Poimintoja kirjasta Uupumuksesta takaisin elämään (J.Mattila / Kirjapaja)
”Kaatuvathan parhaat tietokoneetkin.”
Uupumuksessa on kyse emotionaalisesta uupumuksesta, vaikka uupumuksen oireet ovat usein hyvinkin fyysisiä. Elämme valtavan informaatiomäärän keskellä, mutta silti meillä on hyvin pinnallinen näkemys uupumisen syistä. Helposti ajatellaan, että uupumus johtuu työrasituksesta, vaikka pohjimmiltaan kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Kirjailija ja psykiatri Juhani Mattila kuvailee uupumusta sielullisuuden katoamisella. Ihminen saattaa näyttää ulospäin ihan tavalliselta, mutta hän on kuitenkin kadottanut oman itsensä. Osa tunteista ja kaipauksesta ei pääse esille.
Kun kamelin selkä katkeaa
Sairastuminen voi tavallaan tulla yhtäkkiä, sillä joku pienikin asia voi katkaista kamelin selän. Siksi uupunut ei usein ymmärrä mitä tapahtui ja miksi. Mattila luettelee erilaisia uupumuksen merkkejä, joita ovat mm. aivosumu, virta loppu, luovuus katoaa, kontaktit heikkenevät (vaikea olla vuorovaikutuksessa), eristäytyminen ärsykkeistä, olotilan vaihtelut kiihtyneestä passiivisuuteen, huolet kasaantuvat, ei jaksa huolehtia itsestään, ei kykene rentoutumaan, henkiset tarpeet eivät tyydyty. Uupunut ihminen on yleensä hyvin herkkä.
Uupumus on mielestä pois torjuttua ahdistusta ja ahdistus taas on epämääräinen hankala olo, jota vaikea hallita. Tästä syystä ihmisellä saattaa olla levoton olo eikä hän saa oikein mistään kiinni. Toisin sanoen, hän ei kykene rauhoittumaan eikä ajattelemaan selkeästi. Tämä taas johtaa helposti siihen, että hän kokeilee kaikenlaista tuloksetta. Kuntoilua, opaskirjoja, alkoholia jne.
Uupumisessa onkin kyse siitä, että ulkoinen paine kasvaa suuremmaksi kuin ihminen jaksaa kantaa. Uupuminen syntyy siitä kun minäkokemus katoaa ja ihminen alkaa toimia vain muiden ehdoilla eli ulkoapäin ohjautuvasti. Tällaiselle ihmiselle omia tunteita tärkeämmäksi tulevat muiden tunteet ja tarpeet. Samalla ihminen saattaa tulla sokeaksi omille tunteilleen ja tarpeilleen, ja jäädä tavallaan ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.
Uupunut ihminen on helppo havaita puheesta. Uupunut puhuu yleensä enimmäkseen passiivissa ja lauseissa ei ole tekijää. ”Minä” puuttuu ja koko elämä on emotionaalisesti tyhjää. Tyypillistä on, että ihmisellä on kova näyttämisen tarve eikä uskalleta kieltäytyä esimerkiksi töistä. Lisäksi herkillä ihmisillä on tarve tehdä aina parhaansa. Uupunut on vieraantunut omista toiveistaan. Hänen haluamisensa on tavallaan loppunut eikä hän ehkä osaa enää edes sanoa mitä hän haluaisi tai kaipaisi. Hän saattaa myös valheelllisesti ajatella, että pärjää yksin eikä tarvitse muilta mitään. Tällöin ihminen ei myöskään ehkä huomaa, että hän on tekemässä sielullisella tasolla itsemurhaa.
Elämä ei ole tasapainossa, jos ihminen tietää mitä muut häneltä odottavat, mutta ei tunnista mitä itse kaipaa elämältään, jotta voisi nauttia siitä. Nämä käytösmallit voivat olla jo lapsuudessa opittuja. Jos vanhemmat ovat määränneet kaiken, lapsi on joutunut olemaan sopeutuvainen. Jatkuva toisten ihmisten ehdoilla eläminen lisää piilevää vihaa ja katkeruutta.
Ethän tukahduta herkkyyttäsi
Mattila kirjoittaa, että uupumisen ongelmaa ei olisikaan jos ihminen ei yrittäisi tukahduttaa omaa herkkyyttään. Jos ihminen onnistuu luomaan yhteyden katoavaan herkkyyteensä, avaa se mahdollisuuden luovuuteen. Kun mieli alkaa elävöityä, suunta on oikea. Oikea suunta voi myös tehdä kipeää, koska silloin ihminen joutuu repimään itsensä irti vanhoista kaavoista ja menemään kohti ahdistustaan. Mattila kannustaakin siihen, että ei piilottaisi herkkyyttään. Jos tunteet ovat kadonneet, tai niitä ei ole oikein koskaan osannut tunnistaa, ne pitää etsiä. Ilman tunteita ei voi elää.
Miksi kukaan edes haluaisi hylätä aitoa itseään? Ihminen saattaa hävetä, pelätä, ujostella tai kokea avuttomuuden tunteita, mutta näitäkään tunteita ei saisi torjua, sillä muuten ei ole aito oma itsensä. Myöskään ahdistusta tunteena ei tulisi pelätä, sillä se kertoo ihmiselle sen, että hän on sielullisesti elossa. Ahdistusta kokeva ihminen ei ole sairas vaan itseasiassa emotionaalisesti terveempi kuin sellainen, joka ei koskaan koe ahdistusta.
Tiedostamattomat tunteet vaikeuttavat toipumista, kirjoittaa Mattila. Hän painottaa tunnetaitojen opettelua ja erityisesti tunteiden sanoittamista oikeilla sanoilla. Jos tuntuu vaikealta puhua jollekin läheiselle, voi tunnepuhetta harjoitella vaikka koiralle, kissalle tai viherkasville. Uupumuksesta toipuminen ei tapahdu ilman omaa ponnistelua. Puhuminen on äärimmäisen tärkeää, sillä sanat ovat diagnooseja. Mattila kirjoittaa, että sanat sisältävät suunnan ja tavoitteen. Kuten ratkaisukeskeisessä terapiassa, pyritään sanojen avulla vaihtamaan näkökulmaa. Esimerkiksi ihminen voi sanoittaa oloaan ja kertoa tuntevansa pelkoa. Tällöin lähdetään kurkkaamaan pelon toiselle puolelle, josta löytyykin rohkeus, jota kohti voidaan lähteä etenemään.
Mitä oikeasti haluat?
Mattila sanoo, että ihminen tuntee itsestään vain pienen osan, joten on tärkeä oppia kuuntelemaan miten itse puhuu, ja puhuuko koskaan mitään tunteistaan. On myös hyvä huomioida mitä elämäänsä kaipaa. Onko se kenties herkkyyttä, syvällisyyttä, romantiikkaa, intohimoa, huumoria, rohkeutta, armoa, vihaa, kiukkua jne.?
On äärimmäisen tärkeää oppia unelmoimaan, sillä ne rikastuttavat elämää ja niistä löytyy omin itse. Uupumuksesta ei kuitenkaan toivuta pelkästään unelmoimalla, sillä se on prosessi, mutta unelmat lisäävät toiveikkuutta, joilla taas on usein hyvinkin välitön vaikutus mielialaan. Mattila nostaa esiin myös sen, että ihminen haluaa kokea itsensä sankariksi, sillä tarve menestyä ja olla tähti, on voimavara.
Miten toipua uupumisesta?
Mattila kirjoittaa, että jokaisen tulee löytää omat keinonsa voimaantua. Jokainen myös toipuu omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Ratkaisut tapahtuvat kuitenkin aina tässä ja nyt, joten Mattila kehottaa miettimään mitä mukavaa voisit tehdä ja siirtyä ajatuksista tekoihin. Mattila myös muistuttaa, että suurin ongelma harvoin on työasiat vaan kenties jokin muu asia elämässä. Se voi olla esim epätyydyttävä parisuhde, yksinäisyys tai hankalat ihmissuhteet.
Uupunut ei koe tuntevansa läheisyyttä, mutta toipuessaan läheisyyden merkitys lisääntyy. Ajatus, että pitäisi pärjätä yksin, ei pidä paikkansa. Myötätunto on tärkeintä – ja se on kuin happea uupuneelle. Siksi uupunut tarvitseekin paljon tukea ja ymmärrystä.
Kiltti ihminen uupuu herkästi, sillä hän yrittää kaikin tavoin hallita impulssejaan. Mattila kirjoittaa myös autonomian opettelun tärkeydestä, sillä ”herkän ihmisen rajapinta on usein liian läpäisevä”. Kiltin ja herkän ihmisen on vaikea pitää kiinni omista käsityksistään jos muut ympärillä ovat vahvoja. On siis tärkeää oppia päästämään ”höyryt ulos”, ja Mattila mainitsee, että sopiva aggressiivisuus estää ihmistä alistumista toisten tahtoon kun häntä yritetään manipuloida.
Kannattaa myös opetella kysymään itseltään: Tekeekö minun todella mieli tehdä näin? Tällöin ihminen löytää omista haluistaan nousevan tahdon, ei pelkästään järkitahdon. On myös tärkeää oppia erottamaan omat tunteet toisten tunteista, opetella pitämään omat rajansa eikä kantaa kaikkia asioita omilla harteillaan.
Nähdyksi tuleminen on ihmisen perustarve
Uupumus tulee yleensä siitä, että ihminen ei saa riittävää huomiota, arvostusta ja ihailua. Kun ihminen tulee nähdyksi, se synnyttää energiaa, joka tuntuu kihelmöivänä jännityksenä. Silti näkymättömyyteen tottuneelle voi olla vaikea tulla näkyväksi, vaikka se olisikin toiveiden täyttymys.
Mattila kirjoittaa, että sielullista kärsimystämme lisää myös pitkään vallalla ollut pinnallinen kulttuuri ja oletus siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tasaisen tyytyväinen ja onnellinen. Rohkeinta olisikin paljastaa inhimillisyytensä, sillä se on nykyään harvinaisempaa.
Ja uupumisen syy. Se on pohjimmiltaan sielullinen. Tavoitteena onkin löytää elämän merkityksellisyys ja herätä uudelleen eloon.. Muuten riskinä on, että elämä jää elämättä.
Vahva lukusuositus 5/5. Lisätietoa kirjasta täältä.
Halutessasi voit lukea lisää uupumusteemasta aiemmasta blogikirjoituksestani.