toimintatapojaan. Jos omat ihmissuhdearvot ovat epäselvät tai ei ole ehkä koskaan miettinyt omia odotuksiaan tai rajojaan , tämä kirja auttaa varmasti niiden kartoittamisessa.
Hämäläinen puhuu kirjassaan yleisesti vallitsevasta monogamianormista. Kärjistäen sanottuna se tarkoittaa, että ihmisen ei tulisi onnellisessa suhteessa haluta ketään muuta ja pienetkin virheet voivat johtaa vakaviin kriiseihin. ”Pirulle ei pidä antaa pikkusormea”, kuten Hämäläinen asiaa kuvailee.
Monogamia on oletusarvo
Monogamianormi on tietyllä tapaa oletusarvo, joka kuitenkin saattaa olla aikansa elänyt. Moni pitkissä suhteissa elänyt tietää, että ihmiset voivat muuttua ja usein ajatellaan, että pitää erota, jotta voi elää omanlaistaan elämää. Hämäläinen puhuu heteroseksismistä ja siitä miten sitä on kaikkialla: meille määritellään ulkoapäin millainen rakkaus on todellista ja miten meidän pitäisi elää. Hämäläinen kirjoittaakin, että jos ei seuraa normeja, monet saattavat kyseenalaistaa valintasi ja ihmissuhteesi.
Mikä sitten estää elämästä omien normien mukaisesti? Usein pelko johdattaa ja määrittelee suhteet, mutta sen ei tarvitsisi olla niin. Hämäläinen kirjoittaa myös siitä miten muiden vaihtoehtojen näkymättömäksi tekeminen on vallankäytön muoto. Onko se oikein, että vain tietynlainen parisuhde esitetään oikeanlaiseksi ja muita vaihtoehtoja paremmaksi tavaksi elää?
Naiivi haavekuva
Hämäläinen mainitsee kirjassaan myös hyvin tunnistettavan tilanteen. Jos joku paljastaa olevansa avoimessa suhteessa, tätä ihmistä pidetään helposti epäkypsänä tai keskenkasvusena. Ajatellaan, että kyseessä on joku ohimenevä vaihe. Hämäläinen mainitsee kirjassa psykoterapeutti Esther Perelin, joka on puhunut siitä kuinka täysin monogaminen suhde on naiivi haavekuva, sillä monogamia ei takaa pysyvyyttä ja sitoutumista. Oikeastaan juuri monogamia synnyttää mustasukkaisuutta, vaikka ajatellaan että se suojaisi mustasukkaisuudelta.
Toisaalta yhtä lailla avoimissa suhteissa on mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuudessa on kyse menettämisen pelosta, siitä että suhde päättyy. Mustasukkainen haluaa omistaa toisen ihmisen ja pitää hänet kontrollissa. Pelkoon perustuva parisuhde on kuitenkin hyvin raskas ja siinä on kyse enemmän omistushalusta kuin aidosta rakkaudesta. Toisen omistamisen harhalla yritetään hallita oma pelkoja. Mustasukkaisuus viestii aina jostain tarpeesta ja sisäisestä konfliktista, jonka ratkaisemiseen voi joskus tarvita terapiaa.
Hämäläinen nostaa kirjassaan esiin termin myötäilo. Se tarkoittaa iloa toisen ilosta ja sitä voi halutessaan oppia. Myötäilo ei poista mustasukkaisuutta kokonaan, mutta se voi auttaa mustasukkaisuuden hallinnassa.
Häpeä ja pelko rajoittavat
Avoimet suhteet on tietynlainen kattokäsite, jonka alla on monenlaisia erilaisia käsitteitä, joita en lähde tässä yhteydessä tarkemmin luettelemaan. Jos ihminen elää jossain avoimen suhteen muodossa monogamianormin ulkopuolella, hän elää niin sanotusti normien vastaista elämää. Normien vastainen elämä voi olla samaan aikaan hyvin vapauttavaa mutta myös raskasta. Vaikka elämme suhteellisen etuoikeutetussa ja arvoliberaalissa yhteiskunnassa, erilaisuus harvoin saa ulkoapäin riittävästi tukea. Lisäksi kulttuurissamme arvostetaan edelleen vahvasti pitkiä parisuhteita ja saattaa aiheuttaa häpeää ja pelkoa jos ei mahdu tähän tietynlaiseen muottiin. Hämäläinen kirjoittaakin tästä, että elämme moninaisuuden keskellä ja aikamme on vapaamielistä, mutta emme ole yhteiskunnallisesti lähelläkään sitä, että ihminen voisi valita oman suhdetyyppinsä vapaasti.
”Ei noin voi tehdä!”. Miksi ei? Kaikki ihmiset ovat erilaisia erilaisten taipumuksiemme ja tarpeidemme kanssa ja kaikissa suhteissa on ihmisiä, siksi ne eivät ole koskaan täydellisiä. Hyvä kysymys onkin, että millaisia sitoumuksia ja tunteita vaaditaan, jotta rakkaus olisi todellista?
Lisätietoa kirjasta täällä.
Tietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
kesä 23, 2020
Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Ihmisyyden rajalla (V.E. Frankl)
Inhimillisen kärsimyksen koko on hyvin suhteellinen. Keskitysleiriltäkin aikoinaan selviytynyt psykiatri Viktor E. Frankl kirjoittaa Ihmisyyden rajalla-kirjassaan siitä miten ihmisen kärsimys toimii kuin kaasu. Jos tyhjään kammioon pumpataan määrätty määrä kaasua, se täyttää kammion tasaisesti riippumatta siitä miten suuri kammio on. Samalla tavoin kärsimys täyttää ihmisen sielun ja tietoisen mielen, riippumatta kärsimyksen koosta.
Kärsimystä on eri syistä ja erilaiset olosuhteet tietenkin vaikuttavat ihmiseen, kuten esimerkiksi unenpuute, riittämätön ravinto ja henkiset paineet. Franklin mukaan ihminen pystyy kaikista olosuhteista huolimatta päättämään mikä hänestä tulee. Frankl kirjoittaa, että arvot eivät saa ihmistä liikkeelle, ne eivät työnnä ihmistä vaan ne vetävät häntä. Ihmisellä on kuitenkin aina vapaus valita tarjouksen hyväksymisen ja hylkäämisen välillä ja joka hetki ihmisen on päätettävä, meni sitten syteen tai saveen, mihin hän elämässään tähtää.
Sivutuotteena mielihyvä
Ihminen saattaa kuitenkin pelätä erilaisia tilanteita, mutta ironista on, että usein pelko saa toteutumaan juuri sen mitä pelkää ja taas vastaavasti innokas yrittäminen estää usein saavuttamasta sen mitä voimakkaasti haluaa. Frankl puhuu näistä edellä mainituista käsitteistä nimillä intentio ja hyperintentio, esimerkiksi tilanteissa missä mies yrittää innokkaasti todistaa omaavansa seksuaalista potenssia tai vastaavasti nainen kykyään kokea orgasmi, eli mitä voimakkaammin he sitä toivovat, sitä huonommin he siinä onnistuvat. Siksi Frankl mainitseekin, että mielihyvän tulisi olla sivutuote, sillä jos siitä tehdään itse päämäärä, se menee helposti pilalle.
Myös liiallinen huomion kiinnittäminen asiaan (hyperreflektio) saattaa olla haitallista.
Tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan käsitteeseen eli paradoksaaliseen intentioon. Tämä nimihirviö tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen pitäisi kokeilla hetken aikaa juuri sitä mitä hän pelkää. Esimerkiksi unihäiriöiden hoidossa paradoksaalista intentiota voidaan käyttää niin, että innokkaan nukahtamisen yrittämisen sijasta estellään nukahtamista. Nukahtamista kohtaan syntynyt hyperintentio siis korvataan paradoksaalisella intentiolla olla nukahtamatta ja usein käykin niin, että asianomainen nukahtaa.
Pyri päämäärääsi
Frankl kirjoittaa kirjassaan myös eräästä todella tärkeästä aiheesta eli siitä miten vaarallista on ajatella, että ihminen tarvitsisi jatkuvasti ja ensisijaisesti vain tasapainoa. Henkinen terveys vaatii Franklin mukaan tietyn määrän jännitystä eli jännitystä sen välillä mitä on jo saavuttanut ja mitä tulisi saada aikaan. Ihminen ei tarvitse täysin jännityksetöntä tilaa, vaan pyrkimistä ja ponnistelua johonkin päämäärään, joka on hänen arvoisensa.
On myös hyvin tyypillistä, että ihminen haluaa tehdä joko sen mitä muut tekevät tai hän tekee mitä muut ihmiset toivovat hänen tekevän. Jos ihminen ei pyri omien arvojensa mukaiseen toimintaan, hän saattaa ajautua helposti tietynlaiseen tyhjiön tilaan, mitä Frankl kuvaa kirjassaan eksistentiaalisena tyhjiönä. Se tarkoittaa kansankielellä ikävystymistä. Frankl väittää, että ihminen horjuukin ikuisesti kahden äärimmäisyyden välillä – kärsimyksen ja ikävystymisen.
Nykyään painotetaan, että ihmisen pitäisi olla onnellinen ja itsensä onnettomaksi tunteminen olisi muka merkki sopeutumattomuudesta. Jokaisella ihmisellä on vapaus olla mitä tahansa tai olla olematta, kaikki on hänestä itsestään kiinni ja erityisesti siinä mitä valintoja ja päätöksiä hän tekee eri tilanteissa.
Lopuksi haluaisin nostaa kirjasta vielä yhden mielenkiintoisen poiminnan. Frankl kirjoittaa, että huumori on eräs sielun aseista taistelussa itsensä säilyttämiseksi. Hän mainitsee, että huumori paremmin kuin mikään muu ihmisessä voi suoda mahdollisuuden irrottautua ja kohota minkä tahansa tilanteen yläpuolelle, vaikkapa vain muutamaksi sekunniksi.
Voisiko tästä päätellä, että elämä ei ehkä olekaan jatkuvasti niin vakavaa ja vain yhtä kärsimystä?
Lähde: Ihmisyyden rajalla – Viktor E. Frankl, 2002
Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
huhti 22, 2020
Luin Riikka Suomisen esikoisteoksen Suhteellisen vapaata. Kirja oli huimasti parempi kuin takakansi antoi olettaa enkä juuri pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni sen jälkeen kun olin sen aloittanut. Kirja oli kuin sekoitus romaania, elämäkertaa ja tietokirjaa. Uskon, että hyvin moni keski-ikää lähestyvä, parisuhteista kokemusta omaava pystyy samaistumaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin, joita Suominen kirjassaan käsittelee. Erityisen vaikuttunut olin siitä, miten taidokkaasti Suominen kirjoittaa Romantiikan ja Parisuhteen vaikutuksista ihmissuhteisiin:
”Kun rakastavaiset liu’uttavat sormensa lomittain, eivät he huomaa, että jokin on tullut aivan liki. Romanssin lämmössä kasvaa käenpoika nimeltä Parisuhde. Se tekee pesän sinne, missä se vainuaa rakkautta. Vähitellen parisuhde kasvaa rakastavaisia suuremmaksi. Sen tahto on niin voimakas ja taustavoimat niin väkevät, että rakastavaiset ovat aseettomia. Vähitellen he jäävät alakynteen ja Parisuhde voittaa.”
Kirjaa lukiessani mietin, että ei meidän ihmisten tosiaan tarvitsisi aina yrittää mahtua johonkin muottiin tai kategoriaan. Kuka sen saa päättää miten tämän yhden elämän aikoo elää?
Vahva lukusuositus, 5/5.
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
huhti 5, 2020
Häpeä
Referaatti kirjasta Nainen ja häpeä (Elina Reenkola, Minerva 2014)
***
”Naisen pitäisi olla tietynlainen, jotta hän ei olisi hävettävä. Jotta hän olisi kelvollinen.”
”Kaikkivoipaisuus voi olla kaipauksemme, mutta epätäydellisyys ja riittämättömyys ovat kohtalomme – niinpä myös häpeä.”
”Jos vihastun, olenko muiden silmissä naurettava, kirkuva hysteerikko, rääkyvä lapsi, kauhea ämmä tai ruma nainen?”
***
Häpeä on hyvin inhimillinen tunne. Häpeää voi kokea hyvin monista eri syistä ja lähtökohdista. Häpeä syntyy kun ihminen paljastaa sisimpiä halujaan ja kokee, että ei ole rakastettu tai kelpaa omana itsenään. Häpeä syntyy myös traumaattisista kokemuksista.
Elina Reenkola kirjoittaa, että olisi tärkeää että jo lapsuudessa ihminen tulisi nähdyksi omana itsenään ja että hän kelpaisi sellaisena kuin on, erillisenä. Lapsi tarvitsee vanhempien ihailevaa ja kannustavaa katsetta voidakseen kasvaa aikuiseksi, joka tuntee mielihyvää itsestään. On äärimmäisen tärkeää, että lapsi tulee rakastetuksi omana itsenään, avuttomana ja riippuvaisena, osaamattomana ja kömpelönä, ei pelkästään vahvana ja osaavana.
Kirjassa käsitellään häpeää hyvin monista eri näkökulmista, eikä pelkästään naisten kokemasta häpeästä vaikka kirjan nimestä voisi niin päätellä. Kirjassa on voimakkaasti läsnä psykoanalyyttinen näkökulma ja tästä syystä kirjassa on paljon viittauksia Freudiin. Kirjassa on myös paljon erilaisia tarinoita elokuvista, romaaneista ja jopa kreikan mytologiasta, jotka nivoutuvat häpeäteeman ympärille. Vaikka Elinan kirja olikin aika ajoin hieman raskas luettava, kirjassa oli silti paljon tärkeää asiaa.
Häpeä on universaalia
Ihminen ei haluaisi olla epätäydellinen, se on varmasti hyvin universaalia vaikka varmasti kulttuurisia eroja on paljon. Ihmiset pyrkivät täydellisyyteen monilla eri tavoilla kuten erilaisilla yleisesti arvostetuilla suorituksilla. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, ja siksi häpeä on tavallista.
Elina kirjoittaa kirjassaan siitä miten häpeää on kahta laatua: hyvänlaatuista ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen häpeä on yleensä lievää ja sillä on suojeleva voima, sillä se saa ihmisen huomioimaan toisia ihmisiä ja huolehtimaan heistä. Pahanlaatuinen häpeä taas on vahvaa ja tuhoavaa. Se voi lamaannuttaa ja tuottaa ihmiselle paljon kärsimystä ja erilaisia psyykkisiä oireita.
Häpeän eri muodot
Naisten ja miesten kokemassa häpeässä on tiettyjä eroavaisuuksia, vaikka hieman vieroksun sukupuolten välistä jaottelua. Kirjassa kerrotaan, että naisen häpeä heijastaa usein yhteiskunnan käsityksiä naisen huonommuudesta ja miehisestä ylivertaisuudesta (Irene Matthis). Nainen saattaa myös kokea, ettei ole haluttava vaan ruma ja vastenmielinen. Muiden kehut ja ihailu eivät horjuta tätä uskomusta. Kauneus on tärkeää erityisesti naisille eikä se tarkoita vain ulkonäköä vaan kokemusta siitä, että on haluttu ja rakastettu. Edelleen ajatellaan myös, että hillittömyys ja kontrollin menetys olisi naiselle jotenkin noloa ja hävettävää. Naisen vihanilmaisua ei myöskään katsota hyvällä ja siksi naisen voi olla vaikea ilmaista vihaansa. Miehelle taas ei hyväksytä heikkoutta, sillä miehen pitäisi olla muka aina vahva ja pärjäävä. Aseman menetys tai yrityksen konkurssi ovat tyypillisiä voimakkaan häpeän aiheita miehelle ja pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa itsemurhaan.
Kirjassa mainitaan, että nainen voi pyrkiä olemaan täydellisen viehättävä ja seksuaalisesti puoleensavetävä, mutta jos hän ei yllä näihin tavoitteisiin, häpeä viriää. Se voi aiheuttaa syvää epätoivoa, sillä on tärkeää saada olla oma itsensä. Ihminen voi kuitenkin hävetä halujaan ja tästä syystä seksistä puhuttaessa on yleensä helpompi puhua suorituksista kuin kertoa omista tuntemuksistaan tai ongelmistaan. Elina kirjoittaa, että kiihotus, himo ja orgasmiin heittäytyminen herättävät monille häpeää ja pelkoja hallinnan menettämisestä. Ihminen saattaa hävetä mm. hallitsemattomia ilmeitään, alastomuutta, hajuja ja orgasmin puutetta. Miehillä esimerkiksi genitaalien koko, erektion kesto ja potenssi saattavat aiheuttaa häpeää.
Mitä häpeävä ihminen sitten tekee? Hän saattaa reagoida hyvinkin eri tavoin. Hän saattaa kärsiä piilossa, yrittää toimia häpeästä huolimatta, kieltää häpeänsä tai kääntää sen toisen häpäisyksi. Ilmenee häpeä missä muodossa tahansa, terapiassa häpeää ei tarvitse hävetä. Elina kirjoittaa mielestäni erinomaisesti siitä, miten terapeutti on ammattikehtaaja. Terapeutti kehtaa kuulla ja puhua hävettävistä asioista ja piilotetuista negatiivisista tunteista.
Häpeä estää ihmistä olemasta oman elämänsä päähenkilö, joten ethän anna häpeän tehdä sitä sinulle?
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
tammi 28, 2020
Tanskalainen elokuva Jahti kertoo siitä kuinka erityisesti pienessä kaupungissa huhut lähtevät nopeasti liikkeelle ja miten perusteettomasti syytetystä tulee salamannopeasti yhteiskunnan sylkykuppi. Elokuvassa hiljattain eronnut mies työskentelee lastentarhanopettajana. Eräänä päivänä kun hän saapuu työpaikalleen, hänet pyydetään keskusteluun ja miehelle kerrotaan häneen kohdistuvasta pedofiliaepäilystä.
Elokuva havainnollistaa kuinka pedofilian leima on niin vahva, että pelkkä epäily voi saada ihmiset toimimaan täysin järjenvastaisesti. Mads Mikkelsenin näyttelijäsuoritus on äärimmäisen vaikuttava, joten vahva suositus elokuvalle vaikka se voikin aiheuttaa ahdistusta, aihe kun ei todellakaan olekaan helpommasta päästä.
Elokuvan alkuperäinen nimi: Jagten
Ohjaaja: Thomas Vinterberg
Julkaisija ja julkaisuvuosi: Nordisk Film, 2013
