+358 45 7872 8840 highhopeshelsinki@gmail.com
Toivon pilkahduksia

Toivon pilkahduksia

Kirjallisuusraportti kirjasta Elämästä on kysymys – Itsemurhakriisin ratkaisukeskeinen hoito (Heather Fiske)

Meillä on teelehdiltä opittavaa. Niiden todellinen arvo pääsee esiin vasta kun ne joutuvat kuumaan veteen.” – Tuntematon

Kaikki on hyvin, riippumatta siitä miten kaikki on.” – Saku Tuominen

Elämästä on kysymys. Siitä on kysymys aivan kaikessa. Mitä tahansa elämässä tapahtuukin, katse pitäisi saada käännettyä aina toivoa kohti. Sillä toivoa on, ainakin toivon pilkahduksia, ja niihin pitää tarttua, erityisesti juuri niinä kaikkein synkimpinä hetkinä.

Heather Fisken kirjaa ei ollut helppo lukea. Itsetuhoisuus ja itsemurha eivät ole aiheina siitä helpoimmasta päästä. Tuntui, että kirjaa joutui lukemaan vain muutama sivu kerrallaan ja pitämään välissä taukoja. Kirja sisältää mielettömän määrän hyödyllistä informaatiota ja on erinomainen opas kaikille, jotka työskentelevät auttamistyössä.

Jos tapaa työssään itsetuhoisen asiakkaan, mikä tahansa keskustelu saattaa olla tilaisuutemme vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Itsetuhoinen ihminen kokee usein, ettei kuulu joukkoon ja että on vain taakkana muille. Fiske kirjoittaa, että itsemurhasta kysyminen ei tutkimusten mukaan lisää ihmisten itsemurhariskiä ja eikä avun piiriin ohjaamista kannata epäröidä.

Fiske on kansainvälisesti arvostettu itsemurhien ehkäisemisen asiantuntija ja hän uskoo vahvasti itsemurhakriisin ratkaisukeskeiseen hoitoon. Ratkaisukeskeinen terapia auttaa pohtimaan paremman tulevaisuuden mahdollisuutta, aktivoi asiakkaan omia voimavaroja ja etsii sekä vahvistaa syitä elää. Pelkkä toivo kuitenkaan ei riitä, sillä ihmisen pitää myös tehdä itse jotakin. Fiske mainitseekin, että asiakkaalla on usein piilossa olevia voimavaroja ja ne löytyvät kun keskitytään siihen mikä asiakkaalle on tärkeää ja merkityksellistä. Merkityksen kokeminen ja tyytyväisyys elämään ehkäisevät tehokkaasti itsemurha-ajatuksia.

Fiske kirjoittaa myös yhdestä hyvin tärkeästä asiasta – tietoisesta läsnäolosta.
Terapeutilla tulisi aina olla ei-tietävä asennoituminen asiakkaaseen. Se on oikeastaan yksi ratkaisukeskeisen terapian tärkeimmistä asioista. On myös todella tärkeää kuulla asiakkaan tarina ja asiakkaalle on tultava tunne, että hän on tullut kuulluksi. Henkilö, joka kamppailee itsemurha-ajatusten kanssa, yrittää ratkaista ongelmaa. Tästä syystä onkin tärkeää, että terapeutti arvostaa hänen tilanteensa haastavuutta. Terapeutti on rinnalla kulkija, joka auttaa asiakasta löytämään vastaukset ja auttaa selvittämään kuinka tehdä elämästä elämisen arvoista ja löytää parempia selviytymiskeinoja kuin itsemurha. Myös narratiivia on mahdollista muuttaa. Huono tarina voidaan aina kirjoittaa uudelleen ja paremmaksi, näkökulmaa vaihtamalla. Fiske kirjoittaa, että tarinaa voi myös ajatella elokuvana, jolloin voidaan miettiä mitä tapahtuu kun ongelma on jäänyt taakse.

Paras itsetuhoiselta käyttäytymiseltä suojaava tekijä on joukkoon kuulumisen tunne. Fiske kirjoittaa myös siitä, että hoitoon sitoudutaan yleensä paremmin kun lähiverkosto saadaan mukaan. Tällöin terapeutti saa myös käyttöönsä enemmän tietoa ja paremman kokonaiskuvan. Lisäksi lähipiiri ymmärtää heti miten vakavasta asiasta on kyse ja että hoitoon hakeutuminen on aina merkki vahvuudesta, ei koskaan heikkoudesta.
On myös tutkittu, että yhteisön yhteenkuuluvuuden tunne suojaa sen jäseniä itsemurhalta.

Kun ihminen on kriisissä, emme voi ratkoa kriisiä hänen puolestaan, mutta voimme antaa hänelle aikaamme. Terapeutin oma toiveikkuus ja toivoa herättävä olemus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Terapeutti ei voi pelastaa itsemurhaa hautovia ihmisiä, mutta terapeutti voi herättää toiveikkuutta, olla myötätuntoinen kanssa kulkija ja auttaa asiakasta kohti muutoksen tietä. Terapeutin ei pidä kuitenkaan kantaa vastuuta asiakkaan muuttumisesta vaan luoda uskoa, että jotain hyvää tulee vielä tapahtumaan.