Salaliittoteorioita vai totuutta?
Pohdintoja ja poimintoja kirjasta Heränneet – Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin (Noora Mattila, Otava)
Noora Mattilan Heränneet – Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin on erinomainen teos, joka käsittelee ihmismieltä ja totuutta. Kirja on pääosin Mattilan ja hänen yhdysvaltalaisen rokotusvastaisen anoppinsa Susanin vuoropuhelua.
Kirjassa nousee esille totuusrelativismi eli se, että maailmassa ei olisi olemassa universaaleja totuuksia, vaan vaan totuus on aina suhteessa johonkin viitekehykseen, kuten kieleen tai kulttuuriin. Vaikka Mattila itse on selvästi rokotusmyönteinen, hän antaa silti Susanin kertoa omat mielipiteensä ja samalla pohtii myös omaa suhtautumistaan rokotuksiin. Mattilan ja Susanin keskustelut pyörivät vahvasti pandemian, plandemian, QAnonin ja faktantarkistusten ympärillä. Välillä kirjasta välittyy molempien turhautuminen, sillä yhteistä näkemystä ei synny, vaikka molemmat yrittävät ymmärtää toistensa perustelut. Mattila kirjoittaakin mielestäni osuvasti: ”Ihminen, joka puolustaa itseään, ei voi olla empaattinen.”
Netistä voit löytää vastauksen mihin tahansa kysymykseen. Oikean tiedon löytäminen vaatii taitoa ja kykyä käyttää nettiä oikein. Vaikka tieto on netissä, se ei välttämättä ole luotettavaa ja joskus luotettavan oloinen sivusto voi osoittautua huijaukseksi. Mattila lainaakin kirjassaan miestään Alexia: ”Ei kannata uskoa kaikkea mitä internetsissä sanotaan.”
Vahva lukusuositus 5/5
Lisätietoja kirjasta
Lisätietoja terapiapalveluistani