tammi 23, 2022
Ajatuksia ja poimintoja kirjasta Pikkuporvarit (A. Kontula / into)
”Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin.” -Paperi T.
Pikkuporvari. Mikä se on? Anna Kontula käsittelee teoksessaan pikkuporvarillisuutta, joka Kontulan mukaan tarkoittaa yläluokkaa ihannoivia, pelokkaita, värittömiä ja materialistisia keskiluokkaisia ihmisiä. Pikkuporvarit ajattelevat, että onnellisuus syntyy kylläisyydestä, vakaudesta ja syvyydestä, ja he arvottavat asioita rahan kautta. Kontula kirjoittaa, että keskiluokkaiset pikkuporvarit ovat kykenemättömiä muodostamaan omaa identiteettiä, kyvyttömiä ottamaan rennosti ja pitämään aidosti hauskaa, sillä aina on jotain josta kantaa huolta tai jota pitää varoa. Tämä johtaa myös usein ahdasmieliseen ajatteluun suhteessa seksiin ja avioliittoon.
Pelot ja säännöt ohjaavat pikkuporvaria
Pikkuporvari ei halua myöntää luokkaeroja, mutta haluaa silti lokeroida, sillä lokerot luovat turvaa. Pikkuporvari haluaa pitää jatkuvasti yllä keskiluokkaista imagoa, olla tunnollinen, kunnon kansalainen, ahkera ja työorientoitunut. Mahdolliset ongelmat lakaistaan maton alle. Pikkuporvarilla on huoliteltu ulkonäkö ja siisti koti. Kotona kaikille asioille on oma paikkansa, sillä järjestys se olla pitää. Kynsilakkakaan ei saa lohkeilla, sillä se voisi viestiä muille elämänhallinnan ongelmista. Kontula kysyykin: ”Mitä jos unohtaa mennä vauvauintiin? Tuleeko lapsesta nyt yksinäinen ja lihava?” Pikkuporvaria ohjaavat pelot, raamit ja sapluunat.
Kontulan kirja on kirjoitettu tarkoituksella hieman kieli poskella, sillä jokaisessa meissä on pikkuporvaria, myönsimme sitä tai emme. Kun on selvät sävelet, elämä saattaa tuntua jotenkin kontrolloidummalta ja helpommalta. Mutta voiko elämää kuitenkaan loppujen lopuksi hallita? Mitä jos ottaisikin välillä rennommin, hulluttelisi ja tekisikin päinvastoin kuin suuresti pikkuporvallinen yhteiskuntamme odottaa, huolimatta siitä mitä muut ajattelevat? Uskaltaisitko? Haluaisitko? Voisitko?
Kontula kirjoittaa myös rahan roolista yhteiskunnassamme. Hän mainitsee ahneuden ja pelon liiton, ja sen miten yleinen logiikka on, että varakkaat ovat kunnollisia kun taas köyhät eivät ole. Kontula sanoo, että rahan ei tulisi koskaan olla ihmisen elämän keskipiste. Jos pyrkii aina jäljittelemään ylempää yhteiskuntaluokkaa ”hinnalla millä hyvänsä”, kierre on loputon.
Turvallinen, häiriötön elämä
Jos pyrkii jatkuvasti häiriöttömään elämään, voi unohtaa elää. Keskitien valitsemisesta syntyy keskinkertaisuutta, kirjoittaa Kontula. Pikkuporvari on järjestyksen ihminen, ja vaikka hän olisi saavuttanut elämässään kaiken haluamansa (työ, perhe, talo, kuntosali-ja juoksuharrastus jne.), hänen turvallisesta ja seesteisestä elämästä on voinut tulla tylsää. Tuntuu, että elämästä puuttuu edelleen jotain.
Kontula kirjoittaa, että turvallisuudesta ja järjestyksestä käsin elämää on vaikea elää isolla E:llä. Turvattu, pehmustettu voi tietenkin olla myös ihan mukavaa. Pikkuporvariudessa ei ole mitään väärää, mutta kuten Kontula kirjoittaa, omaa moraaliaan ei saisi koskaan pakottaa muiden moraaliksi. Me olemme jokainen omia autonomisia yksilöitämme, jotka saamme kuulua joukkoon – tai olla kuulumatta.
Lisätietoja kirjasta löydät täältä.
loka 7, 2021
Poimintoja kirjasta Kaikki kuluttamisesta (Julia Thuren, Gummerus)
Vastuullisuus on tämän päivän sana. Sen vastakohta voisi olla turha kuluttaminen. Turha kuluttaminen kuluttaa myös henkisesti. Saatamme shoppailla, jotta saisimme hetkellistä hyvää oloa, mutta pian hankinnan jälkeen olo on taas tyhjä ja kierre helposti jatkuu. Kuulostaako tutulta?
Julia Thurenin Kaikki kuluttamisesta on aiheeseen pureutuva eettisen pohdiskeleva ja haastatteluihin perustuva teos. Thuren puhuu kuluttamiseen liittyvistä haasteista, mutta yhtä lailla myös sen tarjoamista mahdollisuuksista muun muassa vastuullisen sijoittamisen kautta.
Kirjassa esitetään useita kysymyksiä, joita lukija voi pohtia ja verrata omaan tapaansa kuluttaa. Mitä ostit viimeksi ja minkä vuoksi? Kaikilla valinnoillamme on yleensä jokin piilomerkitys ja usein teemme hankintoja, jotta saisimme arvostusta muilta ihmisiltä. Me ihmiset toimimme usein niin, että haluamme koko ajan lisää, ja nimenomaan haluamme, emme läheskään aina tarvitse kaikkea haluamaamme.
Kultaisen häkin kirous
Kuinka paljon rahaa elämiseen todella tarvitsee?, kysyy Thuren. Hän mainitsee myös, että erityisesti varakkailla ihmisillä on usein paljon kiirettä ja stressiä, ja työstä voi tulla ns. kultainen häkki, josta on vaikea päästä ulos. Kun tulot ovat korkeat, myös menot ovat yleensä korkeat ja siksi on vaikea siirtyä pienempiin tuloihin. Jos taas tulotaso putoaa itsestä riippumattomista syistä, se on vaikeampaa hyväksyä kuin silloin jos se on oma valinta. Thuren pohtii myös sitä, että tarvitseeko uran edes olla aina nousujohteista vaan voisiko joku taso riittää. Hän myös mainitsee, että mikäli raha ei tuo onnea, se menee silloin todennäköisesti vääriin asioihin.
Thuren esittää kirjassaan myös kolmannen mielenkiintoisen kysymyksen: Onko talouskasvu ikuista? Talous muuttuu koko ajan ja meillä länsimaissa on pitkään ollut vallalla kuluttamista ihannoiva kulttuuri. Thuren haastaa, että kapitalismi pitäisi ajatella kokonaan uudelleen ja olisi hienoa jos yritysten tavoitteeksi tulisi jatkossa entistä enemmän arvon luonti.
Mikä on tärkeintä?
Kirjassa puhutaan myös siitä miten moni etsii hetken nautintoa ja mielihyvää kuluttaessaan eli on ns. hedonisti. Hedonismin rinnalla on kuitenkin eudaimonia, onnellisuusoppi, joka katsoo hedonismia pidemmälle ja pyrkii pitkän tähtäimen hyvinvointiin, henkilökohtaiseen kehittymiseen ja merkityksellisyyteen. Lopuksi onkin ehkä hyvä kysyä: Mitkä asiat sitten ovat tärkeitä ja merkityksellisiä? Ehkä ne ovatkin juuri sellaisia asioita, joita voi saada myös ilman rahaa, kuten vaikkapa suudelmat, hyvin nukutut yöt tai iso sienisaalis.
Vahva lukusuositus! Kirjasta lisätietoa täällä.
Muita blogikirjoituksiani voit lukea täältä.
tammi 20, 2020
”Syyllisyyttä en suostu kantamaan, ajattelin että olen ansainnut tämän.”
”On kuin itkis ja nais ja näkis kuoleman unia.”
”Tilaisuus teki varkaan.”
”Annoin pirulle pikkusormen.”
”Vietiin kuin litran mittaa.”
”Vaimo on vaimo, omistan hänet, nämä muut naiset on vaan käyttötavaraa.”
”Silloin putosi koko elämältä pohja.”
”Tuntuu kuin olisi menty satasen vauhdilla päin betoniseinää.”
”Ei mun mies pettäis, se ei ole niin kuin muut miehet.”
”Sitten tapahtui jotakin, minkä jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Kaikki muuttui. Aivan kaikki.”
Häpeä, inho, syyllisyys, pelko, pakokauhu, raivo, toivottomuus, avuttomuus.
Siinä muutama tunne mitä uskottomuus aiheuttaa. Uskottomuus tarkoittaa sopimusrikkomusta ja salaisuuden muodostumista. Uskottomuuden paljastuminen on traumaattinen kokemus, ja se horjuttaa elämän tasapainoa ja järjestystä. Tästä aiheesta kirjoittaa Annikki Kaikkonen kirjassaan Uskottomuus – syyt ja seuraukset. Kaikkosen kirja pohjautuu hänen väitöskirjaansa Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen (v.2015), johon on haastateltu 40 henkilöä.
Länsimaisissa kulttuureissa jaetaan käsitys, että parisuhteeseen kuuluu luottamus ja yksiavioisuus. Kun uskottomuus paljastuu, se rikkoo tätä käsitystä ja siksi kokemus on yleensä hyvin traumatisoiva. Kaikkonen kirjoittaa, että uskottomuuskokemusten satuttamat parisuhteen osapuolet kamppailevat samanlaisten oireiden ja tuntemusten kanssa kuin posttraumaattisista stressireaktioista kärsivät. Tämä onkin erityisen tärkeää huomioida terapiatyössä, sillä oireita voi ilmaantua välittömästi uskottomuuden paljastuttua, mutta myös hyvinkin pitkien aikojen päästä.
Uskottomuuden stigma
Kaikkonen puhuu kirjassaan petetyksi tulleista ja pettäneeksi tulleista. Lähes kaikki petetyksi tulleet kokivat Kaikkosen keräämän aineiston perusteella uskottomuuskriisin traumaattisena kun taas pettäneeksi tulleista traumaattisen kriisin piirteitä nousi esille vain yhdessä tapauksessa. Kirjassa esitellään kolme eri tyyppitarinaa, joita ovat petetyiksi tulleet pienten lasten äidit, kroonisesti pettääneeksi tulleet ja traumatarinat.
Kaikkonen nostaa kirjassaan esille naisen uskottomuuden stigman. Naisen uskottomuus on edelleen yhteiskunnassamme paheksuttavampaa kuin miehen. Uskotonta miestä pidetään edelleen enemmän ”naistenmiehenä” kun taas uskoton nainen saa helposti huoran maineen. Miehet ovat myös tilastojen valossa uskottomampia kuin naiset, mutta silti naisten uskottomuus on huomattavasti yleisempi syy eroon kuin miehen uskottomuus. Kirjasta käy ilmi miten ristiriitaista uskottomuus on. Yleisesti uskottomuus on hyvin tuomittavaa länsimaissa, mutta silti se on tietyllä tapaa hyväksyttyä arkitodellisuutta. Kuten Kaikkonen asian ilmaisee: uskottomuus on toisaalta kepeää hedonismia, toisaalta äärimmäisen tuomittavaa. Ihmissuhteet pyörivät paljon seksin ympärillä. Ihmiset ovat pinnallisempia ja individualismi on lisääntynyt. Silti moraali ei ole tutkimusten mukaan kuitenkaan rapistunut ja perinteisistä perhearvoista pyritään pitämään kiinni.
Kirjaa lukiessani huomasin nyökytteleväni monessa kohdassa, sillä Kaikkonen kirjoittaa tekemistään havainnoista joita näkee lähes päivittäin arjessa ja lehtien palstoilla. Seksistä ilman rakkaussuhdetta on tullut entistä yleisempää ja sitä edesauttavat erilaiset deittisovellukset. Miesten rinnakkaissuhteiden motiivina on Kaikkosen tutkimuksen mukaan yleensä seksi kun taas naisten motiivit ovat selvästi emotionaalisempia. Naisten uskottomuuden motiivina onkin useammin joku romanttinen ideaali, pettymys avioliitossa tai kapina perinteistä naisen roolia kohtaan.
Kaikkonen kirjoittaa myös perinteisistä odotuksista, joita ihmisille syötetään jo pienestä asti. Ihmiset oppivat kiitollisuudenvelasta, työteliäisyydestä, työmoraalista, isänmaallisuudesta, seksuaalikielteisyydestä ja uskonnollisuudesta. Lapsille asetetaan erilaisia odotuksia. Synnin paikka on kuolema -ajattelu on yleistä ja siinä ihminen kokee, että omilla valinnoillaan ja käyttäytymisellään ikään kuin ”ansaitsee” rangaistuksia, sairauksia ja koettelemuksia. Jotta ihminen ei tulisi rangaistuksi, hän yrittää olla mahdollisimman esimerkkinen ja hyväksytty omassa yhteisössään. Ei siis ole ihme, että Kaikkosen kirjassa monissa tarinoissa toistuu voimakas häpeä ja syyllisyys.
Ihmisillä on kolme perusolettamusta, jotka ovat:
1) Kumppanini on hyvä.
2) Maailmani on mielekäs, looginen ja hyvä.
3) Olen arvokas ja hyvä ihminen.
Pienten lasten äidit ovat Kaikkosen mukaan yksi yleisin ryhmä, jotka tulevat petetyiksi.
Uskottomuus kuitenkin loukkaa syvältä ja Kaikkonen kirjoittaakin siitä, kuinka pahasti erityisesti pienten lasten äidit kokevat uskottomuuden, sillä se on samalla naiseuden ja äitiyden loukkaus. On äärimmäisen surullista, että puolison uskottomuus saa petetyksi tulleen epäilemään omaa arvoaan:
”Mun rinnat ei riitä, mun vagina ei riitä, mut on haavoitettu, vedetty puukolla auki. Se on tappamista, kuin olisi kuollut kivuliaasti. Jotain minussa varmaan kuolikin. Mun äänikin on ruman naisen ääni. Tulee riittämättömyys, petetyksi tullut on kuin raiskattu. Tulee raiskattu olo.”
Petetyksi tulleet naiset ajattelevat myös sitkeästi uskottomuuden johtuvan heistä itsestään, mikä on hyvin surullista, sillä he luulevat että uskottomuus johtuu heidän liian vähäisestä rakkaudestaan tai vääränlaisesta naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Omasta mielestäni ihminen ei petä jos ihminen on tehnyt vakaan päätöksen olla pettämättä, uskottomuus ei tapahdu koskaan vahingossa.
Miksi sitten ihminen pettää? Kirjaa lukiessani ymmärsin, että uskottomuus ei ole aina ratkaisu seksin puutteeseen parisuhteessa vaan rinnakkaissuhteisiin ryhdytään siksi, että se koetaan jollain tapaan henkilökohtaiseksi oikeudeksi. Kaikkonen mainitsee ihmisten kokeman oikeuden kepeyteen ja erilaiseen iloon ja nautintoon ilman syyllisyyttä. Moni on hakenut sivusuhteesta täydennystä vakinaiseen suhteeseensa. Muita yleisiä pettämiseen johtaneita syitä ovat olosuhteet, työpaikan kulttuurin kuuluvat tavat, luonteen heikkous ja sattuma.
Kaikkonen kirjoittaa, että suurin osa petetyksi tulleista erosi uskottomuuden paljastuttua. En ihmettele, sillä uskottomuus vie suhteelta perustan, ja sen uudelleenrakentaminen on todella työlästä. Yksi nainen kertoo kirjassa koskettavasti omista tuntemuksistaan:
”Naisena hirveän mitätön olo, että en kelpaa mun miehelle, se ei halua mua enää. En kehdannut, siks en enää pystynyt harrastamaan seksiäkään. Tuntui, että toinen nainen on varmaan kaunis, upea, hieno, joku missityyppi. Siis niin mitätön olo. Itsetunto romahti täysin. En ole minkään arvoinen enää, en kelvannut. Se loukkasi mua ihan älyttömästi.”
Kirjassa käsitellään myös sitä miten petetyksi tulemista voi päästä yli, mutta silti ihminen voi ”pudota” äkisti keskelle alkuperäisen vuosien takaisen traumansa kokemusta, tuskaa ja kipua. Oman elämän eheytyminen ei ole helppoa, sillä turvalliset ja ennakoitavat mielikuvat eivät ole enää samalla tavoin läsnä. Jotta uskottomuudesta voisi päästä yli, Kaikkosen mukaan pariskunnan tulisikin löytää yhdessä vastaus kysymykseen miksi. Lisäksi kirjassa mainitaan siitä, että pitäisi tapahtua pysyvä muutos ajattelusssa, käyttäytymisessä ja suhteissa toisiin. Kaikkonen puhuu ilmestyksenomaisesta havahtumisesta, joka muuttaa käsityksen todellisuudesta ja ihmisen arvopohjan. Muiksi selviytymiskeinoiksi kirjassa mainitaan tiedon hankkiminen, omien kokemusten työstäminen, luova kirjoittaminen, työ, oivallukset ja kokemusten vertaaminen.
Entä sitten pettäneeksi tullut? Kaikkonen kirjoittaa jatkuvan ihastumisen tyhjiöstä, tietynlaisesta donjuanismista. Joillain ihmisillä on tarve jatkuvan ihailun saamiseen ja mielihyvän kokemiseen. Kirjassa yksi pettäneeksi tullut kertoo:
”Olen hyväksynyt, että olen tällainen määräaikainen ihminen. Tällä hetkellä mun nykytilanne on viisi naista, jonka kanssa mulla on jonkinlainen suhde.”
Kaikkonen nostaa kirjassaan esiin tärkeän asian, josta ei mielestäni puhuta uskottomuudesta keskustellessa tarpeeksi. Uskottomuus vaikuttaa, ei pelkästään parisuhteeseen, vaan koko perheeseen ja lähipiiriin. Parisuhteen ongelmat vaikuttavat myös lapsiin ja lapset saattavat helposti kantaa huolta vanhempiensa ongelmista. Kaikkonen kirjoittaakin kirjassaan, että lapsille tulisi aina korostaa, että vanhempien ongelmat ja riidat selvittävät vanhemmat itse.
Uskottomuuskriisistä toipumiseen vaikuttaa Kaikkosen mukaan eniten se minkä merkityksen ihminen antaa uhkaavalle kokemukselle. Lisäksi toipumiseen ja toimintakyvyn palautumiseen vaikuttaa jokaisen ihmisen resilienssi, joka on jokaisella omansa. Kaikkonen avaa hyvin resilienssiä terminä: se on sisua, sinnikkyyttä, joustavuutta, elpymistä, sopeutumista, muuntautumiskykyä ja palautumista. Ihminen on palautunut toimintakykyiseksi kun hänellä on taas kyky tuntea positiivisia tunteita ja kyky kokea ja luoda uutta, ja palautumiseen vaikuttavat ihmisen personallisuus, läheisten ihmisten suhtautuminen ja kuormitusta aiheuttaneen tilanteen laatu, vakavuus ja kesto.
Uskottomuuskriisin voi nähdä myös oppimiskokemuksena, jolloin Kaikkosen mukaan toipuminenkin voi olla helpompaa. Kaikkonen painottaa myös kriisin keskellä kiinnittämään huomiota kehollisuuteen – erityisesti huolenpitoon, hoivaan ja lepoon.
Kaikkonen kirjoittaa, että vaikeiden kriisien keskellä ihminen punnitsee uudelleen omia arvojaan ja uskomuksia, joiden varaan on elämänsä rakentanut. Uskottomuuskriisistä voi kuitenkin selviytyä, sillä aina on toivoa ja elämällä tarkoitus.
”Tarvitsemme jokaisen kokemuksemme kasvussamme täyteen mittaamme. Kaikken kipeimmät kokemukset kasvattavat eniten.” – Liisa Selänne
Lähde: Kaikkonen, Annikki: Uskottomuus – Syyt ja seuraukset (2016, Minerva)
