+358 45 7872 8840 highhopeshelsinki@gmail.com
Katse tähtiin, ei alas jalkoihin

Katse tähtiin, ei alas jalkoihin

Poimintoja Stephen Hawkingin teoksesta Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin (WSOY)

Teoreettisen fyysikon Stephen Hawkingin viimeiseksi jäänyt kirja kertoo nimensä mukaisesti lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin. Hän oli suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan ”parisuhdeterapeutti”. Hän oli kyselijä, joka kehotti katsomaan omien jalkojen sijasta tähtiin ja optimisti, joka ajatteli että aina on jotain mitä voi tehdä ja onnistua siinä. Kirjassa oli paljon asioita, jotka niin sanotusti menivät minulta ”yli hilseen”, mutta yritin silti pinnistellä ja saada kirjasta irti mahdollisimman paljon.

Häntä mietityttivät erityisesti elämän suuret kysymykset kuten ajan synty ja kuoleman todellinen luonne. Jos Einstein esitti meille vastauksia, Hawking esitti meille kysymyksiä, kuten:

  • Onko Jumala olemassa?
  • Kuinka kaikki alkoi?
  • Pystymmekö ennustamaan tulevaisuutta?
  • Mitä on mustan aukon sisällä?
  • Onko aikamatkustus mahdollista?
  • Miten muovaamme tulevaisuutta?
  • Selviydymmekö hengissä maapallolla?
  • Onko muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
  • Pitäisikö meidän asuttaa avaruus?
  • Päihittääkö tekoäly meidät?

Hän pohti paljon sitä miten kaikki voikaan ilmestyä tyhjästä. Hän ei uskonut Jumalaan vaan luonnon ja tieteen lakeihin. Hän uskoi, että avaruus ja energia syntyivät alkuräjähdyksestä, mutta silti häntä pohditutti miten kaikki voi ilmestyä tyhjästä ja spontaanisti. Silti hän ajatteli, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä, sillä ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa eikä tämän vuoksi luojaakaan ole voinut olla olemassa. Hän ei myöskään uskonut taivaaseen tai kuolemanjälkeiseen elämään. Silti hän ajatteli, että elämä jatkuu lapsiemme kautta, vaikka itse muutummekin tomuksi kuoleman jälkeen.

Aikaa ei siis ollut ennen maailmankaikkeuden syntyä, mutta hän uskoi että maailmankaikkeus ei ole ollut olemassa ikuisesti ja tähdet ovat syttyneet jostain syystä. Hän myös kirjoitti siitä, miten kaikki etääntyy jatkuvasti ja maailmankaikkeutemme laajenee koko ajan. Galaksit ovat olleet hyvin lähellä toisiaan 15 miljardia vuotta sitten, jolloin maailmankaikkeus oli pieni ja tiheä, ja johon on ollut koodattuna koko maailmankaikkeutemme. Hän myös ajatteli, että maailmankaikkeudellamme olisi noin 20 miljardia vuotta jäljellä, jonka jälkeen tähdet palavat loppuun, kaikki kylmenee ja loppuu. Hänen mukaansa myös toisia maailmankaikkeuksia voi olla, mutta emme pysty tutkimaan niitä.

Hawking kirjoitti kirjassaan myös siitä miten olemme uuden evoluution vaiheessa. Viimeisen kymmentuhannen vuoden aikana olemme olleet ulkoisen tiedonvaihdon vaiheessa, ja tieto lisääntyy eksponentiaalisesti koko ajan. Jos lukisi yhden kirjan päivässä, veisi vähintään 10000 vuotta lukea kaikki kansalliskirjaston kirjat ja sinä aikana olisi ehditty jo kirjoittaa valtava määrä uusia kirjoja.

Myös mustat aukot olivat Hawkingin erityinen kiinnostuksen kohde. Hän kuvaili mustaa aukkoa ”jäätyneeksi tähdeksi”, joka imee kaiken ympäriltään. Mustalla aukolla on reuna jota kutsutaan tapahtumahorisontiksi, jota hän vertasi, että se on ”kuin menisi putouksesta kanootilla – reunan ylityksen jälkeen paluuta ei ole.”
Mustan aukon sisällä on paljon informaatiota, joka on piilossa meiltä.

Hawking pohti myös aikamatkustamisen mahdollisuutta tieteen näkökulmasta. Hän jopa testasi asiaa niin, että lähetti kutsun aikamatkustamisesta kiinnostuneille ystävilleen vasta tilaisuuden jälkeen ja odotti jos joku olisi ilmaantunut paikalle siitä huolimatta. Hawkingin mukaan aika-avaruuden tulisi olla todella poimuttunut, jotta aikamatkailu olisi edes teoriassa mahdollista ja lisäksi pitäisi muodostua tunneli, jossa olisi madonreikä. Hän pohti myös sitä, että mikäli aikamatkustus olisi mahdollista, miksei kukaan ole käynyt tulevaisuudesta kertomassa meille aikamatkailusta mitään.

Kohoavat lämpötilat, ilmastonmuutos, sademetsien tuhoutuminen ja jäätiköiden sulaminen huolettivat Hawkingia paljon. Hän kirjoitti, että hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on mahdollista kunhan vain tehdään poliittisia päätöksiä ja nopeasti. Hänen mielestään suurin uhka ihmiskunnalle on edelleen ydinsota jos esimerkiksi terroristit saavat käyttöönsä näitä aseita, mutta ympäristökatastrofi (ilmaston muutos tai asteroidin törmäys) on selvästi heti seuraavana. Hawkingin ratkaisu tähän olisi, että ihmislajin tulisi keksiä pakenemisreitti pois maapallolta, sillä se on ainoa keino estää itsemme tuholta. Maailman väkiluku kasvaa kaiken aikaa ja pian meillä on se tilanne, että maapallolle jääminen on kuin jäisi autiolle saarelle eikä pyrkisi pois. Jos meiltä loppuu tila, voimme vain lähteä avaruuteen ja se vasta onkin arvaamaton paikka. Hänen mielestään uuden maailman löytäminen pitäisi olla pitkän tähtäimen strategia, mutta kuussa tulisi olla tukikohta jo 30 vuoden päästä. Lisäksi hän painottaa, että ilmastonmuutosta vastaan tulisi taistella samaan aikaan kun mietitään vaihtoehtoja asumiselle.

Hawkingia mietitytti myös tekoäly ja se, päihittääkö tekoäly meidät vai voiko se olla ihmiskunnan pelastus. Hänen mukaansa tietokoneet todennäköisesti ohittavat ihmisen älykkyydessä ja kehittyvät myös älykkyydessä ilman ihmisen apua. Meidän ihmisten pitäisi kuitenkin varmistaa, että tietokoneiden tavoitteet ovat samanlaiset kuin meillä ihmisillä ja että sitä voi kontrolloida. Tekoäly voisi tulevaisuudessa poistaa meiltä muun muassa sairauksia ja köyhyyttä.

Hawkingin ALS-sairaus vammautti hänet hyvin nuorena, mutta lääketieteen ja tekniikan ansiosta hän pystyi jatkamaan työskentelyä pidempään kuin kukaan olisi uskonut. Hänen mielensä oli vapaa vaikka ruumis oli rajallinen. Hän uskoi, että kaikilla elämänalueilla on mahdollisuus tehdä innovaatioita, sillä aina voi pyrkiä johonkin. Hän painotti tieteen opiskelun tärkeyttä siitäkin huolimatta, että kaikista ei tule tutkijoita. Hän uskoi, että päätyipä ihminen tekemään mitä tahansa, tiedettä kannattaa seurata. Hän sanoi, että maailma tulee muuttumaan valtavasti jo seuraavan 50 vuoden aikana, minkä aikana selvitämme monia asioita kuten miten maailmankaikkeus sai alkunsa. Hän myös mainitsi, että emme voi koskaan tietää missä seuraava tieteellinen löytö tehdään ja kuka sen tekee, joten hän rohkaisi etsimään ja innostumaan, olemaan uteliaita ja vapauttamaan mielikuvituksensa.

Nosta katse tähtii, ei alas jalkoihin.

Vahva lukusuositus 5/5.

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Poimintoja Johann Harin kirjasta Mielen yhteydet (Bazar)

Oletko tyytyväinen elämääsi? Onko sinulla yhteys omiin arvoihisi? Mitkä todelliset arvosi ovat?

Johann Hari kirjoittaa kirjassaan Mielen yhteydet (Lost Connections) sisäisistä ja ulkoisista motivaatiotekijöistä. Sisäiset motivaatiot ovat usein suhteellisen pysyviä läpi elämän ja jos ihminen elää pitkälti sisäisten motivaatioiden mukaan, elämä on huomattavasti miellyttävämpää. Tutkimusten mukaan ulkoiset motivaatiot eivät lisää edes toteutuessaan ihmisen tyytyväisyyttä kovinkaan pitkäksi aikaa. Siksi ihmisen tulisikin kysyä itseltään miksi hän tekee tiettyjä valintoja elämässään. Rakastatko pianonsoittoa vai soitatko jostain tietystä ”pakosta”? Tarvitsetko todella uuden iPhonen vanhan hyvin toimivan puhelimesi tilalle?

Hari kirjoittaa, että materialismi on sielun roskaruokaa. Hän mainitsee useaan kertaan miten materialismi ja ulkoinen motivoituminen ovat vahvasti yhteydessä masennukseen. Meille myös syötetään yhteiskunnan toimesta koko ajan ajatusta, että kuluttaminen tuo meille onnen. Hyvä kysymys onkin: teetkö jotain itseäsi varten vai tehdäksesi vaikutuksen muihin? Sisäiset arvot ovat hauraita ja vallalla oleva kulutuskulttuuri ohjaa meitä helposti väärille urille.

Hari kertoo kirjassaan myös avoimesti omasta useita vuosia kestäneistä pitkistä masennuskausista ja ottaa kantaa mielialalääkkeiden, erityisesti SSRI-lääkkeiden käyttöön. Hän kertoo, että on itsekin käyttänyt SSRI-lääkkeitä vuosien ajan ja jopa jossain vaiheessa uskonut vankasti, että ne ovat avain parempaan elämään. Nykyään hän kuitenkin kyseenalaistaa masennuslääkkeiden merkityksen masennuksen hoidossa ja viittaa useisiin tutkimuksiin, joiden peruusteella masennuslääkkeiden teho on rajallinen. Hari painottaa, että masennus ei ole serotoniiniarvoja heittelevä aivosairaus, vaan että masennus on normaali reaktio epänormaaliin tilaan. Aivoissa tapahtuu kyllä muutoksia, mutta kyse ei ole suorasta syy-seuraussuhteesta.

Hari kirjoittaa myös siitä miten nykyaikana korostetaan yksilöä ja ajatellaan, että ihminen voi auttaa vain itse itseään. Vallalla on vahvasti ajattelu, että ”kukaan muu ei voi auttaa sinua kuin sinä itse”. Harin mielestä ratkaisu ei kuitenkaan löydy käpertymällä itseen, vaan jos haluaa päästä masennuksestaan, tulisi kytkeä oma identiteetti muihin ja olla osa isompaa joukkoa. Hari rohkaiseekin luomaan yhteyden lähellä oleviin ihmisiin, sillä se pelastaa ihmisen yksinäisyydeltä ja auttaa ratkomaan ratkaisemattomat ongelmat yhdessä.

Kestävyyslaji nimeltä masennus (ja ahdistus)

Kestävyyslaji nimeltä masennus (ja ahdistus)

Kirjareferaatti kirjasta Syitä pysytellä hengissä (Matt Haig)

Matt Haig kertoo kirjassaan väkevän rehellisesti elämästään masennuksen, ahdistuksen, paniikkihäiriön ja itsemurha-ajatusten kanssa. Vaikka kirjassa käsitellään rankkaa aihetta, Haig konkretisoi hienosti sen, miten ajan kanssa, hitaasti mutta varmasti, masennuksesta voi selvitä.

Masennus saa helposti tuntemaan syyllisyyttä. Se hokee: ”Katso nyt itseäsi ja elämääsi.” Masennusta saattaa jopa pahentaa se, että elämässä on näennäisesti kaikki ihan hyvin, sillä kuilu sen välillä mitä ihminen tuntee ja mitä hänen odotetaan tuntevan, laajenee. Masentunut saattaa ajatella, että minullahan on kaikki mistä olen aina haaveillut, miksi en ole onnellinen?

Haig listaa kirjassaan tyypillisimmät masennuksen oireet:

  1. Uupumus ilman varsinaista syytä
  2. Huono itsetunto
  3. Psykomotorinen hidastuminen (liikkeiden ja puheen hitaus)
  4. Ruokahaluttomuus (vaikka ruokahalun lisääntyminenkin voi toisinaan olla masennuksen oire)
  5. Ärtyisyys
  6. Toistuva itkeminen
  7. Anhedonia (kyvyttömyyttä kokea nautintoa mistään)
  8. Äkillinen sulkeutuneisuus

Haig kirjoittaa, että entä jos olemmekin elämässä halunneet täysin vääriä asioita? Entä jos älypuhelimet, mukavat kylpyhuoneet ja uudenaikaiset huipputelevisiot ovatkin osa ongelmaa eivätkä osa ratkaisua? Ehkä masennus on reaktio elämään, jota emme täysin ymmärrä. Haig pohtii myös kirjassaan sitä, miten mielisairaus on sanana harhaanjohtava. Sana antaa ymmärtää, että mielen sairaudet oireilisivat vain kaulasta ylöspäin, mutta masennuksella ja ahdistuksella on myös lukuisia fyysisiä vaikutuksia. Hän listaa kirjassaan ahdistuneisuushäiriön psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haluan myös listata tähän.

Ahdistuneisuushäiriön psyykkisiä oireita ovat muun muassa:
Levottomuus
Pelon tunne
Jatkuva kireyden tunne
Keskittymisvaikeudet
Ärsyyntyneisyys
Kärsimättömyys
Huomion harhaantuminen

Ahdistuneisuushäiriön fyysisiä oireita ovat muun muassa:
Huimaus
Uneliaisuus ja väsymys
Pistely
Sydämentykytykset
Lihaskivut ja lihasjännitys
Suun kuivuminen
Liiallinen hikoilu
Hengästyneisyys
Vatsakivut
Pahoinvointi
Ripuli
Päänsärky
Liiallinen janontunne
Tiheävirtsaisuus
Kivuliaat kuukautiset tai niiden poisjääminen
Nukahtamisen vaikeudet tai unettomuus

Uskaltaisin olla samaa mieltä Haigin kanssa siitä, että rakkaus on ahdistuksen tehokkain tappaja. Haig kirjoittaa, että rakkaus on ulospäinsuuntautunut voima, joka tarjoaa reitin pois sisäisistä kauhuista, sillä ahdistus on sairaus joka upottaa meidät omiin painajaisiin. Haig haluaa myös muistuttaa meitä siitä, että mikään ei ole niin vapauttavaa kuin hyväksyä oma pienuutensa tässä maailmassa. Seitsemän miljardia ihmistä, täällä vaalean sinisen planeetan pinnalla.

”Vielä sinä tanssit, naurat ja rakastelet. Lähdet lenkille joen varteen ja käyt myöhäisyön keskusteluja ja naurat niin, että naamaan sattuu. Elämä odottaa sinua. Saatat olla jumissa tässä hetken aikaa, mutta maailma ei mene mihinkään. Koeta kestää jos vain voit. Elämä on aina sen arvoista.”

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus

Kirjareferaatti/kirja-arvostelu kirjasta Väkivallasta turvallisuuteen (Ahola & Ahola)

”Väkivalta on ongelma, ei ratkaisu.”

”Lähisuhdeväkivalta ei ole asianosaisten yksityisasia, siihen saa ja pitää puuttua.”

”Pahoinpitely yksityiselläkin paikalla on virallisen syytteen alainen rikos.”

Tapani Aholan ja hänen tyttärensä Maiju Aholan kirjoittama kirja pistää hiljaiseksi, sillä se käsittelee arkaa ja usein niin vaiettua aihetta kuin lähisuhdeväkivalta. Kirja sisältää työkaluja lähisuhdeväkivallasta kärsivien kanssa työskentelyyn. Aholat painottavat kirjassaan, että lähisuhdeväkivaltakeskustelussa tulee aina olla kaksi päätavoitetta: tehdystä väkivallanteosta on aina kannettava vastuu ja on huolehdittava turvallisuuden palauttamisesta ja säilymisestä. Kirjassa esitellään myös Aholan ja Hirvihuhdan kehittelemät vastuun portaat, joita ovat myöntäminen, ymmärtäminen, anteeksipyyntö, sovittaminen, lupaaminen ja vastuuntunto. Nämä portaat ovat hyvä työkalu eritoten kun työskennellään tekijän kanssa.

Väkivallan kohteen on usein pelon ja häpeän takia vaikea ottaa asia puheeksi. Siksi meidän kaikkien on tehtävä selväksi, että väkivallan käyttäminen on aina väärin. Turvapaikan löytyminen väkivaltaa pelkäävälle tai sen kohteeksi joutuneelle on ensisijaisen tärkeää, sillä jo pelkästään väkivallalla uhkailu on väkivaltaa. Kaikkein tärkeintä on siis saada väkivallan uhka tai jo alkanut väkivaltakierre katkaistua mahdollisimman pian, sillä väkivalta ei yleensä lopu itsestään vaan jopa pahenee ajan kanssa. Turvallisuuden palauttaminen on tässä avainasemassa ja kirjassa pohditaankin asioita, joita kohde (uhri) voi tehdä, joita tekijä voi tehdä ja mitä ympäristö eli lähiomaiset ja ystävät voivat tehdä. Aholat mainitsevat, että jokaisesta perheestä löytyy voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ovat perheen turvallisuutta rakentavia tekijöitä.

Miksi lähisuhdeväkivaltaa sitten on yhä niin paljon? Kirjassa mainitaan, että väkivaltaa lähisuhteessa on käyttävät ihmiset eivät usein itse ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse eivätkä aina tiedä, että kyseessä on rikos. Moni ei myöskään tule ajatelleeksi, miten paljon kielteisiä seuraamuksia väkivallasta on. On myös tärkeää huomata, että väkivaltainen ihminen ei ole ehkä koskaan oppinut toimimaan ristiriitatilanteissa väkivallattomasti, joten siitä poisoppiminen vaatisi uusien taitojen omaksumista uuden asenteen ja arvojen lisäksi. Vanhemmat toimivat valitettavan usein esimerkkinä ja jos lapset näkevät, että ongelmia ratkotaan väkivallan avulla, lapsi saattaa oppia että väkivalta on keino selvittää ristiriitatilanteita. Jokainen on kuitenkin (onneksi) yksilö ja kirjassakin painotetaan, että on hyvä muistaa, että valtaosa väkivaltaisessa perheessä kasvaneistä, ei aikuisena ole väkivaltaisia.

”Tärkeää on huomata, että kunnollisen sovituksen tulee vaatia tekijältä riittävästi vaivannäköä ja vääryyden kohteeksi joutunut henkilö pääsee määrittämään sitä, mikä on oikeudenmukainen ja riittävä sovitus ja hyvitys suhteessa koettuun vääryyteen.” (Ahola&Ahola, 2016). Haluan kuitenkin hieman kyseenalaistaa tätä kirjan kohtaa, sillä minun on vaikea nähdä miten jo tehdyt kauheudet voisi mitenkään hyvittää uhreille muuten kuin ajan kanssa? Jos toista ihmistä ”vaaditaan” hyvittämään tekonsa, onko se silloin aitoa ja vilpitöntä? Tuottaako se halutun lopputuloksen? Sama pätee mielestäni anteeksipyyntöön. Näkisin, että ainoastaan jos anteeksipyytäjä vilpittömästi haluaa yrittää hyvittää tekojaan, silloin voisi kysyä uhreilta sopisiko heille tällainen hyvittely. Myös sen lupaaminen, että ei koskaan tekisi samaa vääryyttä uudelleen, sitä ei mielestäni voi uskottavasti vannoa toisille. Sen päätöksen voi tehdä vain jokainen itsessään ja tulevaisuus sitten näyttää muille, onko tekijä lupauksensa arvoinen. Mitkään sanat, hyvittelyt, vakuuttelut ja sopimukset eivät auta jos näyttö on toista. Luottamus palautuu vain ajan kanssa, eikä sitä prosessia voi mielestäni nopeuttaa.

Uskaltaako väkivaltaiseen parisuhteeseen sitten jäädä? Uskaltaako edes siinä tapauksessa, että puoliso sitoutuu terapiaan, myöntää tekonsa ja pyrkii sovittelemaan? Mitä jos hän alkoholistin tapaan jossain vaiheessa ”retkahtaakin” takaisin väkivaltaisuuteen? Onko järkevää riskeerata omaa ja läheistensä turvallisuutta, vaikka väkivallan tekijä lupaisi ja yrittäisi hyvitellä miten tahansa? Summa summarum, valinnoissa on aina syytä punnita, mitkä toimenpiteet ovat turvallisia kaikkien osapuolien kannalta. Vastuun ottaminen väkivaltaisuudesta ja tehdystä väärin teosta on kuitenkin kanssa ihmisille merkki myönteisestä muutoksesta kohti turvallisuuden palauttamista.

Kirjassa painotetaan useasti sitä, että turvallisuus pitää asettaa tavoitteeksi. Riittävä turvallisuuden taso on kuitenkin subjektiivinen kokemus ja täysin riskitöntä ja turvallista elämää ei pysty kukaan saavuttamaan. Tärkeintä on kuitenkin saada riittävä turvallisuuden taso, valmiutta toimia uhkaavissa tilanteissa ja oppia hakemaan apua ajoissa.

Väkivalta jättää ihmiseen syvät arvet. Vaikka väkivalta olisi loppunut, sen vaikutukset jatkuvat usein pitkään ja uhri voi kärsiä pitkään peloista ja turvattomuudesta. Onneksi kaikesta huolimatta, elämässä on myös paljon hyvää. Ja toivoa, sitä on aina.

Mikäli huomaat, että joku läheisesi kokee tai saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa, jo yksikin kysymys voi pelastaa: ”Olen huolissani sinusta. Miten toivoisit minun auttavan sinua?”

Ystäväni Ongelma

Ystäväni Ongelma

Kirjareferaatti kirjasta Ongelmista ratkaisuihin – Lyhytterapian perusteet (Ahola & Furman)

”If you change the name you change the game.”

”Ongelman ratkaisemisesta tulevan kunnian pitäisi olla suurempi kuin ongelman tuottama häpeä.”

”Jokaisessa ongelmassa on hopeareunus.”

Vaikka Ben Furmanin ja Tapani Aholan kirja sisältää myös ripauksen lyhytterapian historiaa, kirja pureutuu nimensäkin mukaisesti erityisesti ongelmien ratkomiseen. Kirja sisältää monipuolisia esimerkkitapauksia, joista on apua terapeuttisessa työskentelyssä. Kirja on hyvin konkreettinen ja sisältää esimerkkien yhteydessä myös erinomaisia pohdintoja.

Jos jossakin laitteessa on vika, yleensä ensimmäisenä täytyy selvittää mistä se johtuu, jotta vika voidaan korjata. Inhimillisen ongelman kohdalla logiikka ei toimi aivan samalla tavalla. Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta ongelmien syihin pureutuva lähestymistapa on haastava, jopa haitallinen, sillä inhimilliset ongelmat eivät ole useinkaan yhtä suoraviivaisia kuin esimerkiksi teknisten vempeleiden ongelmat. Ihmiset myös yrittävät ratkaista ongelmiaan usein väärällä tavalla, jolloin ratkaisuyritykset voivat jopa pahentaa ongelmia. Esimerkiksi joku saattaa turruttaa oloaan alkoholilla, toinen kenties välttelemällä asiaa ja niin edelleen. Terapeutin tehtävänä onkin auttaa asiakkaita löytämään parempia ratkaisukeinoja, mutta tärkeintä on tiedostaa, että ratkaisun avaimet löytyvät lopulta aina asiakkaalta itseltään.

Ratkaisukeskeinen ilmapiiri on avainasemassa toiveikkuuden lisäämisessä, sillä ratkaisukeskeisessä terapiassa keskitytään rohkaisemaan ihmisiä muutokseen ja pienin askelin kohti parempaa. On tärkeää muistaa, että ongelmat eivät tuota ihmisille pelkkää kärsimystä vaan ne opettavat myös elämää ja auttavat ratkomaan muita ongelmia. Terapeutin liian ongelmakeskeinen lähestymiskulma on myös siitä haasteellinen, että koko terapiaistunnosta voi tulla liian ongelmakeskeinen ja ongelmat tuntuvat vain kasaantuvan. Kuten Ahola ja Furman kertovat, ei ole tarkoituksenmukaista, että asiakas tulee yhden ongelman kanssa ja lähtiessään kantaa selkä vääränä kasseja, jotka ovat täynnä erilaisia ongelmia. Jos ongelmia kuitenkin on useampia, niin kuin usein onkin, voi ja kannattaa nähdä ne mahdollisuuksien mukaan itsenäisinä ja toisistaan riippumattomina. Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta on, että ihmisellä voi olla jalkasieni, päänsärky ja hammasmätä ilman, että näillä vaivoilla on välttämättä mitään tekemistä keskenään. Toinen esimerkki on, että ihmisellä voi olla hankaluuksia ihmissuhteissa, paniikkikohtauksia ja traumaattisia lapsuudenkokemuksia ilman, että näilläkään on mitään tekemistä toistensa kanssa. Tässä ehkä kirjan tärkein opetus: Ei pidä lähteä siitä olettamuksesta, että kahden ongelman välillä olisi jokin syy-yhteys. Kaikkia ongelmia ei myöskään tulisi yrittää ratkoa kerralla, sillä jo yhdenkin ongelman onnistunut ratkominen lisää ihmisen luottamusta ja madaltaa kynnystä ratkoa muitakin ongelmia.

Nykyään suorastaan rakastetaan erilaisia diagnooseja. Se on tietenkin ymmärrettävääkin ja useassa tapauksessa niistä on paljon hyötyä. Kirjassa on kuitenkin tähän aiheeseen liittyvä äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen huomio. Lapsille, jotka ovat levottomia, sopeutumattomia ja kypsymättömiä, annetaan usein diagnoosiksi AD-HD. Tämän diagnoosin vaarana on, että uskotaan että lapsen ongelma johtuu viasta hänen aivoissaan ja tuolloin luovutaan helposti toivosta ja tehokkaiden ratkaisujen etsimisestä.

Ei ole samantekevää millaisia ongelmia olemme kohdanneet. Ei ole samantekevää millainen menneisyytemme on. Mutta se miten näemme menneisyytemme ja miten asennoidumme ongelmiimme, vaikuttaa siihen, miten näemme tulevaisuutemme ja päinvastoin. Myönteiset tulevaisuuden näkymät herättävät toivoa, mutta joskus on tilanne, että asiakas ei näe mitään myönteistä eikä toivoa missään. Tuolloin viimeistään on hetki kaivella menneisyyttä, kysyä aiemmista elämässä tapahtuneista onnistumisista ja hyvistä hetkistä.

Kaikesta voi selvitä ja kaikesta kannattaa puhua. Ihan totta. Vaikeudet ja hankaluudet voi nähdä ystävinämme, sillä niistä on apua myös muiden ongelmien ratkaisemisessa. Tähän loppuun haluankin poimia kirjasta tärkeän opetuksen: ”Kun ongelmat nähdään ystävinä, opettajina tai kasvun paikkoina, häpeä korvautuu kunnialla ja ongelmien ratkaiseminen luovalla tavalla yhdessä muiden ihmisten kanssa tulee mahdolliseksi.”