Suorittaja ja suorittamisen vankila

Suorittaja ja suorittamisen vankila

Poimintoja ja pohdintoja Emilia Kujalan kirjasta Suorittajan mieli (Otava, 2021)

Suorittaja. Oletko allerginen keskinkertaisuudelle? Pelkäätkö laumaan hukkumista? Haluatko olla aina reipas ja parempi versio itsestäsi, olla täydellinen?

Emilia Kujalan kirjassa pääosassa on ylikontrolloiva ja lahjakas suorittajatyyppi. Jokainen suorittaja, joka lukee tämän kirjan, tuntee varmasti piston sydämessään. Aivan kuten minäkin. Myönnettäköön, että olen aina olut tietyllä tapaa suorittaja, ja kun itseäni analysoin, se kumpuaa minulla hyväksytyksi tulemisen tarpeesta.

Suorittajaa saatetaan ihailla, koska on yleisesti ihailtavaa jos ihmisellä on hyvä itsekontrolli ja hän osaa aina säädellä tunteitaan ja elämäänsä. Harva kuitenkaan tietää, että suorittaja on vankilassa – suorittamisen vankilassa. Kujala kirjoittaa, että tyypillinen suorittaja on sellainen, jonka on aina saatava tehtyä kaikki päivän työt ennen kuin hän voi kaatua sohvalle. Tyypillinen suorittaja on myös usein kiltti, tunnollinen ja ahkera, joka ahdistuu keskeneräisyydestä. Suorittaja on lähes poikkeuksetta ylikontrolloiva ja hän on mestari kiinnittämään huomionsa mahdollisiin uhkakuviin.

Suorittajatyyppiä

Psykoterapeutti Kujala myöntää olevansa itsekin suorittajatyyppi, joten hän puhuu myös kokemuksesta. Kujala mainitsee, että suorittaja pelkää pohjimmiltaan hallinnan menettämistä. Jatkuva kontrollointi, yliajattelu ja suorittaminen luo hieman valheellistakin turvallisuuden tunnetta, sillä elämää ei voi kukaan koskaan täysin hallita. Epävarmuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja sattumalla on isompi rooli elämässämme, kirjoittaa Kujala.

Ahdistaa

Vaikka ulkopuolisen silmin suorittaja saattaa näyttää lähes täydelliseltä ihmiseltä, harva tietää, että suorittaja on usein kova ahdistumaan ja murehtimaan asioita. Murehtiminen on ahdistuksen polttoaine, kirjoittaa Kujala, eikä voisi paremmin asiaa kiteyttää.

Pelko saa ylikontrolliin taipuvaisen takertumisen vieläkin lujemmin kontrolliin, mikä taas johtaa Kujalan mukaan ongelmien voimistumiseen. Sen voi huomata esimerkiksi siitä, että elimistö menee ylivireystilaan ja sympaattinen hermosto käy ylikierroksilla. Yritämme hoitaa monta asiaa yhtä aikaa, keho alkaa usein viestiä monin eri tavoin, esimerkiksi syke hakkaa, on lihassärkyjä ja vatsavaivoja. Kujala sanoo, että pysähtyminen on vaikeinta silloin kun sitä eniten tarvitsisi.

Ensiaputaidot ahdistukseen

Kujala listaa kirjassaan erinomaisia keinoja ahdistuksen ensiavuksi. Listaan tähän alle muutamat hyvät neuvot:

  • Ota aikalisä
  • Poista itsesi tilanteesta, jossa koet ahdistusta
  • Soita ystävälle tai lähde ulos
  • Etsi ympäristöstä punaisia asioita
  • Aktivoi parasympaattinen hermosto: pese kasvot kylmällä vedellä, käy kylmässä suihkussa/avannossa, pidennä uloshengitystä, liiku intensiivisesti (esim. kyykkää tai juokse)

Mielen pikavipit

Ihmismieli on sellainen, että se yrittää etsiä nopeaa helpotusta pahaan oloon. Kujala kutsuu näitä keinoja pikavipeiksi. Mitä ahdistavampaa on, sitä enemmän tekee mieli tarttua pikavippiin. Esimerkkejä tällaisista pikavipeistä ovat some, pelaaminen, työ, päihteet, urheilu ja itsensä vahingoittaminen. Pikavipeissä on Kujalan mukaan kuitenkin se huono puoli, että aivojen palkkiojärjestelmä aiheuttaa helposti psyykkisen velkakierteen, josta on vaikea rimpuilla ulos.

Niukan tunneilmaisun mestarit

Suorittajat ovat usein mestareita peittelemään todellisia tunteitaan. He vaikuttavat hillityiltä ja harkitsevilta, jättäen usein paljon sanomatta. Suorittajalle tulee usein tunne, ettei oikein kuulu joukkoon. Kujalan tekstiä lukiessa tulee ajatus, että vahva kontrolli estää aidon yhteyden muodostumisen toisiin ihmisiin, sillä suorittaja ei halua mokata ja aito yhteys toisiin vaatisi sen, että pystyy olemaan myös haavoittuva ja epätäydellinen. Kujala korostaa, että virheitä ei pidä pelätä ja rohkaisee tutkimaan sellaista itsessään, jota ei haluaisi kohdata. Kujala myös mainitsee, että kaikkea vastuuta ei tarvitse kantaa omilla harteillaan ja että liiallinen itsekontrolli uuvuttaa.

Kujala kysyy erinomaisen kysymyksen: kuka olisit, ellet suorittaisi? Kun esittelemme itsemme toisille, kerromme nimemme ja usein myös ammattimme tai tittelimme. Miten kuvailisit itseäsi jos et saisi kertoa mitä teet työksesi? Mistä asioista nautit aidosti ja mitä elämältäsi haluat?

Mieleenpainuvimmat hetket ovat usein niitä, joissa hellitämme kontrollista, muistuttaa Kujala.

Arvosana: 4,5/5

Lisätietoa teoksesta löydät täältä.

Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.

Mistä toivoa elämään?

Mistä toivoa elämään?

Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Voimana toivo (M. Kallio)

Sain vihdoin ja viimein luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo. Minun on pitänyt lukea se jo pidemmän aikaa, mutta jostain syystä aina joku muu kirja on kiilannut eteen. Harmittaa, että en ole aiemmin lukenut kirjaa, sillä se on aivan fantastinen teos. Kirja julkaistiin maaliskuussa 2020. Ihan kuin se olisi ollut etiäinen siitä, että tarvitsemme pian toivoa enemmän kuin pitkiin aikoihin, juuri koronapandemian kynnyksellä.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti toivosta, mutta myös elämään kuuluvasta toivottomuudesta, vastoinkäymisistä ja surusta. Kallio kirjoittaa vaikeistakin teemoista lempeästi ja suurella viisaudella. Kirja on vahvasti elämänmakuinen ja siitä huokuu Kallion vankka ammattitaito, mutta myös hänen persoonansa ja tapansa ajatella elämästä. Kirja tuo toivoa lukijalleen ja auttaa ymmärtämään mistä elämässä ehkä oikeastaan onkin kysymys.

Kallio painottaa kirjassaan useaan otteeseen, että vaikka elämä voi näyttää musertavalta ja mahdottomalta, tunteet ovat aina ohimeneviä eikä saisi koskaan mennä siihen ansaan, että tunne olisi pysyvä ja kestäisi lopun elämää. Kallio muistuttaa, että kaikkia tunteita voi myös sallivasti kokea eikä niissä tarvitse aina toimia. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään siinä missä hyvätkin asiat. Toivo on kuitenkin mahdollisuus tavoitella jotain hyvää.
Kirjassa mainitaan myös muutamaan kertaan ehkä yksi tärkeimmistä asioista: ihmistä ei ole luotu olemaan täysin yksin, sillä ihminen on laumaeläin.


Ihminen ei toivu yksin. Toistan, ihminen ei toivu yksin.

Kallio puhuu myös tärkeästä asiasta eli jaetusta toivottomuudesta ja siitä miten se luo toivoa, sekä miten toivoa ei saisi koskaan tuputtaa. Myös nykypäivänä vahvasti vallalla oleva ajatus jatkuvasta pärjäämisestä vääristää tilannetta. Kaikki ei ole aina vain itsestä kiinni ja koskaan ei voi tietää milloin on itsekin avun tarpeessa. Onneksi hyvää voi joka tilanteessa vahvistaa pienin, toistuvin teoin.

Toivo on aavistus hyvästä, ja tämä kirja totisesti luo toivoa.
Kiitos Maaret Kallio.

Terapiapalveluistani lisää täällä.