Poimintoja ja pohdintoja George Orwellin kirjasta Vuonna 1984 (WSOY)
1984 ei suinkaan ollut se vuosi, jolloin George Orwell kirjoitti tämän klassikoksi muodostuneen teoksen. Tämä dystooppinen romaani julkaistiin vuonna 1949 ja se sijoittuu vuoteen 1984. Kirja on todella outo, ahdistava, poliittinen ja filosofinenkin. Orwell kertoo tarinan, jossa maailma on totalitaarinen ja jossa yksilönvapaus on olematon. Vallassa on ”Isoveli”, joka on valtaapitävien puoluiden ilmentymä. Maailmassa on vain kolme valtiota: Oceania, Itä-Aasia ja Euraasia.
Kirjan päähenkilö on Winston Smith, 39-vuotias totuusministeriössä työskentelevä mies. Hänen ja muiden ihmisten elämää rajoittavat joka asunnossa olevat teleruudut, joista kantautuu ohjeita kansalaisille, ja joka puolelle piilotetut mikrofonit, ajatuspoliisi sekä ilmiantajat. Lisäksi tässä totalitaarisessa maailmassa ei saa ajatella väärin ja menneisyyttä ei saa olla. Jos sattuu aloittamaan puoluetta vastaan sodan, on käytännössä jo kuollut. Pitää elää ja ajatella täysin sääntöjen mukaan sekä käyttää uudiskieltä, jonka tarkoituksena on rajoittaa ajattelua ja estää kapinallisia ajatuksia.
Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa
Orwellin kirjassa oceanialaisille kerrotaan jatkuvasti, että ilman sotaa ei ole rauhaa. Se tarkoittaa, että jos haluaa rauhaa, täytyy olla sotaa. ”Vapaus on orjuutta” tarkoittaa sitä, että jos ihminen yrittää olla vapaa, johtaa se vapauden menettämiseen ja orjuuteen. Tietämättömyys on voimaa vihjailee siitä taas siitä kuinka kansalaisten tulisi sokeasti uskoa mitä hallinto heille sanoo. Jos he alkaisivat ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan asioita, hallinto heikkenisi ja kansalaisten tuska kasvaisi.
Kirja pistää miettimään miten paljon valtion tulisi rajoittaa ihmisten toimintaa. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten ajattelin naiivisti, että yksilönvapaus lisääntyy vuosi vuodelta ja että yhteiskuntamme on menossa jatkuvasti parempaan suuntaan. Nyt vuonna 2023 tuntuu, että maailmassa yksilönvapautta rajoitetaan entistä enemmän, EU säätelee kaikkia tekemisiämme yhä tiukemmin ja sodat riehuvat ympärillämme. Olemme kenties vapauden harhassa ja emme olekaan niin vapaita kuin kuvittelimme olevamme. Isoveli valvoo.
Poimintoja ja pohdintoja Emilia Kujalan kirjasta Suorittajan mieli (Otava, 2021)
Suorittaja. Oletko allerginen keskinkertaisuudelle? Pelkäätkö laumaan hukkumista? Haluatko olla aina reipas ja parempi versio itsestäsi, olla täydellinen?
Emilia Kujalan kirjassa pääosassa on ylikontrolloiva ja lahjakas suorittajatyyppi. Jokainen suorittaja, joka lukee tämän kirjan, tuntee varmasti piston sydämessään. Aivan kuten minäkin. Myönnettäköön, että olen aina olut tietyllä tapaa suorittaja, ja kun itseäni analysoin, se kumpuaa minulla hyväksytyksi tulemisen tarpeesta.
Suorittajaa saatetaan ihailla, koska on yleisesti ihailtavaa jos ihmisellä on hyvä itsekontrolli ja hän osaa aina säädellä tunteitaan ja elämäänsä. Harva kuitenkaan tietää, että suorittaja on vankilassa – suorittamisen vankilassa. Kujala kirjoittaa, että tyypillinen suorittaja on sellainen, jonka on aina saatava tehtyä kaikki päivän työt ennen kuin hän voi kaatua sohvalle. Tyypillinen suorittaja on myös usein kiltti, tunnollinen ja ahkera, joka ahdistuu keskeneräisyydestä. Suorittaja on lähes poikkeuksetta ylikontrolloiva ja hän on mestari kiinnittämään huomionsa mahdollisiin uhkakuviin.
Suorittajatyyppiä
Psykoterapeutti Kujala myöntää olevansa itsekin suorittajatyyppi, joten hän puhuu myös kokemuksesta. Kujala mainitsee, että suorittaja pelkää pohjimmiltaan hallinnan menettämistä. Jatkuva kontrollointi, yliajattelu ja suorittaminen luo hieman valheellistakin turvallisuuden tunnetta, sillä elämää ei voi kukaan koskaan täysin hallita. Epävarmuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja sattumalla on isompi rooli elämässämme, kirjoittaa Kujala.
Ahdistaa
Vaikka ulkopuolisen silmin suorittaja saattaa näyttää lähes täydelliseltä ihmiseltä, harva tietää, että suorittaja on usein kova ahdistumaan ja murehtimaan asioita. Murehtiminen on ahdistuksen polttoaine, kirjoittaa Kujala, eikä voisi paremmin asiaa kiteyttää.
Pelko saa ylikontrolliin taipuvaisen takertumisen vieläkin lujemmin kontrolliin, mikä taas johtaa Kujalan mukaan ongelmien voimistumiseen. Sen voi huomata esimerkiksi siitä, että elimistö menee ylivireystilaan ja sympaattinen hermosto käy ylikierroksilla. Yritämme hoitaa monta asiaa yhtä aikaa, keho alkaa usein viestiä monin eri tavoin, esimerkiksi syke hakkaa, on lihassärkyjä ja vatsavaivoja. Kujala sanoo, että pysähtyminen on vaikeinta silloin kun sitä eniten tarvitsisi.
Ensiaputaidot ahdistukseen
Kujala listaa kirjassaan erinomaisia keinoja ahdistuksen ensiavuksi. Listaan tähän alle muutamat hyvät neuvot:
Ota aikalisä
Poista itsesi tilanteesta, jossa koet ahdistusta
Soita ystävälle tai lähde ulos
Etsi ympäristöstä punaisia asioita
Aktivoi parasympaattinen hermosto: pese kasvot kylmällä vedellä, käy kylmässä suihkussa/avannossa, pidennä uloshengitystä, liiku intensiivisesti (esim. kyykkää tai juokse)
Mielen pikavipit
Ihmismieli on sellainen, että se yrittää etsiä nopeaa helpotusta pahaan oloon. Kujala kutsuu näitä keinoja pikavipeiksi. Mitä ahdistavampaa on, sitä enemmän tekee mieli tarttua pikavippiin. Esimerkkejä tällaisista pikavipeistä ovat some, pelaaminen, työ, päihteet, urheilu ja itsensä vahingoittaminen. Pikavipeissä on Kujalan mukaan kuitenkin se huono puoli, että aivojen palkkiojärjestelmä aiheuttaa helposti psyykkisen velkakierteen, josta on vaikea rimpuilla ulos.
Niukan tunneilmaisun mestarit
Suorittajat ovat usein mestareita peittelemään todellisia tunteitaan. He vaikuttavat hillityiltä ja harkitsevilta, jättäen usein paljon sanomatta. Suorittajalle tulee usein tunne, ettei oikein kuulu joukkoon. Kujalan tekstiä lukiessa tulee ajatus, että vahva kontrolli estää aidon yhteyden muodostumisen toisiin ihmisiin, sillä suorittaja ei halua mokata ja aito yhteys toisiin vaatisi sen, että pystyy olemaan myös haavoittuva ja epätäydellinen. Kujala korostaa, että virheitä ei pidä pelätä ja rohkaisee tutkimaan sellaista itsessään, jota ei haluaisi kohdata. Kujala myös mainitsee, että kaikkea vastuuta ei tarvitse kantaa omilla harteillaan ja että liiallinen itsekontrolli uuvuttaa.
Kujala kysyy erinomaisen kysymyksen: kuka olisit, ellet suorittaisi? Kun esittelemme itsemme toisille, kerromme nimemme ja usein myös ammattimme tai tittelimme. Miten kuvailisit itseäsi jos et saisi kertoa mitä teet työksesi? Mistä asioista nautit aidosti ja mitä elämältäsi haluat?
Mieleenpainuvimmat hetket ovat usein niitä, joissa hellitämme kontrollista, muistuttaa Kujala.
Poimintoja Anders Hansenin kirjasta Aivoblues – Miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin (Atena, 2022).
Ihmisen tärkein tehtävä on selviytyminen ja heti sen jälkeen lisääntyminen. Psykiatri Anders Hansen kysyy kirjansa otsikossa kenties ajankohtaisimman kysymyksen: ”Miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin?”
Miksi tunteita on olemassa?
Tunteitamme säätelee aivoissa kaksi mantelitumaketta ja tunteet toimivat käyttäytymisemme ohjaamisessa. Hansen kirjoittaa, että erityisesti aivoissa sijaitsevan aivosaaren kokoerot vaikuttavat luonteenpiirteisiimme ja luonteenpiirteidemme on tarkoituskin olla erilaisia. Ei myöskään ole sellaista asiaa kuin ”normaali” aivosaari. On täysin normaalia, että aivomme ovat erilaisia ja on täysin normaalia, että elimistöstä tulevien aistimusten ”säätönappulat” on säädetty eri ihmisillä eri tasoille. Joillekin aiheutuu esimerkiksi stressistä helpommin voimakkaampia aistimuksia, kuten esimerkiksi vatsa-, selkä-, tai pääkipua, ja tämäkin on normaalia.
Tunteet ovat edellisten sukupolvien kuisketta, sanoo Hansen. Ahdistus, masennus ja paniikki ovat luonnollisia tiloja. On jopa kummallista, että kaikilla ei ole ahdistusta, koska se on koodattu meihin evoluution myötä. Eritysesti voimakkaat tunteet jäävät muistiin, koska se on aina ollut selviytymisen kannalta tärkeää. Hansen muistuttaa kuitenkin, että ahdistus ei ole vaarallista vaikka se onkin todella ikävää. Hän mainitsee myös, että ajattelulla tai tiedoilla ei voi estää ahdistusta eikä sitä voi yrittää hämätä.
Selviytyjien sukupolvi
Ihmiset ovat aiemmin kuolleet tartuntatauteihin jo ennen teini-ikää, vain aivan muutama sukupolvi sitten. Useimmat ihmisistä kuolivat nuorena. Olemme siis niiden onnekkaiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät kuolleet lapsina. Olemme oppineet selviytymään taudeista, jotka ovat aiemmin tappaneet nuoria.
Hyvä esimerkki on stressi. Stressi aiheuttaa kehossa hälytystilan, jolloin aivot luulevat, että jokin on pielessä. Hansen kirjoittaa, että hänen kokemuksensa mukaan esimerkiksi masennuksen takana on usein se, että jokin suuri ja merkittävä päätös tekemättä, mutta joskus masennusta voi aiheuttaa myös elimistön inflammaatio eli tulehdustila. Masennuksen yhteydessä on kuitenkin aina syytä pohtia, onko esimerkiksi jokin suuri päätös tekemättä? Joskus meidän vain täytyy kokea ensin äärimmäisiä tunteita, jotta osaamme tehdä tarvittavat muutokset.
Yksinäisyys huonontaa terveyttä
Hansen kirjoittaa, että yksinäisyys on tutkimusten mukaan yhtä vaarallista fyysiselle terveydelle kuin jos polttaisi joka päivä askin tupakkaa. Yksinäisyys käynnistää ihmisessä ’taistele ja pakene’-reaktion ja herkistää muun muassa toisten ilmeille ja eleille. Aivot yliherkistyvät ja tutut tuntuvat helposti vierailta, jopa vihamielisiltä. Tämä johtuu siitä, että yksinäisyys viestittää aivoille suuremmasta kuolemanriskistä, koska yksin ollessa kukaan ei ole tulossa apuun ja se käynnistää elimistön hälytystilan. Hansen mainitsee, että kaikkein tärkeintä on yrittää välttää yksinäisyyttä, mutta muistuttaa, että yksin oleminen ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti sitä, että ihminen olisi yksinäinen.
Tavoitteena hyvinvoiva ihminen
Hyvinvoiva ihminen ei etsi jatkuvasti ongelmia ja epäkohtia, mutta onnellisuus ei myöskään ole pysyvä olotila. Onnellisuuden tunteet ovat väliaikaisia ja niiden kuuluukin olla väliaikaisia, jotta ne toimivat motivaattoreina.
Liikunta ehkäisee tutkitusti masennusta, kirjoittaa Hansen. Hän puhuu myös omasta ammatillisesta kokemuksestaan käsin. Hansenin mukaan ihmisen pitäisi liikkua joka päivä, eikä pelkästään fyysisen terveyden, mutta myös aivojen ja mielenterveyden vuoksi. Hansen mainitsee, että masennus on myös osittain geneettistä, eli pelkästään liikunnallisuus ei kokonaan poista, mutta liikunnalla on mm. masennusta ja ahdistusta ehkäisevä vaikutus. Lisäksi tutkimusten mukaan liikunta toimii lääkkeenä erityisesti traumaperäiseen stressihäiriöön. Valitun liikuntamuodon merkitys on tutkimusten mukaan vähäinen ja tärkeintä on kun vain liikkuu.
Hansen havainnollistaa asiaa niin, että liikunta nostaa sykettä ja tällöin elimistö oppii, että sykkeen nousu ei ole vaarallista. Esimerkiksi paniikkikohtauksista kärsivän pitäisi tehdä sykettä kohottavaa liikuntaa, mutta aloittaa sykkeen nosto vähitellen.
Kun ihminen on hyvässä fyysisessä kunnossa, aivot tietävät, että ihminen pääsee juoksemaan karkuun tarvittaessa. Tämä rauhoittaa elimistön stressiä. Liikunnan aikana kortisolitasot hetkellisesti nousevat, mutta liikunnan jälkeen ne taas laskevat ja siksi liikunnan jälkeen tulee yleensä rauhallinen olo. Liikunta vahvistaa myös uskoa omiin kykyihin.
Hansen muistuttaa, että vakavasti uupuneille/masentuneille liikunta ei ole siinä hetkessä mahdollista. Heidän pitää ensin levätä.
Tämä on kohtaloni
Nykyään ajatellaan helposti, että ”tämä on kohtaloni.” Hansen puhuu kohtalonvaistosta.
Tiedetään, että tietyt geenit lisäävät riskiä sairastua erilaisiin sairauksiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö riskitekijöihin voisi vaikuttaa, kirjoittaa Hansen. Jos ihminen ei usko, että voisi parantua, hän ei myöskään pyri aktiivisesti tekemään asialle mitään. Kuin tilanne olisi kiveen hakattu kohtalo.
Hansen sanoo, että paras vastalääke on tieto. Miksi sitten voimme nykyään niin huonosti, vaikka kaikki on paremmin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa? Hansenin mukaan tämä johtuu siitä, että olemme unohtaneet, että olemme biologisia olentoja. Meidän tulisi ymmärtää biologiaamme paremmin, mutta samalla myös löytää merkityksellisiä syitä elää. Kun tietää vastauksen siihen miksi elää, löytää myös keinot siihen miten elää.
Lukusuositus 5/5.
Lisätietoa kirjasta täältä. Lisätietoa terapiapalveluistani täältä.
Poimintoja Johann Harin kirjasta Kadonnut keskittymiskyky (Bazar Kustannus)
Keskittyminen on nyky-yhteiskunnassamme hankalaa. Monet asiat heikentävät ihmisten keskittymiskykyä ja juuri tähän aiheeseen Johann Hari pureutuu kirjassaan Kadonnut keskittymiskyky.
Täytyy myöntää, että päätin ottaa tämän kirjan lukulistalleni, sillä olen huomannut, että muutaman viimeisen vuoden aikana keskittymiskykyni on selvästi heikentynyt. Tuntuu, että yhä helpommin ajatukseni lähtevät vaeltamaan juuri silloin kun pitäisi keskittyä johonkin olennaiseen, mutta samaa olen huomannut myös muissa lähipiirini ihmisissä. Huomaan, että osasyynä on kuvitelmani siitä, että pystyisin olemaan jotenkin yli-ihminen ja multitaskaamaan eli tekemään monia asioita samaan aikaan, mutta eihän se näin ole.
Hari kertoo, että kun ihminen keskeytetään, keskittyneen tilan palautuminen kestää tutkimusten mukaan keskimäärin 23 minuuttia. Päivittäiset keskeytykset eivät siis ole aivan yhdentekeviä, erityisesti jos niitä on useita päivän aikana. Ei siis ihme, jos aivot tuntuvat kuormittuneilta ja keskittyminen on vieläkin vaikeampaa. Aivoille parasta olisi, jos tekisimme vain yhtä asiaa kerrallaan (monotasking) ja pyrkisimme ns. flow-tilaan. Hari mainitsee, että olisi tärkeää löytää itselle tärkeitä asioita, jolloin huomion kiinnittäminen olisi helpompaa. Kuitenkin hän muistuttaa, että ei kannata tehdä mitään liian vaikeaa tai liian helppoa, sillä vain sopivan haastava tehtävä pitää flown yllä ja huomauttaa, että tutkimusten mukaan mitä enemmän flow-tilaa ihminen kokee, sitä paremmin hän voi.
Kohti positiivista päämäärää
Hari rohkaisee ajattelemaan positiivisesti. Hän myös kirjoittaa siitä miten stressi on myrkkyä keskittymyskyvyllemme. Stressille ei saisi antaa liikaa tilaa, sillä se on Harin mielestä vain tunnetila ja sarja ajatuksia. Stressi syntyy Harin mukaan sisältä eikä todellisuudessa lainkaan mistään ulkopuolisesta.
Jos puhelimesi ruudulle ilmestyy vähän väliä eri sovellusten ilmoituksia tai jos huomaat rullaavasi puhelimesi näyttöä jatkuvasti, aiheuttavat nämä toistuvia keskeytyksiä. Hari mainitseekin, että kun huomaa toimivansa näin, siitä on yhtä helppo päästä eroon muun muassa säätämällä sovellusten ilmoitusasetuksia tai asettamalla esimerkiksi aikarajan sovellusten käytölle.
Ongelmien juurisyyt
Jos huomaat keskittymiskykysi heikentyneen, on hyvä ehkä pysähtyä miettimään mitkä asiat keskeyttävät ja mitkä ovat ne niin sanotut juurisyyt heikentyneelle keskittymiskyvylle. Hari kirjoittaa, että on olemassa asioita joihin voimme yksilötasolla vaikuttaa enemmän ja sitten on asioita, joihin voimme vaikuttaa vähemmän.
Tässä muutamia poimintoja kirjasta:
Sosiaalinen media / sovellukset
Talous/raha
Ruokavalio
Saasteet
Biologisten tarpeiden tukahduttaminen
Kiireinen yhteiskuntamme
Koska kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisimme, tärkeintä olisi opetella rauhoittumaan. Rauhoittuminen on taito, jonka jokainen voi oppia missä iässä tahansa ja jonka myös vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen. Hari tosin mainitsee, että monet vanhemmat ovat itse liian ylikuormittuneita opettaakseen rauhoittumista lapsilleen, mutta heitä ei pitäisi syyttää tilanteesta. Tärkeintä on ehkä ymmärtää, että geenien merkitys keskittymiskyvyn kehittymiselle on tutkimusten valossa (mm. kaksostutkimukset) hyvin pieni, joten keskittymiskyky on todellakin opittavissa ja ympäristön vaikutus keskittymiskyvylle on suuri.
Kadonnut lapsuus
Hari kirjoittaa myös lapsuuden muutoksesta. Lapsuus ei ole enää samanlaista kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Lapsuus ei ole enää vapaata leikkiä ja myös koulu on muuttunut. Ennen lapset saivat leikkiä vapaasti ja nykyään ajatellaan, että ”vain huono äiti ei pidä lapsiaan silmällä koko ajan.”
Hari kirjoittaa siitä kuinka koulu on valitettavasti nykyään pitkälti kokeisiin valmistautumista. Leikki ja oppiminen ovat jääneet sivurooliin, ja aikuiset ohjelmoivat suurilta osin lasten päivät. Hari kuitenkin ylistää kirjassaan juuri suomalaista koulunkäyntiä, jossa varsinainen koulu alkaa vasta 7 vuoden ikäisenä ja sitä ennen lapset saavat oppia enemmän juuri leikin kautta.
Sisäinen motivaatio syntyy vapaudesta ja siitä, että saa tehdä itseään kiinnostavia asioita, kirjoittaa Hari. Hari pyytääkin pohtimaan mitä rakastit tehdä lapsena ja mitä kiellät nyt omilta lapsiltasi.
Pohdintoja ja poimintoja kirjasta Heränneet – Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin (Noora Mattila, Otava)
Noora Mattilan Heränneet – Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin on erinomainen teos, joka käsittelee ihmismieltä ja totuutta. Kirja on pääosin Mattilan ja hänen yhdysvaltalaisen rokotusvastaisen anoppinsa Susanin vuoropuhelua.
Kirjassa nousee esille totuusrelativismi eli se, että maailmassa ei olisi olemassa universaaleja totuuksia, vaan vaan totuus on aina suhteessa johonkin viitekehykseen, kuten kieleen tai kulttuuriin. Vaikka Mattila itse on selvästi rokotusmyönteinen, hän antaa silti Susanin kertoa omat mielipiteensä ja samalla pohtii myös omaa suhtautumistaan rokotuksiin. Mattilan ja Susanin keskustelut pyörivät vahvasti pandemian, plandemian, QAnonin ja faktantarkistusten ympärillä. Välillä kirjasta välittyy molempien turhautuminen, sillä yhteistä näkemystä ei synny, vaikka molemmat yrittävät ymmärtää toistensa perustelut. Mattila kirjoittaakin mielestäni osuvasti: ”Ihminen, joka puolustaa itseään, ei voi olla empaattinen.”
Netistä voit löytää vastauksen mihin tahansa kysymykseen. Oikean tiedon löytäminen vaatii taitoa ja kykyä käyttää nettiä oikein. Vaikka tieto on netissä, se ei välttämättä ole luotettavaa ja joskus luotettavan oloinen sivusto voi osoittautua huijaukseksi. Mattila lainaakin kirjassaan miestään Alexia: ”Ei kannata uskoa kaikkea mitä internetsissä sanotaan.”
