Ongelma on ystävä

Ongelma on ystävä

Kirjareferaatti kirjasta Ongelmista ratkaisuihin – Lyhytterapian perusteet (Ahola & Furman)

”Ongelman ratkaisemisesta tulevan kunnian pitäisi olla suurempi kuin ongelman tuottama häpeä.”

”If you change the name you change the game.”

”Jokaisessa ongelmassa on hopeareunus.”

Vaikka Ben Furmanin ja Tapani Aholan kirja sisältää myös ripauksen lyhytterapian historiaa, kirja pureutuu nimensäkin mukaisesti erityisesti ongelmien ratkomiseen. Kirja sisältää monipuolisia esimerkkitapauksia, joista on apua terapeuttisessa työskentelyssä. Kirja on hyvin konkreettinen ja sisältää esimerkkien yhteydessä myös erinomaisia pohdintoja.

Jos jossakin laitteessa on vika, yleensä ensimmäisenä täytyy selvittää mistä se johtuu, jotta vika voidaan korjata. Inhimillisen ongelman kohdalla logiikka ei toimi aivan samalla tavalla. Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta ongelmien syihin pureutuva lähestymistapa on haastava, jopa haitallinen, sillä inhimilliset ongelmat eivät ole useinkaan yhtä suoraviivaisia kuin esimerkiksi teknisten vempeleiden ongelmat. Ihmiset myös yrittävät ratkaista ongelmiaan usein väärällä tavalla, jolloin ratkaisuyritykset voivat jopa pahentaa ongelmia. Esimerkiksi joku saattaa turruttaa oloaan alkoholilla, toinen kenties välttelemällä asiaa ja niin edelleen. Terapeutin tehtävänä onkin auttaa asiakkaita löytämään parempia ratkaisukeinoja, mutta tärkeintä on tiedostaa, että ratkaisun avaimet löytyvät lopulta aina asiakkaalta itseltään.

Pienin askelin kohti parempaa

Ratkaisukeskeinen ilmapiiri on avainasemassa toiveikkuuden lisäämisessä, sillä ratkaisukeskeisessä terapiassa keskitytään rohkaisemaan ihmisiä muutokseen ja pienin askelin kohti parempaa. On tärkeää muistaa, että ongelmat eivät tuota ihmisille pelkkää kärsimystä vaan ne opettavat myös elämää ja auttavat ratkomaan muita ongelmia. Terapeutin liian ongelmakeskeinen lähestymiskulma on myös siitä haasteellinen, että koko terapiaistunnosta voi tulla liian ongelmakeskeinen ja ongelmat tuntuvat vain kasaantuvan. Kuten Ahola ja Furman kertovat, ei ole tarkoituksenmukaista, että asiakas tulee yhden ongelman kanssa ja lähtiessään kantaa selkä vääränä kasseja, jotka ovat täynnä erilaisia ongelmia. Jos ongelmia kuitenkin on useampia, niin kuin usein onkin, voi ja kannattaa nähdä ne mahdollisuuksien mukaan itsenäisinä ja toisistaan riippumattomina. Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta on, että ihmisellä voi olla jalkasieni, päänsärky ja hammasmätä ilman, että näillä vaivoilla on välttämättä mitään tekemistä keskenään. Toinen esimerkki on, että ihmisellä voi olla hankaluuksia ihmissuhteissa, paniikkikohtauksia ja traumaattisia lapsuudenkokemuksia ilman, että näilläkään on mitään tekemistä toistensa kanssa. Tässä ehkä kirjan tärkein opetus: Ei pidä lähteä siitä olettamuksesta, että kahden ongelman välillä olisi jokin syy-yhteys. Kaikkia ongelmia ei myöskään tulisi yrittää ratkoa kerralla, sillä jo yhdenkin ongelman onnistunut ratkominen lisää ihmisen luottamusta ja madaltaa kynnystä ratkoa muitakin ongelmia.

Miten asennoidumme ongelmiin?

Nykyään suorastaan rakastetaan erilaisia diagnooseja. Se on tietenkin ymmärrettävääkin ja useassa tapauksessa niistä on paljon hyötyä. Kirjassa on kuitenkin tähän aiheeseen liittyvä äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen huomio. Lapsille, jotka ovat levottomia, sopeutumattomia ja kypsymättömiä, annetaan usein diagnoosiksi AD-HD. Tämän diagnoosin vaarana on, että uskotaan että lapsen ongelma johtuu viasta hänen aivoissaan ja tuolloin luovutaan helposti toivosta ja tehokkaiden ratkaisujen etsimisestä.

Ei ole samantekevää millaisia ongelmia olemme kohdanneet. Ei ole samantekevää millainen menneisyytemme on. Mutta se miten näemme menneisyytemme ja miten asennoidumme ongelmiimme, vaikuttaa siihen, miten näemme tulevaisuutemme ja päinvastoin. Myönteiset tulevaisuuden näkymät herättävät toivoa, mutta joskus on tilanne, että asiakas ei näe mitään myönteistä eikä toivoa missään. Tuolloin viimeistään on hetki kaivella menneisyyttä, kysyä aiemmista elämässä tapahtuneista onnistumisista ja hyvistä hetkistä.

Kaikesta voi selvitä

Kaikesta voi selvitä ja kaikesta kannattaa puhua. Ihan totta. Vaikeudet ja hankaluudet voi nähdä ystävinämme, sillä niistä on apua myös muiden ongelmien ratkaisemisessa. Tähän loppuun haluankin poimia kirjasta tärkeän opetuksen: ”Kun ongelmat nähdään ystävinä, opettajina tai kasvun paikkoina, häpeä korvautuu kunnialla ja ongelmien ratkaiseminen luovalla tavalla yhdessä muiden ihmisten kanssa tulee mahdolliseksi.”

”Kaikesta kyllä selviät
Olet vahvaa tekoa
Löydät sateenkaarten päät


Niin ja kaikki on mahdollista

Näethän minäkin kuljen tässä
Ylpeästi hienon herran elkein
Ja oon kuin herrat
Tai ainakin melkein
Melkein

Kaikesta kyllä selviät.”

Kaikesta kyllä selviät – Jarkko Martikainen & Luotetut miehet

Mikäli kaipaat ihmistä, jolle puhua, löydät lisätietoa terapiapalveluistani täältä.

Mistä toivoa elämään?

Mistä toivoa elämään?

Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Voimana toivo (M. Kallio)

Sain vihdoin ja viimein luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo. Minun on pitänyt lukea se jo pidemmän aikaa, mutta jostain syystä aina joku muu kirja on kiilannut eteen. Harmittaa, että en ole aiemmin lukenut kirjaa, sillä se on aivan fantastinen teos. Kirja julkaistiin maaliskuussa 2020. Ihan kuin se olisi ollut etiäinen siitä, että tarvitsemme pian toivoa enemmän kuin pitkiin aikoihin, juuri koronapandemian kynnyksellä.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti toivosta, mutta myös elämään kuuluvasta toivottomuudesta, vastoinkäymisistä ja surusta. Kallio kirjoittaa vaikeistakin teemoista lempeästi ja suurella viisaudella. Kirja on vahvasti elämänmakuinen ja siitä huokuu Kallion vankka ammattitaito, mutta myös hänen persoonansa ja tapansa ajatella elämästä. Kirja tuo toivoa lukijalleen ja auttaa ymmärtämään mistä elämässä ehkä oikeastaan onkin kysymys.

Kallio painottaa kirjassaan useaan otteeseen, että vaikka elämä voi näyttää musertavalta ja mahdottomalta, tunteet ovat aina ohimeneviä eikä saisi koskaan mennä siihen ansaan, että tunne olisi pysyvä ja kestäisi lopun elämää. Kallio muistuttaa, että kaikkia tunteita voi myös sallivasti kokea eikä niissä tarvitse aina toimia. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään siinä missä hyvätkin asiat. Toivo on kuitenkin mahdollisuus tavoitella jotain hyvää.
Kirjassa mainitaan myös muutamaan kertaan ehkä yksi tärkeimmistä asioista: ihmistä ei ole luotu olemaan täysin yksin, sillä ihminen on laumaeläin.


Ihminen ei toivu yksin. Toistan, ihminen ei toivu yksin.

Kallio puhuu myös tärkeästä asiasta eli jaetusta toivottomuudesta ja siitä miten se luo toivoa, sekä miten toivoa ei saisi koskaan tuputtaa. Myös nykypäivänä vahvasti vallalla oleva ajatus jatkuvasta pärjäämisestä vääristää tilannetta. Kaikki ei ole aina vain itsestä kiinni ja koskaan ei voi tietää milloin on itsekin avun tarpeessa. Onneksi hyvää voi joka tilanteessa vahvistaa pienin, toistuvin teoin.

Toivo on aavistus hyvästä, ja tämä kirja totisesti luo toivoa.
Kiitos Maaret Kallio.

Terapiapalveluistani lisää täällä.

Tautiluokitukset terapeuttisen työn näkökulmasta

Tautiluokitukset terapeuttisen työn näkökulmasta

Mielen terveys ei ole pelkkää mielen hyvinvointia tai elämää ilman ongelmia. Suru ja pettymykset, pelot ja ahdistuneisuus ovat osa jokaisen elämää. Kyse on kuitenkin ongelmasta vasta kun oireet haittaavat toimintakykyä, aiheuttavat pidempikestoista kärsimystä ja hankaloittavat ihmissuhteita.

Ihminen on tunteva ja tunnetilat vaikuttavat myös elimistöön luoden erilaisia somaattisia oireita. Mielen vointi heijastuu koko ihmiseen. Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Onneksi vakavista ja pitkäkestoisistakin psykiatrisista sairauksista voi parantua. Mielenterveyden häiriöiden luokittelussa käytetään lääketieteelliseen tietoon perustuvia diagnooseja. Diagnoosi on pohjana hoidolle ja diagnoosin perusteella aloitetaan sekä kohdennetaan potilaan yksilöllinen hoito. Diagnoosi on myös edellytyksenä yhteiskunnan tukemalle psykoterapialle.

”I’m not my anxiety.”

Terapeuttisen työn kannalta on tietenkin tärkeää tietää asiakkaiden mahdolliset diagnoosit, sillä diagnoosi voi kertoa paljon asiakkaan oirehtimisesta. Diagnoosi auttaa tarvittaessa myös terapeuttia ohjaamaan asiakasta eteenpäin oikeanlaisen hoidon piiriin. Diagnoosi on myös usein helpotus asiakkaalle itselleen kun hän saa selvyyden oireisiinsa, mutta sen ei pitäisi kuitenkaan olla asiakasta täysin määrittävä tekijä, sillä ihminen on myös paljon muuta kuin diagnoosinsa. Ehkä asiakkaista voisi jopa olla virkistävää jos terapeutti kohtaa asiakkaan ilman ennakkokäsityksiä, antamatta liikaa painoarvoa diagnoosille vaan kuuntelemalla mitä asiakkaalla on sanottavanaan. Tietyllä tavalla se voisi olla uskallusta katsoa ”laatikon ulkopuolelle”, ja yrittää nähdä niitä positiivisten muutosten mahdollisuuksia ilman, että diagnoosin annettaisiin rajoittaa ja rajata ajattelua liikaa (poislukien vakavat välitöntä psykiatrista hoitoa vaativat psykoottiset diagnoosit).

Tieto lisää tuskaa?

Nykyään mielenterveyteen liittyvät asiat ovat jo hyvin ymmärrettyjä ja ihan tavallisiakin. On hienoa huomata, että esimerkiksi nuoret ovat paljon valveutuneempia mielenterveyteen liittyvistä asioista kuin vielä jokunen vuosikymmen taaksepäin. Kuitenkin välillä tulee olo, että jatkuva tietomäärän lisääntyminen ja tietynlainen kulttuurillinen muutos on myös lisännyt nuorten ahdistusta, tai ainakin tuonut sen näkyvämmäksi. Yhä nuoremmilla on ahdistusta, stressiä ja masennusta, ja olisi mielenkiintoista tietää mikä kaikki siihen loppujen lopuksi vaikuttaa. Korona-aika on varmasti tuonut siihen oman lisänsä, mutta jo ennen koronaa tämä ilmiö oli havaittavissa.

”Ota niskasta kiinni” ei auta

Mielen sairaudet ovat kuitenkin tosiasia ja ne eivät parane vain tahdonvoimalla tai ryhdistäytymällä. Myös tämän vuoksi diagnoosit ovat todella tärkeitä, jotta potilas osataan ohjata oikean avun pariin. Terapeutin on tärkeää ymmärtää eri tautiluokitusten merkitys ja diagnoosien mahdollinen vaikutus asiakastyöhön. Monilla diagnoosin saaneilla asiakkailla on myös erilaisia lääkityksiä, joista terapeutin olisi hyvä olla tietoinen. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin saada hyvä, luottamuksellinen yhteys asiakkaaseen ja nähdä diagnoosien ja mahdollisten ongelmien lisäksi myös niitä hyviä ja positiivisia puolia – ja erityisesti juuri niitä. Vakavimmistakin psyykkisistä häiriöistä kärsivä voi silti elää hyvää elämää.

On vain toivottomia hetkiä, ei toivottomia ihmisiä.

Täältä löydät lisätietoa tautiluokituksista.

Jos tarvitset keskusteluapua, löydät lisää terapiapalveluistani täältä.

Traumat

Traumat

Paha päivä ei jatku ikuisesti. Kirjallisuusraportti kirjasta Pieni Askel (Yvonne Dolan)

”When life is hard, you have to change.” – Change, Blind Melon

”Stay with me, let’s just breathe” – Just Breathe, Pearl Jam

Selvitä kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi ja alat voida paremmin.

Näin kirjoittaa psykoterapeutti Yvonne Dolan, jonka teos Pieni Askel sisältää paljon erinomaisia konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia kaikille, jotka ovat kokeneet elämässään jotain traumaattista tai jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten auttamiseksi.

Dolan kirjoittaa siitä kuinka traumaattisen kokemuksen jälkeen ihminen on aluksi uhri. Siihen liittyy yleensä voimakkaita tunteita kuten surua ja vihaa. Uhrivaihe on tärkeä eikä voimakkaita tunteita kannata pelästyä tai torjua, sillä silloin ihminen ymmärtää joutuneensa uhriksi. Uhrin viittaa ei kuitenkaan kannata kantaa liian pitkään, sillä jos näkee itsensä jatkuvasti vain uhrina, se johtaa lopulta avuttomuuden ja epätoivon tunteisiin ja passiivisuuteen.

Uhrista selviytyjäksi

Uhrivaiheen jälkeen ihmisestä tulee selviytyjä, jolla on on palautunut kyky toimia tuottavasti jokapäiväisessä elämässä. Moni trauman kokenut pitää itseään selviytyjänä, mutta Dolan varoittaa jäämästä selviytyjävaiheeseen loppuelämäksi. Hän rohkaisee suuntaamaan kohti Autenttista Itseä, joka on vaihe, jossa ihminen alkaa elää. Silloin ihminen ei elä enää vain suhteessa pahoihin asioihin, joista hän selvisi, vaan suhteessa nykyhetkeen ja tulevaisuuden toiveisiin. Tämä jos mikä on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa ongelmien ja elämän eteen tuomien haasteiden ei anneta määritellä ihmistä kokonaan vaan etsitään niitä pieniä askelia, joilla päästään lopulta nauttimaan elämästä täysillä.

On äärimmäisen tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja sitä kautta oppia myös lohduttamaan itse itseään. Kun selvität kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi, alat voida paremmin. Dolan mainitsee kirjassaan myös erinomaisen pointin: Jos kärsit kyvyttömyydestä rakastaa ja arvostaa itseäsi, olet yhtä kyvytön täysin rakastamaan toista ihmistä.

Dolan kirjoittaa siitä miten eriytyminen on asteittainen kehitysprosessi, joka voi olla hyvinkin koko elämän mittainen prosessi. Kuitenkin mitä eriytyneimpiä meistä tulee, sitä paremmin kykenemme ”pysymään kasassa” elämän haasteiden edessä, ja käsittelemään sekä lopulta voittamaan sen väistämättömän ahdistuksen, joka liittyy stressaaviin elämän tapahtumiin.

Alakulo kuuluu välillä elämään

Ei ole varmaankaan olemassa ketään aikuista, joka ei olisi elämänsä aikana koskaan kokenut emotionaalisesti synkkää jaksoa. Dolan kirjoittaakin, että toivottomuuden ajoittainen kokeminen ei ole merkki epäonnistumisesta ja että alakulo kuuluu elämään silloin tällöin. Ne pitää vain nähdä ohimenevinä eikä pysyvinä tiloina ja ne menevät usein vähitellen ohi kun jatkaa jokapäiväistä elämää.

Dolan nostaa kirjassaan esille yksinkertaisen, mutta niin tärkeän asian: itsestään huolehtimisen. Listaan tähän muutamia Dolanin mainitsemia hyviä keinoja:

  • Syö kunnon ateria
  • Lepää vähän
  • Ota kylpy (on vain harvoja ongelmia jotka eivät tule paremmiksi kuuman kylvyn ja hyvien yöunien avulla)
  • Pidä tauko
  • Harrasta liikuntaa
  • Mene hierontaan
  • Käy lääkärin tutkimuksessa

Muista että mikään, olkoonpa se paha päivä tai yö tai järkyttävä tapahtuma, ei jatku ikuisesti. Muutos on väistämätön ja ennemmin tai myöhemmin tämäkin hetki menee ohitse.

Lisätietoja Dolanin kirjasta täällä.

Lisää terapiapalveluistani löydät täältä.

Monogamianormi

Monogamianormi

Kirjallisuusraportti kirjasta Avoimet suhteet (Mirja Hämäläinen)

”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäkööt ensimmäisen kiven.” – Jeesus

Monogamianormi elää yhteiskunnassamme vahvana. Siksi Mirja Hämäläisen kirja Avoimet suhteet onkin virkistävä tuulahdus, joka käsittelee erilaisia suhdemuotoja raikkaalla ja avoimen pohdiskelevalla tavalla. Voisi sanoa, että kirja on ihmissuhdeanargistinen teos, sillä se haastaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, normeista vapaana. Hämäläinen ei tuputa mitään, mutta rohkaisee jokaista pohtimaan omia valintojaan ja toimintatapojaan. Jos omat ihmissuhdearvot ovat epäselvät tai ei ole ehkä koskaan miettinyt omia odotuksiaan tai rajojaan , tämä kirja auttaa varmasti niiden kartoittamisessa.

Hämäläinen puhuu kirjassaan yleisesti vallitsevasta monogamianormista. Kärjistäen sanottuna se tarkoittaa, että ihmisen ei tulisi onnellisessa suhteessa haluta ketään muuta ja pienetkin virheet voivat johtaa vakaviin kriiseihin. ”Pirulle ei pidä antaa pikkusormea”, kuten Hämäläinen asiaa kuvailee.

Monogamia on oletusarvo

Monogamianormi on tietyllä tapaa oletusarvo, joka kuitenkin saattaa olla aikansa elänyt. Moni pitkissä suhteissa elänyt tietää, että ihmiset voivat muuttua ja usein ajatellaan, että pitää erota, jotta voi elää omanlaistaan elämää. Hämäläinen puhuu heteroseksismistä ja siitä miten sitä on kaikkialla: meille määritellään ulkoapäin millainen rakkaus on todellista ja miten meidän pitäisi elää. Hämäläinen kirjoittaakin, että jos ei seuraa normeja, monet saattavat kyseenalaistaa valintasi ja ihmissuhteesi.

Mikä sitten estää elämästä omien normien mukaisesti? Usein pelko johdattaa ja määrittelee suhteet, mutta sen ei tarvitsisi olla niin. Hämäläinen kirjoittaa myös siitä miten muiden vaihtoehtojen näkymättömäksi tekeminen on vallankäytön muoto. Onko se oikein, että vain tietynlainen parisuhde esitetään oikeanlaiseksi ja muita vaihtoehtoja paremmaksi tavaksi elää?

Naiivi haavekuva

Hämäläinen mainitsee kirjassaan myös hyvin tunnistettavan tilanteen. Jos joku paljastaa olevansa avoimessa suhteessa, tätä ihmistä pidetään helposti epäkypsänä tai keskenkasvusena. Ajatellaan, että kyseessä on joku ohimenevä vaihe. Hämäläinen mainitsee kirjassa psykoterapeutti Esther Perelin, joka on puhunut siitä kuinka täysin monogaminen suhde on naiivi haavekuva, sillä monogamia ei takaa pysyvyyttä ja sitoutumista. Oikeastaan juuri monogamia synnyttää mustasukkaisuutta, vaikka ajatellaan että se suojaisi mustasukkaisuudelta.

Toisaalta yhtä lailla avoimissa suhteissa on mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuudessa on kyse menettämisen pelosta, siitä että suhde päättyy. Mustasukkainen haluaa omistaa toisen ihmisen ja pitää hänet kontrollissa. Pelkoon perustuva parisuhde on kuitenkin hyvin raskas ja siinä on kyse enemmän omistushalusta kuin aidosta rakkaudesta. Toisen omistamisen harhalla yritetään hallita oma pelkoja. Mustasukkaisuus viestii aina jostain tarpeesta ja sisäisestä konfliktista, jonka ratkaisemiseen voi joskus tarvita terapiaa.

Hämäläinen nostaa kirjassaan esiin termin myötäilo. Se tarkoittaa iloa toisen ilosta ja sitä voi halutessaan oppia. Myötäilo ei poista mustasukkaisuutta kokonaan, mutta se voi auttaa mustasukkaisuuden hallinnassa.

Häpeä ja pelko rajoittavat

Avoimet suhteet on tietynlainen kattokäsite, jonka alla on monenlaisia erilaisia käsitteitä, joita en lähde tässä yhteydessä tarkemmin luettelemaan. Jos ihminen elää jossain avoimen suhteen muodossa monogamianormin ulkopuolella, hän elää niin sanotusti normien vastaista elämää. Normien vastainen elämä voi olla samaan aikaan hyvin vapauttavaa mutta myös raskasta. Vaikka elämme suhteellisen etuoikeutetussa ja arvoliberaalissa yhteiskunnassa, erilaisuus harvoin saa ulkoapäin riittävästi tukea. Lisäksi kulttuurissamme arvostetaan edelleen vahvasti pitkiä parisuhteita ja saattaa aiheuttaa häpeää ja pelkoa jos ei mahdu tähän tietynlaiseen muottiin. Hämäläinen kirjoittaakin tästä, että elämme moninaisuuden keskellä ja aikamme on vapaamielistä, mutta emme ole yhteiskunnallisesti lähelläkään sitä, että ihminen voisi valita oman suhdetyyppinsä vapaasti.

”Ei noin voi tehdä!”. Miksi ei? Kaikki ihmiset ovat erilaisia erilaisten taipumuksiemme ja tarpeidemme kanssa ja kaikissa suhteissa on ihmisiä, siksi ne eivät ole koskaan täydellisiä. Hyvä kysymys onkin, että millaisia sitoumuksia ja tunteita vaaditaan, jotta rakkaus olisi todellista?

Lisätietoa kirjasta täällä.

Tietoa terapiapalveluistani löydät täältä.

Onko elämä kärsimystä?

Onko elämä kärsimystä?

Poimintoja ja pohdintoja kirjasta Ihmisyyden rajalla (V.E. Frankl)

Inhimillisen kärsimyksen koko on hyvin suhteellinen. Keskitysleiriltäkin aikoinaan selviytynyt psykiatri Viktor E. Frankl kirjoittaa Ihmisyyden rajalla-kirjassaan siitä miten ihmisen kärsimys toimii kuin kaasu. Jos tyhjään kammioon pumpataan määrätty määrä kaasua, se täyttää kammion tasaisesti riippumatta siitä miten suuri kammio on. Samalla tavoin kärsimys täyttää ihmisen sielun ja tietoisen mielen, riippumatta kärsimyksen koosta.

Kärsimystä on eri syistä ja erilaiset olosuhteet tietenkin vaikuttavat ihmiseen, kuten esimerkiksi unenpuute, riittämätön ravinto ja henkiset paineet. Franklin mukaan ihminen pystyy kaikista olosuhteista huolimatta päättämään mikä hänestä tulee. Frankl kirjoittaa, että arvot eivät saa ihmistä liikkeelle, ne eivät työnnä ihmistä vaan ne vetävät häntä. Ihmisellä on kuitenkin aina vapaus valita tarjouksen hyväksymisen ja hylkäämisen välillä ja joka hetki ihmisen on päätettävä, meni sitten syteen tai saveen, mihin hän elämässään tähtää.

 

Sivutuotteena mielihyvä

Ihminen saattaa kuitenkin pelätä erilaisia tilanteita, mutta ironista on, että usein pelko saa toteutumaan juuri sen mitä pelkää ja taas vastaavasti innokas yrittäminen estää usein saavuttamasta sen mitä voimakkaasti haluaa. Frankl puhuu näistä edellä mainituista käsitteistä nimillä intentio ja hyperintentio, esimerkiksi tilanteissa missä mies yrittää innokkaasti todistaa omaavansa seksuaalista potenssia tai vastaavasti nainen kykyään kokea orgasmi, eli mitä voimakkaammin he sitä toivovat, sitä huonommin he siinä onnistuvat. Siksi Frankl mainitseekin, että mielihyvän tulisi olla sivutuote, sillä jos siitä tehdään itse päämäärä, se menee helposti pilalle.
Myös liiallinen huomion kiinnittäminen asiaan (hyperreflektio) saattaa olla haitallista.

Tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan käsitteeseen eli paradoksaaliseen intentioon. Tämä nimihirviö tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen pitäisi kokeilla hetken aikaa juuri sitä mitä hän pelkää. Esimerkiksi unihäiriöiden hoidossa paradoksaalista intentiota voidaan käyttää niin, että innokkaan nukahtamisen yrittämisen sijasta estellään nukahtamista. Nukahtamista kohtaan syntynyt hyperintentio siis korvataan paradoksaalisella intentiolla olla nukahtamatta ja usein käykin niin, että asianomainen nukahtaa.

Pyri päämäärääsi

Frankl kirjoittaa kirjassaan myös eräästä todella tärkeästä aiheesta eli siitä miten vaarallista on ajatella, että ihminen tarvitsisi jatkuvasti ja ensisijaisesti vain tasapainoa. Henkinen terveys vaatii Franklin mukaan tietyn määrän jännitystä eli jännitystä sen välillä mitä on jo saavuttanut ja mitä tulisi saada aikaan. Ihminen ei tarvitse täysin jännityksetöntä tilaa, vaan pyrkimistä ja ponnistelua johonkin päämäärään, joka on hänen arvoisensa.

On myös hyvin tyypillistä, että ihminen haluaa tehdä joko sen mitä muut tekevät tai hän tekee mitä muut ihmiset toivovat hänen tekevän. Jos ihminen ei pyri omien arvojensa mukaiseen toimintaan, hän saattaa ajautua helposti tietynlaiseen tyhjiön tilaan, mitä Frankl kuvaa kirjassaan eksistentiaalisena tyhjiönä. Se tarkoittaa kansankielellä ikävystymistä. Frankl väittää, että ihminen horjuukin ikuisesti kahden äärimmäisyyden välillä – kärsimyksen ja ikävystymisen.

Nykyään painotetaan, että ihmisen pitäisi olla onnellinen ja itsensä onnettomaksi tunteminen olisi muka merkki sopeutumattomuudesta. Jokaisella ihmisellä on vapaus olla mitä tahansa tai olla olematta, kaikki on hänestä itsestään kiinni ja erityisesti siinä mitä valintoja ja päätöksiä hän tekee eri tilanteissa.

Lopuksi haluaisin nostaa kirjasta vielä yhden mielenkiintoisen poiminnan. Frankl kirjoittaa, että huumori on eräs sielun aseista taistelussa itsensä säilyttämiseksi. Hän mainitsee, että huumori paremmin kuin mikään muu ihmisessä voi suoda mahdollisuuden irrottautua ja kohota minkä tahansa tilanteen yläpuolelle, vaikkapa vain muutamaksi sekunniksi.

Voisiko tästä päätellä, että elämä ei ehkä olekaan jatkuvasti niin vakavaa ja vain yhtä kärsimystä?

Lähde: Ihmisyyden rajalla – Viktor E. Frankl, 2002

Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.