helmi 14, 2022
Muutamia poimintoja kirjasta Äidin petos (Anne-Britt Harsem / Lind&Co)
Äidin petos on järisyttävä tositarina Norjasta, niin kutsuttu Alvdalin tapaus. Kyseessä oli pedofiilirinki, jossa avopari, heidän naapurinsa ja eläkeläinen opettaja saivat syytteen neljän lapsen hyväksikäytöstä. Osa lapsista oli heidän omiaan. Tämä kirja kertoo tuomitun äidin vanhimman tyttären (uhrin) tarinan. Kirja ei sovellu herkille, sillä se sisältää yksityiskohtaisia kertomuksia hyväksikäytöstä ja insestistä.
”Onko minussa jotain vikana?”
”Olenko ongelmalapsi?”
”Äiti kieltää minua menemästä ystävieni syntymäpäiville.”
”Meillä on aina vanhat vaatteet.”
”Kärsin pitkään yökastelusta.”
”En voinut käydä usein suihkussa, joten muut kiusasivat koulussa, koska haisin.”
”Äiti väitti aina minun valehtelevan.”
On hyvin surullista, että kukaan ei kyseenalaistanut äidin sanomisia silloin kun uhri oli nuori ja asui vielä kotona. Kukaan ei uskonut lapsen tarinaa, kukaan ei uskonut sitä kaikkea kauheutta – hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja ankeita oloja.
Kun tytär pääsi teini-ikään, äiti halusi lapsestaan eroon ja väitti, että tytär sepittää tarinoita ja yrittää manipuloida. Äiti myös keksi tyttärelleen asperger-oireet ja onnistui saamaan hänelle siitä myös diagnoosin useiksi vuosiksi. Äidin mielestä sijoitus muualle ei olisi lapselle ongelma. Äiti onnistui saamaan sosiaalitoimen pikkusormensa ympärille, joten tästä syystä tytärtä ei uskottu.
Onneksi lopulta pedofiliarinki paljastui ja he saivat pitkiä tuomioita. Silti, kaiken sen kauheudenkin jälkeen, tytär mietti miksi äiti ei halunnut häntä kotiin. Miksi äiti jätti? Miksei äitiä kiinnostanut?
Miksi äiti hylkäsi?
Ei herkimmille, mutta vahva lukusuositus! Lisätietoa kirjasta täällä.
elo 20, 2021
”Väkivalta on ongelma, ei ratkaisu.”
”Lähisuhdeväkivalta ei ole asianosaisten yksityisasia, siihen saa ja pitää puuttua.”
”Pahoinpitely yksityiselläkin paikalla on virallisen syytteen alainen rikos.”
Kirjareferaatti/kirja-arvostelu kirjasta Väkivallasta turvallisuuteen (Ahola & Ahola)
Tapani Aholan ja hänen tyttärensä Maiju Aholan kirjoittama kirja pistää hiljaiseksi, sillä se käsittelee arkaa ja usein niin vaiettua aihetta kuin lähisuhdeväkivalta. Kirja sisältää työkaluja lähisuhdeväkivallasta kärsivien kanssa työskentelyyn. Aholat painottavat kirjassaan, että lähisuhdeväkivaltakeskustelussa tulee aina olla kaksi päätavoitetta: tehdystä väkivallanteosta on aina kannettava vastuu ja on huolehdittava turvallisuuden palauttamisesta ja säilymisestä. Kirjassa esitellään myös Aholan ja Hirvihuhdan kehittelemät vastuun portaat, joita ovat myöntäminen, ymmärtäminen, anteeksipyyntö, sovittaminen, lupaaminen ja vastuuntunto. Nämä portaat ovat hyvä työkalu eritoten kun työskennellään tekijän kanssa.
Pelko ja häpeä
Väkivallan kohteen on usein pelon ja häpeän takia vaikea ottaa asia puheeksi. Siksi meidän kaikkien on tehtävä selväksi, että väkivallan käyttäminen on aina väärin. Turvapaikan löytyminen väkivaltaa pelkäävälle tai sen kohteeksi joutuneelle on ensisijaisen tärkeää, sillä jo pelkästään väkivallalla uhkailu on väkivaltaa. Kaikkein tärkeintä on siis saada väkivallan uhka tai jo alkanut väkivaltakierre katkaistua mahdollisimman pian, sillä väkivalta ei yleensä lopu itsestään vaan jopa pahenee ajan kanssa. Turvallisuuden palauttaminen on tässä avainasemassa ja kirjassa pohditaankin asioita, joita kohde (uhri) voi tehdä, joita tekijä voi tehdä ja mitä ympäristö eli lähiomaiset ja ystävät voivat tehdä. Aholat mainitsevat, että jokaisesta perheestä löytyy voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ovat perheen turvallisuutta rakentavia tekijöitä.
Väkivallan kielteiset seuraukset
Miksi lähisuhdeväkivaltaa sitten on yhä niin paljon? Kirjassa mainitaan, että väkivaltaa lähisuhteessa on käyttävät ihmiset eivät usein itse ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse eivätkä aina tiedä, että kyseessä on rikos. Moni ei myöskään tule ajatelleeksi, miten paljon kielteisiä seuraamuksia väkivallasta on. On myös tärkeää huomata, että väkivaltainen ihminen ei ole ehkä koskaan oppinut toimimaan ristiriitatilanteissa väkivallattomasti, joten siitä poisoppiminen vaatisi uusien taitojen omaksumista uuden asenteen ja arvojen lisäksi. Vanhemmat toimivat valitettavan usein esimerkkinä ja jos lapset näkevät, että ongelmia ratkotaan väkivallan avulla, lapsi saattaa oppia että väkivalta on keino selvittää ristiriitatilanteita. Jokainen on kuitenkin (onneksi) yksilö ja kirjassakin painotetaan, että on hyvä muistaa, että valtaosa väkivaltaisessa perheessä kasvaneistä, ei aikuisena ole väkivaltaisia.
Miten luottamus voisi palautua?
”Tärkeää on huomata, että kunnollisen sovituksen tulee vaatia tekijältä riittävästi vaivannäköä ja vääryyden kohteeksi joutunut henkilö pääsee määrittämään sitä, mikä on oikeudenmukainen ja riittävä sovitus ja hyvitys suhteessa koettuun vääryyteen.” (Ahola&Ahola, 2016). Haluan kuitenkin hieman kyseenalaistaa tätä kirjan kohtaa, sillä minun on vaikea nähdä miten jo tehdyt kauheudet voisi mitenkään hyvittää uhreille muuten kuin ajan kanssa? Jos toista ihmistä ”vaaditaan” hyvittämään tekonsa, onko se silloin aitoa ja vilpitöntä? Tuottaako se halutun lopputuloksen? Sama pätee mielestäni anteeksipyyntöön. Näkisin, että ainoastaan jos anteeksipyytäjä vilpittömästi haluaa yrittää hyvittää tekojaan, silloin voisi kysyä uhreilta sopisiko heille tällainen hyvittely. Myös sen lupaaminen, että ei koskaan tekisi samaa vääryyttä uudelleen, sitä ei mielestäni voi uskottavasti vannoa toisille. Sen päätöksen voi tehdä vain jokainen itsessään ja tulevaisuus sitten näyttää muille, onko tekijä lupauksensa arvoinen. Mitkään sanat, hyvittelyt, vakuuttelut ja sopimukset eivät auta jos näyttö on toista. Luottamus palautuu vain ajan kanssa, eikä sitä prosessia voi mielestäni nopeuttaa.
Turvallisuuden palauttaminen on prio 1
Uskaltaako väkivaltaiseen parisuhteeseen sitten jäädä? Uskaltaako edes siinä tapauksessa, että puoliso sitoutuu terapiaan, myöntää tekonsa ja pyrkii sovittelemaan? Mitä jos hän alkoholistin tapaan jossain vaiheessa ”retkahtaakin” takaisin väkivaltaisuuteen? Onko järkevää riskeerata omaa ja läheistensä turvallisuutta, vaikka väkivallan tekijä lupaisi ja yrittäisi hyvitellä miten tahansa? Summa summarum, valinnoissa on aina syytä punnita, mitkä toimenpiteet ovat turvallisia kaikkien osapuolien kannalta. Vastuun ottaminen väkivaltaisuudesta ja tehdystä väärin teosta on kuitenkin kanssa ihmisille merkki myönteisestä muutoksesta kohti turvallisuuden palauttamista.
Kirjassa painotetaan useasti sitä, että turvallisuus pitää asettaa tavoitteeksi. Riittävä turvallisuuden taso on kuitenkin subjektiivinen kokemus ja täysin riskitöntä ja turvallista elämää ei pysty kukaan saavuttamaan. Tärkeintä on kuitenkin saada riittävä turvallisuuden taso, valmiutta toimia uhkaavissa tilanteissa ja oppia hakemaan apua ajoissa.
Väkivalta jättää ihmiseen syvät arvet. Vaikka väkivalta olisi loppunut, sen vaikutukset jatkuvat usein pitkään ja uhri voi kärsiä pitkään peloista ja turvattomuudesta. Onneksi kaikesta huolimatta, elämässä on myös paljon hyvää. Ja toivoa, sitä on aina.
Mikäli huomaat, että joku läheisesi kokee tai saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa, jo yksikin kysymys voi pelastaa: ”Olen huolissani sinusta. Miten toivoisit minun auttavan sinua?”
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
