marras 8, 2022
Misandria -varoitus! Tämä blogikirjoitus sisältää poimintoja Pauline Harmangen pamfletista Miksi vihaan miehiä.
Pauline Harmangen pamfletti Miksi vihaan miehiä sisältää huomattavan voimakasta misandriaa eli miesvihaa. Wikipedian mukaan misandria tarkoittaa miessukupuoleen kohdistuvaa vihaa tai syrjintää ja termi juontuu kreikan kielen sanoista misos (viha) ja andros (mies).
Harmange siis toden totta vihaa miehiä. Hän kirjoittaa, että vihaa myös omaa miestään, vaikka ei aiokaan erota hänestä. Harmange niputtaa kaikki miehet yhteen, koska hänen mukaansa ”maailmassa voi kokea yhtä aikaa erityisiä ja yleisluontoisia asioita.” Pamfletissaan Harmange vetoaa erityisesti cis-miehiin ja kysyy heiltä, kyseenalaistavatko he riittävästi etuoikeuksiaan tai näkevätkö koskaan vaivaa purkaakseen niitä.
Käytännössä kaikki emotionaalinen työ on Harmangen mukaan jätetty naisille ja siksi naisille kasaantuu arjen henkistä kuormaa. Vaikka Harmangen mielestä kaikki miehet eivät olekaan pahantahtoisia, valtaosa miehistä pitäisi saada sivuun ja upeat naiset esille. Heterosuhteissa elävien nasten tulisi päästä pois nalkuttavan naisen roolista ja mieslasten hyysäämisestä. Itsensä bi-seksuaaliksi määrittävän Harmangen mielestä heteroseksuaalisuus on ansa, josta olisi päästävä pois.
Miksi en vihaa miehiä
Pamfletti oli äärimmäisen epämiellyttävää luettavaa, sillä toisin kuin Harmange, uskon enemmän rakkauden kuin vihan voimaan. Myös pamfletista välittyvä kylmä viha kaikkia miehiä kohtaan on puistattavaa.
Onneksi tapaamistani miehistä suuri osa on ihania. Iso osa asiakaskunnastani koostuu myös näistä ihanista miehistä. Totuus on kuitenkin se, että meitä on moneksi, olimme sitten miehiä, naisia tai muunsukupuolisia.
Hyvää miesten viikkoa!
Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
Ja jos välttämättä haluat lukea tämän teoksen, lisätietoa pamfletista löydät täältä.
huhti 22, 2020
Luin Riikka Suomisen esikoisteoksen Suhteellisen vapaata. Kirja oli huimasti parempi kuin takakansi antoi olettaa enkä juuri pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni sen jälkeen kun olin sen aloittanut. Kirja oli kuin sekoitus romaania, elämäkertaa ja tietokirjaa. Uskon, että hyvin moni keski-ikää lähestyvä, parisuhteista kokemusta omaava pystyy samaistumaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin, joita Suominen kirjassaan käsittelee. Erityisen vaikuttunut olin siitä, miten taidokkaasti Suominen kirjoittaa Romantiikan ja Parisuhteen vaikutuksista ihmissuhteisiin:
”Kun rakastavaiset liu’uttavat sormensa lomittain, eivät he huomaa, että jokin on tullut aivan liki. Romanssin lämmössä kasvaa käenpoika nimeltä Parisuhde. Se tekee pesän sinne, missä se vainuaa rakkautta. Vähitellen parisuhde kasvaa rakastavaisia suuremmaksi. Sen tahto on niin voimakas ja taustavoimat niin väkevät, että rakastavaiset ovat aseettomia. Vähitellen he jäävät alakynteen ja Parisuhde voittaa.”
Kirjaa lukiessani mietin, että ei meidän ihmisten tosiaan tarvitsisi aina yrittää mahtua johonkin muottiin tai kategoriaan. Kuka sen saa päättää miten tämän yhden elämän aikoo elää?
Vahva lukusuositus, 5/5.
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
huhti 5, 2020
Häpeä
Referaatti kirjasta Nainen ja häpeä (Elina Reenkola, Minerva 2014)
***
”Naisen pitäisi olla tietynlainen, jotta hän ei olisi hävettävä. Jotta hän olisi kelvollinen.”
”Kaikkivoipaisuus voi olla kaipauksemme, mutta epätäydellisyys ja riittämättömyys ovat kohtalomme – niinpä myös häpeä.”
”Jos vihastun, olenko muiden silmissä naurettava, kirkuva hysteerikko, rääkyvä lapsi, kauhea ämmä tai ruma nainen?”
***
Häpeä on hyvin inhimillinen tunne. Häpeää voi kokea hyvin monista eri syistä ja lähtökohdista. Häpeä syntyy kun ihminen paljastaa sisimpiä halujaan ja kokee, että ei ole rakastettu tai kelpaa omana itsenään. Häpeä syntyy myös traumaattisista kokemuksista.
Elina Reenkola kirjoittaa, että olisi tärkeää että jo lapsuudessa ihminen tulisi nähdyksi omana itsenään ja että hän kelpaisi sellaisena kuin on, erillisenä. Lapsi tarvitsee vanhempien ihailevaa ja kannustavaa katsetta voidakseen kasvaa aikuiseksi, joka tuntee mielihyvää itsestään. On äärimmäisen tärkeää, että lapsi tulee rakastetuksi omana itsenään, avuttomana ja riippuvaisena, osaamattomana ja kömpelönä, ei pelkästään vahvana ja osaavana.
Kirjassa käsitellään häpeää hyvin monista eri näkökulmista, eikä pelkästään naisten kokemasta häpeästä vaikka kirjan nimestä voisi niin päätellä. Kirjassa on voimakkaasti läsnä psykoanalyyttinen näkökulma ja tästä syystä kirjassa on paljon viittauksia Freudiin. Kirjassa on myös paljon erilaisia tarinoita elokuvista, romaaneista ja jopa kreikan mytologiasta, jotka nivoutuvat häpeäteeman ympärille. Vaikka Elinan kirja olikin aika ajoin hieman raskas luettava, kirjassa oli silti paljon tärkeää asiaa.
Häpeä on universaalia
Ihminen ei haluaisi olla epätäydellinen, se on varmasti hyvin universaalia vaikka varmasti kulttuurisia eroja on paljon. Ihmiset pyrkivät täydellisyyteen monilla eri tavoilla kuten erilaisilla yleisesti arvostetuilla suorituksilla. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, ja siksi häpeä on tavallista.
Elina kirjoittaa kirjassaan siitä miten häpeää on kahta laatua: hyvänlaatuista ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen häpeä on yleensä lievää ja sillä on suojeleva voima, sillä se saa ihmisen huomioimaan toisia ihmisiä ja huolehtimaan heistä. Pahanlaatuinen häpeä taas on vahvaa ja tuhoavaa. Se voi lamaannuttaa ja tuottaa ihmiselle paljon kärsimystä ja erilaisia psyykkisiä oireita.
Häpeän eri muodot
Naisten ja miesten kokemassa häpeässä on tiettyjä eroavaisuuksia, vaikka hieman vieroksun sukupuolten välistä jaottelua. Kirjassa kerrotaan, että naisen häpeä heijastaa usein yhteiskunnan käsityksiä naisen huonommuudesta ja miehisestä ylivertaisuudesta (Irene Matthis). Nainen saattaa myös kokea, ettei ole haluttava vaan ruma ja vastenmielinen. Muiden kehut ja ihailu eivät horjuta tätä uskomusta. Kauneus on tärkeää erityisesti naisille eikä se tarkoita vain ulkonäköä vaan kokemusta siitä, että on haluttu ja rakastettu. Edelleen ajatellaan myös, että hillittömyys ja kontrollin menetys olisi naiselle jotenkin noloa ja hävettävää. Naisen vihanilmaisua ei myöskään katsota hyvällä ja siksi naisen voi olla vaikea ilmaista vihaansa. Miehelle taas ei hyväksytä heikkoutta, sillä miehen pitäisi olla muka aina vahva ja pärjäävä. Aseman menetys tai yrityksen konkurssi ovat tyypillisiä voimakkaan häpeän aiheita miehelle ja pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa itsemurhaan.
Kirjassa mainitaan, että nainen voi pyrkiä olemaan täydellisen viehättävä ja seksuaalisesti puoleensavetävä, mutta jos hän ei yllä näihin tavoitteisiin, häpeä viriää. Se voi aiheuttaa syvää epätoivoa, sillä on tärkeää saada olla oma itsensä. Ihminen voi kuitenkin hävetä halujaan ja tästä syystä seksistä puhuttaessa on yleensä helpompi puhua suorituksista kuin kertoa omista tuntemuksistaan tai ongelmistaan. Elina kirjoittaa, että kiihotus, himo ja orgasmiin heittäytyminen herättävät monille häpeää ja pelkoja hallinnan menettämisestä. Ihminen saattaa hävetä mm. hallitsemattomia ilmeitään, alastomuutta, hajuja ja orgasmin puutetta. Miehillä esimerkiksi genitaalien koko, erektion kesto ja potenssi saattavat aiheuttaa häpeää.
Mitä häpeävä ihminen sitten tekee? Hän saattaa reagoida hyvinkin eri tavoin. Hän saattaa kärsiä piilossa, yrittää toimia häpeästä huolimatta, kieltää häpeänsä tai kääntää sen toisen häpäisyksi. Ilmenee häpeä missä muodossa tahansa, terapiassa häpeää ei tarvitse hävetä. Elina kirjoittaa mielestäni erinomaisesti siitä, miten terapeutti on ammattikehtaaja. Terapeutti kehtaa kuulla ja puhua hävettävistä asioista ja piilotetuista negatiivisista tunteista.
Häpeä estää ihmistä olemasta oman elämänsä päähenkilö, joten ethän anna häpeän tehdä sitä sinulle?
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
tammi 28, 2020
Tanskalainen elokuva Jahti kertoo siitä kuinka erityisesti pienessä kaupungissa huhut lähtevät nopeasti liikkeelle ja miten perusteettomasti syytetystä tulee salamannopeasti yhteiskunnan sylkykuppi. Elokuvassa hiljattain eronnut mies työskentelee lastentarhanopettajana. Eräänä päivänä kun hän saapuu työpaikalleen, hänet pyydetään keskusteluun ja miehelle kerrotaan häneen kohdistuvasta pedofiliaepäilystä.
Elokuva havainnollistaa kuinka pedofilian leima on niin vahva, että pelkkä epäily voi saada ihmiset toimimaan täysin järjenvastaisesti. Mads Mikkelsenin näyttelijäsuoritus on äärimmäisen vaikuttava, joten vahva suositus elokuvalle vaikka se voikin aiheuttaa ahdistusta, aihe kun ei todellakaan olekaan helpommasta päästä.
Elokuvan alkuperäinen nimi: Jagten
Ohjaaja: Thomas Vinterberg
Julkaisija ja julkaisuvuosi: Nordisk Film, 2013
joulu 20, 2019
”Ihmiset haluavat säteillä, he haluavat tuntea olevansa elossa.”
Luin Esther Perelin kirjan Mating in Captivity, ja se mullisti ajatusmaailmani. Estherin kirjasta huokuu vankka vuosien aikana muodostunut ammattitaito, mutta myös syvä ihmisyyden ymmärrys. Esther on selvästi kiinnostunut ihmisistä, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta ja erityisesti erotiikasta. Kirjassa käsitellään hyvin monipuolisesti aihetta mistä liian usein vaietaan: miten pitää parisuhde mielenkiintoisena ja jännittävänä vuodesta toiseen?
Kuten Esther kirjassaan mainitsee, olemme käveleviä ristiriitaisuuksia, etsimme turvallisuutta ja ennustettavuutta, mutta toisaalta kukoistamme monimuotoisuudesta. Käymme suhteissamme jatkuvaa taistelua muutoksen ja vakauden välillä. Monesti uhraamme intohimon, jotta elämä olisi tasapainoista. Nautimme mukavuudesta, mutta kaipaamme spontaaniutta. Sitä on ikävystyminen avioliitossa. Yksi ainoa varma asia elämässä on muutos, joten jäin pohtimaan kirjaa lukiessani, että tarvitseeko ikävystymistä vastaan edes jatkuvasti taistella, sillä ehkä ikävystymisen ja tylsyyden tehtävä onkin toimia hälytyskellona? Esther kirjoittaakin siitä kuinka ahdistus on yleensä hyvä mittari. Kun ihminen ahdistuu syystä tai toisesta, se tarkoittaa, että jotain tarvitsisi tehdä. On aika ottaa riskejä, on aika muutokselle, sillä liian tylsä, tavallinen ja rutiineja täynnä oleva elämä turruttaa.
Esther kirjoittaa myös siitä, miten usein varsinkin pidemmissä parisuhteissa luullaan, että tiedetään toisesta aivan kaikki. Usein tiedostamattamme pienennämme kumppaniamme ja teemme samaa myös itsellemme. Esther kysyy yleensä asiakkailtaan mihin alunperin ihastuit puolisossasi. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä kysymys, sillä juuri alut ovat täynnä mahdollisuuksia. Ihastuneena toinen näkee sinut niin kuin sinä et ole koskaan itseäsi nähnyt. Esther sanookin, että mikä olisi upeampaa kuin tulla valituksi sellaisen henkilön toimesta, jonka kanssa itsekin haluaa olla. Silloin tuntee itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi, ja tuo toinen ihminen on vahvistamassa tätä merkitystä. Suhteen edetessä eteen tulee kuitenkin erilaisia elämänkriisejä, halusi tai ei, ja ne voivat olla muun muassa henkisiä, ammatillisia, fyysisiä tai taloudellisia kriisejä. Asiat voivat myös olla tavallaan ihan hyvin, mutta silti kriisi ravistelee.
Esther kertoo tästä esimerkin: ”Asiat menevät hyvin. Rakastan häntä. Meillä ei ole seksiä.” Hyvä intiimiys ei siis ole automaattisesti yhtä kuin hyvä seksi. Joskus voi olla tilanne, että mitä enemmän toisesta välittää, sitä vähemmän himoitsee toista, sillä jännite katoaa parin väliltä. Jotta ihminen voi virittäytyä seksiin, pää ei myöskään saa olla täynnä huolia. Lisäksi tarvitaan tietty määrä itsekkyyttä.
Elämämme ovat täynnä erilaista suorittamista, mutta intohimoa ei voi kuitenkaan suorittaa. Esther kirjoittaa siitä, miten intohimolla ei ole lakeja, sillä se on ennalta-arvaamatonta: mikä toimii maanantaina, ei välttämättä toimi torstaina. Kaikki työ parisuhteen eteen ei ole kuitenkaan turhaa, sillä kukaan ei voi täysin sanoa mitkä toimenpiteet toimivat kenellekin. Lopputulos on kuitenkin asia mitä emme voi etukäteen ennustaa emmekä kontrolloida, se on meille yllätys.
Esther kirjoittaa kirjassaan äärimmäisen hienosti seksuaalisesta turhautumisesta. Joillain ihmisillä seksuaalisen turhautumisen sietokyky on lähes olematon. Tällaiset ihmiset tyypillisesti hyppivät suhteesta toiseen. Moni ehkä luulee, että ei ole vain löytänyt ”sitä oikeaa” vielä. Esther kirjoittaa, että heidän fantasioissa on olemassa kaikkivoipainen ihminen, joka saa lopulta kaiken järjestymään lumoavilla voimillaan ja saa seksin säilymään elinvoimaisena vuodesta toiseen. Tämä ihminen on niin erityinen ja mahtava, että hänen täydellisyytensä vaatii sitoutumista ja on merkki kestävästä rakkaudesta. Tämä tarina ei kuitenkaan ole tosi, sillä jopa kaikkein ihanin ihminen on lopulta vain ihminen, ja siksi viallinen.
Monen suhteen suurin koetinkivi ei kuitenkaan ole suinkaan avioliitto vaan lapset. Lapset ovat siunaus, ilo ja ihmetys, mutta muuttavat suhteen dynamiikan. Estheriä lainatakseni, yhtäkkiä huomataankin, että ”pyöritetään päiväkotia” henkilön kanssa, jonka kanssa hetki sitten vasta tapailtiin. Kun lapsi ilmoittaa tulostaan, aloitamme organisoinnin, priorisoimme ja vakavoidumme. Ei olekaan enää hetken mielijohteesta-elämää. Esther muistuttaa myös eräästä tärkeästä asiasta: Muista, että puolisosi on lastesi vanhempi, ei sinun. Vaikka puolisostasi on nyt tullut myös äiti tai isä, hän ei kuitenkaan ole sitä sinulle.
Erotiikka sijaitsee juuri siellä missä on spontaaniutta ja riskejä. Toisto, tavat ja säännöt tappavat erotiikan. On olemassa niin paljon syitä miksi pariskunnat eivät harrasta seksiä, joten ne jotka eivät luovuta ovat sankareita. Rohkeat ja päättäväiset pariskunnat säilyttävät eroottisen yhteyden ja arvostavat sitä. Kun he huomaavat, että halu on kriisissä, he yrittävät elvyttää tilanteen. Ei ole lasten vika, että halu katoaa.
Esther kirjoittaa erinomaisesti myös fantasioista. Estherin mukaan fantasiat ilmaisevat totuuksia itsestämme ja tavallaan kertovat meille syvimmistä toiveistamme. Eräs Estherin asiakas kertoi omasta lapsuudestaan: ”Kasvoimme ympäristössä missä seksistä ei saanut pitää eikä puhua. Ihmiset, jotka harrastavat seksiä koska he pitävät siitä, ovat kaikki huoria tai pervoja. jotka sokeutuvat ja heidän kämmeniinsä kasvaa karvoja. Ei ihme, että pidin suuni kiinni.” Ei ihme, että ihmiset pelkäävät häpeää. Se mikä meitä usein eniten kiihottaa voi olla hyvinkin paljon ristiriidassa siihen miten näemme itsemme, moraalimme ja ideologiamme. Miltä esimerkiksi tuntuisi olla feministi, joka haluaa tulla alistetuksi? Voiko ”kunnon ihminen” fantasioida tällaisista?
Mikä sitten on pitkien suhteiden salaisuus? Alain de Botton on sanonut hauskasti: Uskottomuus. Ei varsinainen uskottomuus, vaan sen uhka. Aikoinaan monogamiset suhteet olivat sellaisia, missä oli yksi puoliso koko elämän ajan (kuten joutsenilla ja susilla). Nykyään monogamiset suhteet ovat sellaisia, missä ollaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Meidän länsimaisessa kulttuurissa on hyvin vähän ymmärrystä uskottomuudelle. Uskollisuutta pidetään yhteisenä rakkaudenosoituksena.
Nykyaikana avioliitolta vaaditaan paljon: olemme toistemme luottohenkilöitä, parhaita ystäviä ja intohimoisia rakastajia. Ajatellaan, että tällainen henkilö löytyy kaikille, meidän pitää vain löytää hänet.
Pettäminen on kuitenkin yleensä oire siitä, että suhteessa on jotain syvällisempiä ongelmia. Esther mainitsee useaan otteeseen kirjassaan ”kolmannen” läsnäolosta. Esther kertoo, että kaikki pariskunnat elävät kolmannen varjossa. Tämä kolmas on se epävarmuus mikä on suhteessa aina läsnä. Jotkut parit päättävät avata suhteensa tälle ”kolmannelle”, vaikka moni sanookin, että avoin suhde ei voi toimia. Mutta kuten Esther kirjoittaa, suljettu suhde ei poista katastrofin mahdollisuutta. Avoimessa suhteessa saatetaan leikkiä tulella, mutta se voi parhaimmillaan lisätä suhteen kipinää ja muistuttaa, että emme omista puolisoitamme. Summa summarum: mitä enemmän viemme toisen ihmisen vapautta, sitä vaikeampaa halun on hengittää, sillä juuri epävarmuudessa lepää halun siemen.
Luettuani Estherin kirjan, ymmärsin että tämä kaikki on suurta harhaa. Kukaan ei ole toiselle täydellinen eikä ”sitä oikeaa” ole oikeasti olemassa. Kaikki on tietyllä tapaa korvattavissa, mikään ei ole pysyvää, joten miksi edes yritämme epätoivoisesti saada pysyvyyttä aikaan? Mikään ei kestä ikuisesti, kaikki suhteet päättyvät aikanaan – joko eroon tai viimeistään kuolemaan. Mitä siis voisimme tehdä toisin? Ehkä kuitenkin jotain, mutta voisiko se kenties olla jotain hieman kreisiä ja ennalta-arvaamatonta? Otatko haasteen vastaan? 😉
Lähde: Esther Perel, Mating in Captivity: Unlocking Erotic Intelligence (2007, Harper Paperbacks)
