+358 45 7872 8840 highhopeshelsinki@gmail.com
Toiveet ja unelmat

Toiveet ja unelmat

Sain vihdoin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo. Minun on pitänyt lukea se jo pidemmän aikaa, mutta jostain syystä aina joku muu kirja on kiilannut eteen. Harmittaa, että en ole aiemmin lukenut kirjaa, sillä se on aivan fantastinen. Kirja julkaistiin maaliskuussa 2020. Ihan kuin se olisi ollut etiäinen siitä, että tarvitsemme pian toivoa enemmän kuin pitkiin aikoihin, juuri koronapandemian kynnyksellä.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti toivosta, mutta myös elämään kuuluvasta toivottomuudesta, vastoinkäymisistä ja surusta. Kallio kirjoittaa vaikeistakin teemoista lempeästi ja suurella viisaudella. Kirja on vahvasti elämänmakuinen ja siitä huokuu Kallion vankka ammattitaito, mutta myös hänen persoonansa ja tapansa ajatella elämästä. Kirja tuo toivoa lukijalleen ja auttaa ymmärtämään mistä elämässä ehkä oikeastaan onkin kysymys.

Kallio painottaa kirjassaan useaan otteeseen, että vaikka elämä voi näyttää musertavalta ja mahdottomalta, tunteet ovat aina ohimeneviä eikä saisi koskaan mennä siihen ansaan, että tunne olisi pysyvä ja kestäisi lopun elämää. Kallio muistuttaa, että kaikkia tunteita voi myös sallivasti kokea eikä niissä tarvitse aina toimia. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään siinä missä hyvätkin asiat. Toivo on kuitenkin mahdollisuus tavoitella jotain hyvää.
Kirjassa mainitaan myös muutamaan kertaan ehkä yksi tärkeimmistä asioista: ihmistä ei ole luotu olemaan täysin yksin, sillä ihminen on laumaeläin.
Ihminen ei toivu yksin. Toistan, ihminen ei toivu yksin.

Kallio puhuu myös tärkeästä asiasta eli jaetusta toivottomuudesta ja siitä miten se luo toivoa, sekä miten toivoa ei saisi koskaan tuputtaa. Myös nykypäivänä vahvasti vallalla oleva ajatus jatkuvasta pärjäämisestä vääristää tilannetta. Kaikki ei ole aina vain itsestä kiinni ja koskaan ei voi tietää milloin on itsekin avun tarpeessa. Onneksi hyvää voi joka tilanteessa vahvistaa pienin, toistuvin teoin.

Toivo on aavistus hyvästä, ja tämä kirja totisesti luo toivoa.
Kiitos Maaret Kallio.

Tautiluokitukset terapeuttisen työn näkökulmasta

Tautiluokitukset terapeuttisen työn näkökulmasta

Mielen terveys ei ole pelkkää mielen hyvinvointia tai elämää ilman ongelmia. Suru ja pettymykset, pelot ja ahdistuneisuus ovat osa jokaisen elämää. Kyse on kuitenkin ongelmasta vasta kun oireet haittaavat toimintakykyä, aiheuttavat pidempikestoista kärsimystä ja hankaloittavat ihmissuhteita.

Ihminen on tunteva ja tunnetilat vaikuttavat myös elimistöön luoden erilaisia somaattisia oireita. Mielen vointi heijastuu koko ihmiseen. Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Onneksi vakavista ja pitkäkestoisistakin psykiatrisista sairauksista voi parantua. Mielenterveyden häiriöiden luokittelussa käytetään lääketieteelliseen tietoon perustuvia diagnooseja. Diagnoosi on pohjana hoidolle ja diagnoosin perusteella aloitetaan sekä kohdennetaan potilaan yksilöllinen hoito. Diagnoosi on myös edellytyksenä yhteiskunnan tukemalle psykoterapialle.

Terapeuttisen työn kannalta on tietenkin tärkeää tietää asiakkaiden mahdolliset diagnoosit, sillä diagnoosi voi kertoa paljon asiakkaan oirehtimisesta. Diagnoosi auttaa tarvittaessa myös terapeuttia ohjaamaan asiakasta eteenpäin oikeanlaisen hoidon piiriin. Diagnoosi on myös usein helpotus asiakkaalle itselleen kun hän saa selvyyden oireisiinsa, mutta sen ei pitäisi kuitenkaan olla asiakasta täysin määrittävä tekijä, sillä ihminen on myös paljon muuta kuin diagnoosinsa. Ehkä asiakkaista voisi jopa olla virkistävää jos terapeutti kohtaa asiakkaan ilman ennakkokäsityksiä, antamatta liikaa painoarvoa diagnoosille vaan kuuntelemalla mitä asiakkaalla on sanottavanaan. Tietyllä tavalla se voisi olla uskallusta katsoa ”laatikon ulkopuolelle”, ja yrittää nähdä niitä positiivisten muutosten mahdollisuuksia ilman, että diagnoosin annettaisiin rajoittaa ja rajata ajattelua liikaa (poislukien vakavat välitöntä psykiatrista hoitoa vaativat psykoottiset diagnoosit).

Nykyään mielenterveyteen liittyvät asiat ovat jo hyvin ymmärrettyjä ja ihan tavallisiakin. On hienoa huomata, että esimerkiksi nuoret ovat paljon valveutuneempia mielenterveyteen liittyvistä asioista kuin vielä jokunen vuosikymmen taaksepäin. Kuitenkin välillä tulee olo, että jatkuva tietomäärän lisääntyminen ja tietynlainen kulttuurillinen muutos on myös lisännyt nuorten ahdistusta, tai ainakin tuonut sen näkyvämmäksi. Yhä nuoremmilla on ahdistusta, stressiä ja masennusta, ja olisi mielenkiintoista tietää mikä kaikki siihen loppujen lopuksi vaikuttaa. Korona-aika on varmasti tuonut siihen oman lisänsä, mutta jo ennen koronaa tämä ilmiö oli havaittavissa.

Mielen sairaudet ovat kuitenkin tosiasia ja ne eivät parane vain tahdonvoimalla tai ryhdistäytymällä. Myös tämän vuoksi diagnoosit ovat todella tärkeitä, jotta potilas osataan ohjata oikean avun pariin. Terapeutin on tärkeää ymmärtää eri tautiluokitusten merkitys ja diagnoosien mahdollinen vaikutus asiakastyöhön. Monilla diagnoosin saaneilla asiakkailla on myös erilaisia lääkityksiä, joista terapeutin olisi hyvä olla tietoinen. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin saada hyvä, luottamuksellinen yhteys asiakkaaseen ja nähdä diagnoosien ja mahdollisten ongelmien lisäksi myös niitä hyviä ja positiivisia puolia – ja erityisesti juuri niitä. Vakavimmistakin psyykkisistä häiriöistä kärsivä voi silti elää hyvää elämää.

On vain toivottomia hetkiä, ei toivottomia ihmisiä.

Paha päivä ei jatku ikuisesti

Paha päivä ei jatku ikuisesti

Kirjallisuusraportti kirjasta Pieni Askel (Yvonne Dolan)

”When life is hard, you have to change.” – Change, Blind Melon

”Stay with me, let’s just breathe” – Just Breathe, Pearl Jam

Selvitä kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi ja alat voida paremmin.

Näin kirjoittaa psykoterapeutti Yvonne Dolan, jonka teos Pieni Askel sisältää paljon erinomaisia konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia kaikille, jotka ovat kokeneet elämässään jotain traumaattista tai jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten auttamiseksi.

Dolan kirjoittaa siitä kuinka traumaattisen kokemuksen jälkeen ihminen on aluksi uhri. Siihen liittyy yleensä voimakkaita tunteita kuten surua ja vihaa. Uhrivaihe on tärkeä eikä voimakkaita tunteita kannata pelästyä tai torjua, sillä silloin ihminen ymmärtää joutuneensa uhriksi.

Uhrin viittaa ei kuitenkaan kannata kantaa liian pitkään, sillä jos näkee itsensä jatkuvasti vain uhrina, se johtaa lopulta avuttomuuden ja epätoivon tunteisiin ja passiivisuuteen.

Uhrivaiheen jälkeen ihmisestä tulee selviytyjä, jolla on on palautunut kyky toimia tuottavasti jokapäiväisessä elämässä. Moni trauman kokenut pitää itseään selviytyjänä, mutta Dolan varoittaa jäämästä selviytyjävaiheeseen loppuelämäksi. Hän rohkaisee suuntaamaan kohti Autenttista Itseä, joka on vaihe, jossa ihminen alkaa elää. Silloin ihminen ei elä enää vain suhteessa pahoihin asioihin, joista hän selvisi, vaan suhteessa nykyhetkeen ja tulevaisuuden toiveisiin. Tämä jos mikä on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa ongelmien ja elämän eteen tuomien haasteiden ei anneta määritellä ihmistä kokonaan vaan etsitään niitä pieniä askelia, joilla päästään lopulta nauttimaan elämästä täysillä.

On äärimmäisen tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja sitä kautta oppia myös lohduttamaan itse itseään. Kun selvität kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi, alat voida paremmin. Dolan mainitsee kirjassaan myös erinomaisen pointin: Jos kärsit kyvyttömyydestä rakastaa ja arvostaa itseäsi, olet yhtä kyvytön täysin rakastamaan toista ihmistä.

Dolan kirjoittaa siitä miten eriytyminen on asteittainen kehitysprosessi, joka voi olla hyvinkin koko elämän mittainen prosessi. Kuitenkin mitä eriytyneimpiä meistä tulee, sitä paremmin kykenemme ”pysymään kasassa” elämän haasteiden edessä, ja käsittelemään sekä lopulta voittamaan sen väistämättömän ahdistuksen, joka liittyy stressaaviin elämän tapahtumiin.

Ei ole varmaankaan olemassa ketään aikuista, joka ei olisi elämänsä aikana koskaan kokenut emotionaalisesti synkkää jaksoa. Dolan kirjoittaakin, että toivottomuuden ajoittainen kokeminen ei ole merkki epäonnistumisesta ja että alakulo kuuluu elämään silloin tällöin. Ne pitää vain nähdä ohimenevinä eikä pysyvinä tiloina ja ne menevät usein vähitellen ohi kun jatkaa jokapäiväistä elämää.

Dolan nostaa kirjassaan esille yksinkertaisen, mutta niin tärkeän asian: itsestään huolehtimisen. Listaan tähän muutamia Dolanin mainitsemia hyviä keinoja:

  • Syö kunnon ateria
  • Lepää vähän
  • Ota kylpy (on vain harvoja ongelmia jotka eivät tule paremmiksi kuuman kylvyn ja hyvien yöunien avulla)
  • Pidä tauko
  • Harrasta liikuntaa
  • Mene hierontaan
  • Käy lääkärin tutkimuksessa

Muista että mikään, olkoonpa se paha päivä tai yö tai järkyttävä tapahtuma, ei jatku ikuisesti. Muutos on väistämätön ja ennemmin tai myöhemmin tämäkin menee ohitse.

Toivon pilkahduksia

Toivon pilkahduksia

Kirjallisuusraportti kirjasta Elämästä on kysymys – Itsemurhakriisin ratkaisukeskeinen hoito (Heather Fiske)

Meillä on teelehdiltä opittavaa. Niiden todellinen arvo pääsee esiin vasta kun ne joutuvat kuumaan veteen.” – Tuntematon

Kaikki on hyvin, riippumatta siitä miten kaikki on.” – Saku Tuominen

Elämästä on kysymys. Siitä on kysymys aivan kaikessa. Mitä tahansa elämässä tapahtuukin, katse pitäisi saada käännettyä aina toivoa kohti. Sillä toivoa on, ainakin toivon pilkahduksia, ja niihin pitää tarttua, erityisesti juuri niinä kaikkein synkimpinä hetkinä.

Heather Fisken kirjaa ei ollut helppo lukea. Itsetuhoisuus ja itsemurha eivät ole aiheina siitä helpoimmasta päästä. Tuntui, että kirjaa joutui lukemaan vain muutama sivu kerrallaan ja pitämään välissä taukoja. Kirja sisältää mielettömän määrän hyödyllistä informaatiota ja on erinomainen opas kaikille, jotka työskentelevät auttamistyössä.

Jos tapaa työssään itsetuhoisen asiakkaan, mikä tahansa keskustelu saattaa olla tilaisuutemme vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Itsetuhoinen ihminen kokee usein, ettei kuulu joukkoon ja että on vain taakkana muille. Fiske kirjoittaa, että itsemurhasta kysyminen ei tutkimusten mukaan lisää ihmisten itsemurhariskiä ja eikä avun piiriin ohjaamista kannata epäröidä.

Fiske on kansainvälisesti arvostettu itsemurhien ehkäisemisen asiantuntija ja hän uskoo vahvasti itsemurhakriisin ratkaisukeskeiseen hoitoon. Ratkaisukeskeinen terapia auttaa pohtimaan paremman tulevaisuuden mahdollisuutta, aktivoi asiakkaan omia voimavaroja ja etsii sekä vahvistaa syitä elää. Pelkkä toivo kuitenkaan ei riitä, sillä ihmisen pitää myös tehdä itse jotakin. Fiske mainitseekin, että asiakkaalla on usein piilossa olevia voimavaroja ja ne löytyvät kun keskitytään siihen mikä asiakkaalle on tärkeää ja merkityksellistä. Merkityksen kokeminen ja tyytyväisyys elämään ehkäisevät tehokkaasti itsemurha-ajatuksia.

Fiske kirjoittaa myös yhdestä hyvin tärkeästä asiasta – tietoisesta läsnäolosta.
Terapeutilla tulisi aina olla ei-tietävä asennoituminen asiakkaaseen. Se on oikeastaan yksi ratkaisukeskeisen terapian tärkeimmistä asioista. On myös todella tärkeää kuulla asiakkaan tarina ja asiakkaalle on tultava tunne, että hän on tullut kuulluksi. Henkilö, joka kamppailee itsemurha-ajatusten kanssa, yrittää ratkaista ongelmaa. Tästä syystä onkin tärkeää, että terapeutti arvostaa hänen tilanteensa haastavuutta. Terapeutti on rinnalla kulkija, joka auttaa asiakasta löytämään vastaukset ja auttaa selvittämään kuinka tehdä elämästä elämisen arvoista ja löytää parempia selviytymiskeinoja kuin itsemurha. Myös narratiivia on mahdollista muuttaa. Huono tarina voidaan aina kirjoittaa uudelleen ja paremmaksi, näkökulmaa vaihtamalla. Fiske kirjoittaa, että tarinaa voi myös ajatella elokuvana, jolloin voidaan miettiä mitä tapahtuu kun ongelma on jäänyt taakse.

Paras itsetuhoiselta käyttäytymiseltä suojaava tekijä on joukkoon kuulumisen tunne. Fiske kirjoittaa myös siitä, että hoitoon sitoudutaan yleensä paremmin kun lähiverkosto saadaan mukaan. Tällöin terapeutti saa myös käyttöönsä enemmän tietoa ja paremman kokonaiskuvan. Lisäksi lähipiiri ymmärtää heti miten vakavasta asiasta on kyse ja että hoitoon hakeutuminen on aina merkki vahvuudesta, ei koskaan heikkoudesta.
On myös tutkittu, että yhteisön yhteenkuuluvuuden tunne suojaa sen jäseniä itsemurhalta.

Kun ihminen on kriisissä, emme voi ratkoa kriisiä hänen puolestaan, mutta voimme antaa hänelle aikaamme. Terapeutin oma toiveikkuus ja toivoa herättävä olemus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Terapeutti ei voi pelastaa itsemurhaa hautovia ihmisiä, mutta terapeutti voi herättää toiveikkuutta, olla myötätuntoinen kanssa kulkija ja auttaa asiakasta kohti muutoksen tietä. Terapeutin ei pidä kuitenkaan kantaa vastuuta asiakkaan muuttumisesta vaan luoda uskoa, että jotain hyvää tulee vielä tapahtumaan.