Erotiikka elää ennustamattomuudesta

Erotiikka elää ennustamattomuudesta

”Ihmiset haluavat säteillä, he haluavat tuntea olevansa elossa.”

Luin Esther Perelin kirjan Mating in Captivity, ja se mullisti ajatusmaailmani. Estherin kirjasta huokuu vankka vuosien aikana muodostunut ammattitaito, mutta myös syvä ihmisyyden ymmärrys. Esther on selvästi kiinnostunut ihmisistä, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta ja erityisesti erotiikasta. Kirjassa käsitellään hyvin monipuolisesti aihetta mistä liian usein vaietaan: miten pitää parisuhde mielenkiintoisena ja jännittävänä vuodesta toiseen?

Kuten Esther kirjassaan mainitsee, olemme käveleviä ristiriitaisuuksia, etsimme turvallisuutta ja ennustettavuutta, mutta toisaalta kukoistamme monimuotoisuudesta. Käymme suhteissamme jatkuvaa taistelua muutoksen ja vakauden välillä. Monesti uhraamme intohimon, jotta elämä olisi tasapainoista. Nautimme mukavuudesta, mutta kaipaamme spontaaniutta. Sitä on ikävystyminen avioliitossa. Yksi ainoa varma asia elämässä on muutos, joten jäin pohtimaan kirjaa lukiessani, että tarvitseeko ikävystymistä vastaan edes jatkuvasti taistella, sillä ehkä ikävystymisen ja tylsyyden tehtävä onkin toimia hälytyskellona? Esther kirjoittaakin siitä kuinka ahdistus on yleensä hyvä mittari. Kun ihminen ahdistuu syystä tai toisesta, se tarkoittaa, että jotain tarvitsisi tehdä. On aika ottaa riskejä, on aika muutokselle, sillä liian tylsä, tavallinen ja rutiineja täynnä oleva elämä turruttaa.

Esther kirjoittaa myös siitä, miten usein varsinkin pidemmissä parisuhteissa luullaan, että tiedetään toisesta aivan kaikki. Usein tiedostamattamme pienennämme kumppaniamme ja teemme samaa myös itsellemme. Esther kysyy yleensä asiakkailtaan mihin alunperin ihastuit puolisossasi. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä kysymys, sillä juuri alut ovat täynnä mahdollisuuksia. Ihastuneena toinen näkee sinut niin kuin sinä et ole koskaan itseäsi nähnyt. Esther sanookin, että mikä olisi upeampaa kuin tulla valituksi sellaisen henkilön toimesta, jonka kanssa itsekin haluaa olla. Silloin tuntee itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi, ja tuo toinen ihminen on vahvistamassa tätä merkitystä. Suhteen edetessä eteen tulee kuitenkin erilaisia elämänkriisejä, halusi tai ei, ja ne voivat olla muun muassa henkisiä, ammatillisia, fyysisiä tai taloudellisia kriisejä. Asiat voivat myös olla tavallaan ihan hyvin, mutta silti kriisi ravistelee.

Esther kertoo tästä esimerkin: ”Asiat menevät hyvin. Rakastan häntä. Meillä ei ole seksiä.” Hyvä intiimiys ei siis ole automaattisesti yhtä kuin hyvä seksi. Joskus voi olla tilanne, että mitä enemmän toisesta välittää, sitä vähemmän himoitsee toista, sillä jännite katoaa parin väliltä. Jotta ihminen voi virittäytyä seksiin, pää ei myöskään saa olla täynnä huolia. Lisäksi tarvitaan tietty määrä itsekkyyttä.

Elämämme ovat täynnä erilaista suorittamista, mutta intohimoa ei voi kuitenkaan suorittaa. Esther kirjoittaa siitä, miten intohimolla ei ole lakeja, sillä se on ennalta-arvaamatonta: mikä toimii maanantaina, ei välttämättä toimi torstaina. Kaikki työ parisuhteen eteen ei ole kuitenkaan turhaa, sillä kukaan ei voi täysin sanoa mitkä toimenpiteet toimivat kenellekin. Lopputulos on kuitenkin asia mitä emme voi etukäteen ennustaa emmekä kontrolloida, se on meille yllätys.

Esther kirjoittaa kirjassaan äärimmäisen hienosti seksuaalisesta turhautumisesta. Joillain ihmisillä seksuaalisen turhautumisen sietokyky on lähes olematon. Tällaiset ihmiset tyypillisesti hyppivät suhteesta toiseen. Moni ehkä luulee, että ei ole vain löytänyt ”sitä oikeaa” vielä. Esther kirjoittaa, että heidän fantasioissa on olemassa kaikkivoipainen ihminen, joka saa lopulta kaiken järjestymään lumoavilla voimillaan ja saa seksin säilymään elinvoimaisena vuodesta toiseen. Tämä ihminen on niin erityinen ja mahtava, että hänen täydellisyytensä vaatii sitoutumista ja on merkki kestävästä rakkaudesta. Tämä tarina ei kuitenkaan ole tosi, sillä jopa kaikkein ihanin ihminen on lopulta vain ihminen, ja siksi viallinen.

Monen suhteen suurin koetinkivi ei kuitenkaan ole suinkaan avioliitto vaan lapset. Lapset ovat siunaus, ilo ja ihmetys, mutta muuttavat suhteen dynamiikan. Estheriä lainatakseni, yhtäkkiä huomataankin, että ”pyöritetään päiväkotia” henkilön kanssa, jonka kanssa hetki sitten vasta tapailtiin. Kun lapsi ilmoittaa tulostaan, aloitamme organisoinnin, priorisoimme ja vakavoidumme. Ei olekaan enää hetken mielijohteesta-elämää. Esther muistuttaa myös eräästä tärkeästä asiasta: Muista, että puolisosi on lastesi vanhempi, ei sinun. Vaikka puolisostasi on nyt tullut myös äiti tai isä, hän ei kuitenkaan ole sitä sinulle.

Erotiikka sijaitsee juuri siellä missä on spontaaniutta ja riskejä. Toisto, tavat ja säännöt tappavat erotiikan. On olemassa niin paljon syitä miksi pariskunnat eivät harrasta seksiä, joten ne jotka eivät luovuta ovat sankareita. Rohkeat ja päättäväiset pariskunnat säilyttävät eroottisen yhteyden ja arvostavat sitä. Kun he huomaavat, että halu on kriisissä, he yrittävät elvyttää tilanteen. Ei ole lasten vika, että halu katoaa.

Esther kirjoittaa erinomaisesti myös fantasioista. Estherin mukaan fantasiat ilmaisevat totuuksia itsestämme ja tavallaan kertovat meille syvimmistä toiveistamme. Eräs Estherin asiakas kertoi omasta lapsuudestaan: ”Kasvoimme ympäristössä missä seksistä ei saanut pitää eikä puhua. Ihmiset, jotka harrastavat seksiä koska he pitävät siitä, ovat kaikki huoria tai pervoja. jotka sokeutuvat ja heidän kämmeniinsä kasvaa karvoja. Ei ihme, että pidin suuni kiinni.” Ei ihme, että ihmiset pelkäävät häpeää. Se mikä meitä usein eniten kiihottaa voi olla hyvinkin paljon ristiriidassa siihen miten näemme itsemme, moraalimme ja ideologiamme. Miltä esimerkiksi tuntuisi olla feministi, joka haluaa tulla alistetuksi? Voiko ”kunnon ihminen” fantasioida tällaisista?

Mikä sitten on pitkien suhteiden salaisuus? Alain de Botton on sanonut hauskasti: Uskottomuus. Ei varsinainen uskottomuus, vaan sen uhka. Aikoinaan monogamiset suhteet olivat sellaisia, missä oli yksi puoliso koko elämän ajan (kuten joutsenilla ja susilla). Nykyään monogamiset suhteet ovat sellaisia, missä ollaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Meidän länsimaisessa kulttuurissa on hyvin vähän ymmärrystä uskottomuudelle. Uskollisuutta pidetään yhteisenä rakkaudenosoituksena.
Nykyaikana avioliitolta vaaditaan paljon: olemme toistemme luottohenkilöitä, parhaita ystäviä ja intohimoisia rakastajia. Ajatellaan, että tällainen henkilö löytyy kaikille, meidän pitää vain löytää hänet.

Pettäminen on kuitenkin yleensä oire siitä, että suhteessa on jotain syvällisempiä ongelmia. Esther mainitsee useaan otteeseen kirjassaan ”kolmannen” läsnäolosta. Esther kertoo, että kaikki pariskunnat elävät kolmannen varjossa. Tämä kolmas on se epävarmuus mikä on suhteessa aina läsnä. Jotkut parit päättävät avata suhteensa tälle ”kolmannelle”, vaikka moni sanookin, että avoin suhde ei voi toimia. Mutta kuten Esther kirjoittaa, suljettu suhde ei poista katastrofin mahdollisuutta. Avoimessa suhteessa saatetaan leikkiä tulella, mutta se voi parhaimmillaan lisätä suhteen kipinää ja muistuttaa, että emme omista puolisoitamme. Summa summarum: mitä enemmän viemme toisen ihmisen vapautta, sitä vaikeampaa halun on hengittää, sillä juuri epävarmuudessa lepää halun siemen.

Luettuani Estherin kirjan, ymmärsin että tämä kaikki on suurta harhaa. Kukaan ei ole toiselle täydellinen eikä ”sitä oikeaa” ole oikeasti olemassa. Kaikki on tietyllä tapaa korvattavissa, mikään ei ole pysyvää, joten miksi edes yritämme epätoivoisesti saada pysyvyyttä aikaan? Mikään ei kestä ikuisesti, kaikki suhteet päättyvät aikanaan – joko eroon tai viimeistään kuolemaan. Mitä siis voisimme tehdä toisin? Ehkä kuitenkin jotain, mutta voisiko se kenties olla jotain hieman kreisiä ja ennalta-arvaamatonta? Otatko haasteen vastaan? 😉

Lähde: Esther Perel, Mating in Captivity: Unlocking Erotic Intelligence (2007, Harper Paperbacks)