Uskottomuus – Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti
”Syyllisyyttä en suostu kantamaan, ajattelin että olen ansainnut tämän.”
”On kuin itkis ja nais ja näkis kuoleman unia.”
”Tilaisuus teki varkaan.”
”Annoin pirulle pikkusormen.”
”Vietiin kuin litran mittaa.”
”Vaimo on vaimo, omistan hänet, nämä muut naiset on vaan käyttötavaraa.”
”Silloin putosi koko elämältä pohja.”
”Tuntuu kuin olisi menty satasen vauhdilla päin betoniseinää.”
”Ei mun mies pettäis, se ei ole niin kuin muut miehet.”
”Sitten tapahtui jotakin, minkä jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Kaikki muuttui. Aivan kaikki.”
Häpeä, inho, syyllisyys, pelko, pakokauhu, raivo, toivottomuus, avuttomuus.
Siinä muutama tunne mitä uskottomuus aiheuttaa. Uskottomuus tarkoittaa sopimusrikkomusta ja salaisuuden muodostumista. Uskottomuuden paljastuminen on traumaattinen kokemus, ja se horjuttaa elämän tasapainoa ja järjestystä. Tästä aiheesta kirjoittaa Annikki Kaikkonen kirjassaan Uskottomuus – syyt ja seuraukset. Kaikkosen kirja pohjautuu hänen väitöskirjaansa Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen (v.2015), johon on haastateltu 40 henkilöä.
Länsimaisissa kulttuureissa jaetaan käsitys, että parisuhteeseen kuuluu luottamus ja yksiavioisuus. Kun uskottomuus paljastuu, se rikkoo tätä käsitystä ja siksi kokemus on yleensä hyvin traumatisoiva. Kaikkonen kirjoittaa, että uskottomuuskokemusten satuttamat parisuhteen osapuolet kamppailevat samanlaisten oireiden ja tuntemusten kanssa kuin posttraumaattisista stressireaktioista kärsivät. Tämä onkin erityisen tärkeää huomioida terapiatyössä, sillä oireita voi ilmaantua välittömästi uskottomuuden paljastuttua, mutta myös hyvinkin pitkien aikojen päästä.
Uskottomuuden stigma
Kaikkonen puhuu kirjassaan petetyksi tulleista ja pettäneeksi tulleista. Lähes kaikki petetyksi tulleet kokivat Kaikkosen keräämän aineiston perusteella uskottomuuskriisin traumaattisena kun taas pettäneeksi tulleista traumaattisen kriisin piirteitä nousi esille vain yhdessä tapauksessa. Kirjassa esitellään kolme eri tyyppitarinaa, joita ovat petetyiksi tulleet pienten lasten äidit, kroonisesti pettääneeksi tulleet ja traumatarinat.
Kaikkonen nostaa kirjassaan esille naisen uskottomuuden stigman. Naisen uskottomuus on edelleen yhteiskunnassamme paheksuttavampaa kuin miehen. Uskotonta miestä pidetään edelleen enemmän ”naistenmiehenä” kun taas uskoton nainen saa helposti huoran maineen. Miehet ovat myös tilastojen valossa uskottomampia kuin naiset, mutta silti naisten uskottomuus on huomattavasti yleisempi syy eroon kuin miehen uskottomuus. Kirjasta käy ilmi miten ristiriitaista uskottomuus on. Yleisesti uskottomuus on hyvin tuomittavaa länsimaissa, mutta silti se on tietyllä tapaa hyväksyttyä arkitodellisuutta. Kuten Kaikkonen asian ilmaisee: uskottomuus on toisaalta kepeää hedonismia, toisaalta äärimmäisen tuomittavaa. Ihmissuhteet pyörivät paljon seksin ympärillä. Ihmiset ovat pinnallisempia ja individualismi on lisääntynyt. Silti moraali ei ole tutkimusten mukaan kuitenkaan rapistunut ja perinteisistä perhearvoista pyritään pitämään kiinni.
Kirjaa lukiessani huomasin nyökytteleväni monessa kohdassa, sillä Kaikkonen kirjoittaa tekemistään havainnoista joita näkee lähes päivittäin arjessa ja lehtien palstoilla. Seksistä ilman rakkaussuhdetta on tullut entistä yleisempää ja sitä edesauttavat erilaiset deittisovellukset. Miesten rinnakkaissuhteiden motiivina on Kaikkosen tutkimuksen mukaan yleensä seksi kun taas naisten motiivit ovat selvästi emotionaalisempia. Naisten uskottomuuden motiivina onkin useammin joku romanttinen ideaali, pettymys avioliitossa tai kapina perinteistä naisen roolia kohtaan.
Kaikkonen kirjoittaa myös perinteisistä odotuksista, joita ihmisille syötetään jo pienestä asti. Ihmiset oppivat kiitollisuudenvelasta, työteliäisyydestä, työmoraalista, isänmaallisuudesta, seksuaalikielteisyydestä ja uskonnollisuudesta. Lapsille asetetaan erilaisia odotuksia. Synnin paikka on kuolema -ajattelu on yleistä ja siinä ihminen kokee, että omilla valinnoillaan ja käyttäytymisellään ikään kuin ”ansaitsee” rangaistuksia, sairauksia ja koettelemuksia. Jotta ihminen ei tulisi rangaistuksi, hän yrittää olla mahdollisimman esimerkkinen ja hyväksytty omassa yhteisössään. Ei siis ole ihme, että Kaikkosen kirjassa monissa tarinoissa toistuu voimakas häpeä ja syyllisyys.
Ihmisillä on kolme perusolettamusta, jotka ovat:
1) Kumppanini on hyvä.
2) Maailmani on mielekäs, looginen ja hyvä.
3) Olen arvokas ja hyvä ihminen.
Pienten lasten äidit ovat Kaikkosen mukaan yksi yleisin ryhmä, jotka tulevat petetyiksi.
Uskottomuus kuitenkin loukkaa syvältä ja Kaikkonen kirjoittaakin siitä, kuinka pahasti erityisesti pienten lasten äidit kokevat uskottomuuden, sillä se on samalla naiseuden ja äitiyden loukkaus. On äärimmäisen surullista, että puolison uskottomuus saa petetyksi tulleen epäilemään omaa arvoaan:
”Mun rinnat ei riitä, mun vagina ei riitä, mut on haavoitettu, vedetty puukolla auki. Se on tappamista, kuin olisi kuollut kivuliaasti. Jotain minussa varmaan kuolikin. Mun äänikin on ruman naisen ääni. Tulee riittämättömyys, petetyksi tullut on kuin raiskattu. Tulee raiskattu olo.”
Petetyksi tulleet naiset ajattelevat myös sitkeästi uskottomuuden johtuvan heistä itsestään, mikä on hyvin surullista, sillä he luulevat että uskottomuus johtuu heidän liian vähäisestä rakkaudestaan tai vääränlaisesta naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Omasta mielestäni ihminen ei petä jos ihminen on tehnyt vakaan päätöksen olla pettämättä, uskottomuus ei tapahdu koskaan vahingossa.
Miksi sitten ihminen pettää? Kirjaa lukiessani ymmärsin, että uskottomuus ei ole aina ratkaisu seksin puutteeseen parisuhteessa vaan rinnakkaissuhteisiin ryhdytään siksi, että se koetaan jollain tapaan henkilökohtaiseksi oikeudeksi. Kaikkonen mainitsee ihmisten kokeman oikeuden kepeyteen ja erilaiseen iloon ja nautintoon ilman syyllisyyttä. Moni on hakenut sivusuhteesta täydennystä vakinaiseen suhteeseensa. Muita yleisiä pettämiseen johtaneita syitä ovat olosuhteet, työpaikan kulttuurin kuuluvat tavat, luonteen heikkous ja sattuma.
Kaikkonen kirjoittaa, että suurin osa petetyksi tulleista erosi uskottomuuden paljastuttua. En ihmettele, sillä uskottomuus vie suhteelta perustan, ja sen uudelleenrakentaminen on todella työlästä. Yksi nainen kertoo kirjassa koskettavasti omista tuntemuksistaan:
”Naisena hirveän mitätön olo, että en kelpaa mun miehelle, se ei halua mua enää. En kehdannut, siks en enää pystynyt harrastamaan seksiäkään. Tuntui, että toinen nainen on varmaan kaunis, upea, hieno, joku missityyppi. Siis niin mitätön olo. Itsetunto romahti täysin. En ole minkään arvoinen enää, en kelvannut. Se loukkasi mua ihan älyttömästi.”
Kirjassa käsitellään myös sitä miten petetyksi tulemista voi päästä yli, mutta silti ihminen voi ”pudota” äkisti keskelle alkuperäisen vuosien takaisen traumansa kokemusta, tuskaa ja kipua. Oman elämän eheytyminen ei ole helppoa, sillä turvalliset ja ennakoitavat mielikuvat eivät ole enää samalla tavoin läsnä. Jotta uskottomuudesta voisi päästä yli, Kaikkosen mukaan pariskunnan tulisikin löytää yhdessä vastaus kysymykseen miksi. Lisäksi kirjassa mainitaan siitä, että pitäisi tapahtua pysyvä muutos ajattelusssa, käyttäytymisessä ja suhteissa toisiin. Kaikkonen puhuu ilmestyksenomaisesta havahtumisesta, joka muuttaa käsityksen todellisuudesta ja ihmisen arvopohjan. Muiksi selviytymiskeinoiksi kirjassa mainitaan tiedon hankkiminen, omien kokemusten työstäminen, luova kirjoittaminen, työ, oivallukset ja kokemusten vertaaminen.
Entä sitten pettäneeksi tullut? Kaikkonen kirjoittaa jatkuvan ihastumisen tyhjiöstä, tietynlaisesta donjuanismista. Joillain ihmisillä on tarve jatkuvan ihailun saamiseen ja mielihyvän kokemiseen. Kirjassa yksi pettäneeksi tullut kertoo:
”Olen hyväksynyt, että olen tällainen määräaikainen ihminen. Tällä hetkellä mun nykytilanne on viisi naista, jonka kanssa mulla on jonkinlainen suhde.”
Kaikkonen nostaa kirjassaan esiin tärkeän asian, josta ei mielestäni puhuta uskottomuudesta keskustellessa tarpeeksi. Uskottomuus vaikuttaa, ei pelkästään parisuhteeseen, vaan koko perheeseen ja lähipiiriin. Parisuhteen ongelmat vaikuttavat myös lapsiin ja lapset saattavat helposti kantaa huolta vanhempiensa ongelmista. Kaikkonen kirjoittaakin kirjassaan, että lapsille tulisi aina korostaa, että vanhempien ongelmat ja riidat selvittävät vanhemmat itse.
Uskottomuuskriisistä toipumiseen vaikuttaa Kaikkosen mukaan eniten se minkä merkityksen ihminen antaa uhkaavalle kokemukselle. Lisäksi toipumiseen ja toimintakyvyn palautumiseen vaikuttaa jokaisen ihmisen resilienssi, joka on jokaisella omansa. Kaikkonen avaa hyvin resilienssiä terminä: se on sisua, sinnikkyyttä, joustavuutta, elpymistä, sopeutumista, muuntautumiskykyä ja palautumista. Ihminen on palautunut toimintakykyiseksi kun hänellä on taas kyky tuntea positiivisia tunteita ja kyky kokea ja luoda uutta, ja palautumiseen vaikuttavat ihmisen personallisuus, läheisten ihmisten suhtautuminen ja kuormitusta aiheuttaneen tilanteen laatu, vakavuus ja kesto.
Uskottomuuskriisin voi nähdä myös oppimiskokemuksena, jolloin Kaikkosen mukaan toipuminenkin voi olla helpompaa. Kaikkonen painottaa myös kriisin keskellä kiinnittämään huomiota kehollisuuteen – erityisesti huolenpitoon, hoivaan ja lepoon.
Kaikkonen kirjoittaa, että vaikeiden kriisien keskellä ihminen punnitsee uudelleen omia arvojaan ja uskomuksia, joiden varaan on elämänsä rakentanut. Uskottomuuskriisistä voi kuitenkin selviytyä, sillä aina on toivoa ja elämällä tarkoitus.
”Tarvitsemme jokaisen kokemuksemme kasvussamme täyteen mittaamme. Kaikken kipeimmät kokemukset kasvattavat eniten.” – Liisa Selänne
Lähde: Kaikkonen, Annikki: Uskottomuus – Syyt ja seuraukset (2016, Minerva)