kesä 21, 2021
Kirjareferaatti kirjasta Reteaming-valmennus (Ahola & Furman)
”Miten toivoisit asioiden olevan tulevaisuudessa?”
”Mitä pitäisi tapahtua, jotta unelma voisi toteutua?”
”Millä tavalla koko työyhteisö hyötyisi siitä, että tavoite onnistutaan saavuttamaan?”
”Mitkä ovat jokaisen työyhteisön jäsenen omat voimavarat?”
Reteaming tarkoittaa nimensä mukaisesti uudelleentiimiytymistä eli uuden yhteisen sävelen löytämistä. Reteaming on yksilöiden ja yhteisöjen ratkaisukeskeinen kehittämismenetelmä, mutta ennen kaikkea oppi, jonka tärkeimpänä tehtävänä on tukea ja auttaa ihmisiä voittamaan ongelmia, asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan myönteisiä muutoksia. Reteaming- ryhmän jäsenet pohtivat yhdessä mitä pitäisi muuttaa tai saavuttaa sekä sitä miten kyseiset muutokset voidaan saada aikaiseksi yhteisvoimin.
Unelmista tavoitteiksi
Reteaming- menetelmä sisältää kaksitoista vaihetta, ja menetelmä alkaa unelmien ja haaveiden kuvaamisesta, jonka jälkeen asetetetaan selkeät tavoitteet ja pohditaan ratkaisukeskeisestä näkökulmasta muun muassa sitä mitä hyötyä tavoitteen saavuttamisesta on meille itsellemme ja muille. Tavoitteen määrittely tai sen saavuttaminen ei ole aina helppoa ja siksi on hyvä todeta, että tavoitteen saavuttaminen voi olla haastavaa eikä muutosprosessi ole useinkaan helppo ja nopea. Hyvästä tulevaisuudesta keskusteleminen luo kuitenkin pohjaa tavoitteiden asettamiselle. Tavoitteen ei tarvitse olla heti täydellinen, sillä tavoite kirkastuu prosessin aikana. Jos tavoitteen määrittely tuntuu täysin mahdottomalta, voi yrittää vastata seuraavaan kysymykseen: ”Onko olemassa jotakin mitä haluaisit oppia, muuttaa tai saavuttaa?”.
Kun tavoite on saatu määriteltyä ja Reteaming- valmennus on lähtenyt käyntiin, voi joskus käydä niin, että edistystä ei suurista odotuksista huolimatta tapahdu. Työryhmä saattaa miettiä ovatko valitut toimenpiteet olleet oikeita, tarvitaanko kenties lisää resursseja tai jotain muuta? On hyvä muistaa, että edistyksen askeleita seuraa usein myös askeleita taaksepäin ja nekin kuuluvat luonnollisena osana muutosprosessiin. Reteaming- menetelmän ehkä tärkein kysymys onkin: ”Mitkä tekijät puhuvat sen puolesta, että saatatte esteistä huolimatta onnistua saavuttamaan tämän tavoitteen?”. On myös hyvä tiedostaa, että jos valmennettavaa huolestuttaa jokin akuutti ongelma, tuolloin tavoitelähtöinen työtapa ei välttämättä tunnu oikealta, jolloin tavoitteiden asettamisen sijasta käsitellään ensin varsinaista ongelmaa. Kirjassa kerrotaan, että oli ongelma mikä tahansa, sen sisälle kätkeytyy muutostoive, sillä ongelmat ja tavoitteet ovat ”saman kolikon eri puolia.” Esimerkiksi jos ongelmana on heikko itsetunto, vastaava tavoite voisi olla itseensä uskominen tai itseluottamuksen vahvistaminen.
Monikäyttöinen Reteaming
Reteaming- menetelmää voi hyödyntää monissa erilaisissa yhteyksissä kuten esimerkiksi esimiestaitojen kehittämisessä, työuupumuksen hoidossa ja kipu- ja mielenterveyspotilaiden kuntoutuksessa. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikäli organisaatiossa on tapahtunut hiljattain rakennemuutoksia, kannattaa aloittaa henkilöstön kuuntelemisesta eikä lähteä heti kartoittamaan unelmia, sillä se voitaisiin kokea loukkaavana. Kirjassa mainitaan Myrskyn jälkeen- malli, jossa kokemukset otetaan vastaan, niistä selviydytään ja niiden voima saadaan ohjattua osaksi jälleenrakennustyötä. Kuten kirjassa hauskasti ilmaistaan, vaihdetaan ”blamestorming” ”brainstormingiin”. Reteaming- valmennuksen aikana on myös hyvä havainnoida minkälaisia reaktioita muutosprosessi on aiheuttanut, esimerkiksi millaisia kehon reaktioita tai tunnereaktioita ryhmän jäsenet ovat huomanneet ja millaisia vaikutuksia prosessilla on ollut ajatuksiin, toimintaan sekä käyttäytymiseen.
Aseta itse omat tavoitteesi
Ahola ja Furman kirjoittavat myös erittäin tärkeästä asiasta, eli tilanteesta jossa tavoitteen asettaja on joku muu kuin me itse. Esimerkiksi joku saattaa sanoa: ”Sinun pitäisi lopettaa tupakanpoltto”. Tällainen tavoite on ontto, sillä se ei tunnu aidosti kiinnostavalta. On vaikea sitoutua jonkin toisen ihmisen asettamaan tavoitteeseen. Kirjassa on myös toinen hyvä esimerkki asiasta vähän toisesta kulmasta. Jos ihminen menee lääkäriin ja lääkäri sanoo: ”Haluat siis lopettaa tupakanpolton. No mitä aiot tehdä asialle?”. Joskus lääkärin suora kysymys rohkaisee potilasta muutokseen, mutta vaarana on, että potilas kokee lääkärin moittivan häntä. Kyseessä on nujertava kysymys, joka tarkoittaa hyvää, mutta voi aiheuttaa vahinkoa.
Oli muutostoive lopulta mikä tahansa, on hyvä lähteä pienin askelin kohti tavoitetta. Olisi myös hyvä jos muutosprosessin aikana olisi joku, joka voisi tukea, kannustaa, ja luoda uskoa ja luottamusta tavoitteen saavuttamiseksi. Kun tavoitteeseen vihdoin päästään, on äärimmäisen tärkeää muistaa onnistumisen juhlistaminen. Projektin päättäminen on olennainen osa prosessia, sillä se on hetki, jolloin juhlistetaan onnistumista sekä kiitetään työryhmää ja kannustajia. Hyvä sinä, hyvä te! Kiitos.
Huom! Mikäli kiinnostuit Reteamingista joko itsellesi tai organisaatiollesi, löydät yhteystietoni täältä.
huhti 5, 2021
Paha päivä ei jatku ikuisesti. Kirjallisuusraportti kirjasta Pieni Askel (Yvonne Dolan)
”When life is hard, you have to change.” – Change, Blind Melon
”Stay with me, let’s just breathe” – Just Breathe, Pearl Jam
Selvitä kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi ja alat voida paremmin.
Näin kirjoittaa psykoterapeutti Yvonne Dolan, jonka teos Pieni Askel sisältää paljon erinomaisia konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia kaikille, jotka ovat kokeneet elämässään jotain traumaattista tai jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten auttamiseksi.
Dolan kirjoittaa siitä kuinka traumaattisen kokemuksen jälkeen ihminen on aluksi uhri. Siihen liittyy yleensä voimakkaita tunteita kuten surua ja vihaa. Uhrivaihe on tärkeä eikä voimakkaita tunteita kannata pelästyä tai torjua, sillä silloin ihminen ymmärtää joutuneensa uhriksi. Uhrin viittaa ei kuitenkaan kannata kantaa liian pitkään, sillä jos näkee itsensä jatkuvasti vain uhrina, se johtaa lopulta avuttomuuden ja epätoivon tunteisiin ja passiivisuuteen.
Uhrista selviytyjäksi
Uhrivaiheen jälkeen ihmisestä tulee selviytyjä, jolla on on palautunut kyky toimia tuottavasti jokapäiväisessä elämässä. Moni trauman kokenut pitää itseään selviytyjänä, mutta Dolan varoittaa jäämästä selviytyjävaiheeseen loppuelämäksi. Hän rohkaisee suuntaamaan kohti Autenttista Itseä, joka on vaihe, jossa ihminen alkaa elää. Silloin ihminen ei elä enää vain suhteessa pahoihin asioihin, joista hän selvisi, vaan suhteessa nykyhetkeen ja tulevaisuuden toiveisiin. Tämä jos mikä on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa ongelmien ja elämän eteen tuomien haasteiden ei anneta määritellä ihmistä kokonaan vaan etsitään niitä pieniä askelia, joilla päästään lopulta nauttimaan elämästä täysillä.
On äärimmäisen tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja sitä kautta oppia myös lohduttamaan itse itseään. Kun selvität kuka olet riippumatta kaikista ihmissuhteistasi, alat voida paremmin. Dolan mainitsee kirjassaan myös erinomaisen pointin: Jos kärsit kyvyttömyydestä rakastaa ja arvostaa itseäsi, olet yhtä kyvytön täysin rakastamaan toista ihmistä.
Dolan kirjoittaa siitä miten eriytyminen on asteittainen kehitysprosessi, joka voi olla hyvinkin koko elämän mittainen prosessi. Kuitenkin mitä eriytyneimpiä meistä tulee, sitä paremmin kykenemme ”pysymään kasassa” elämän haasteiden edessä, ja käsittelemään sekä lopulta voittamaan sen väistämättömän ahdistuksen, joka liittyy stressaaviin elämän tapahtumiin.
Alakulo kuuluu välillä elämään
Ei ole varmaankaan olemassa ketään aikuista, joka ei olisi elämänsä aikana koskaan kokenut emotionaalisesti synkkää jaksoa. Dolan kirjoittaakin, että toivottomuuden ajoittainen kokeminen ei ole merkki epäonnistumisesta ja että alakulo kuuluu elämään silloin tällöin. Ne pitää vain nähdä ohimenevinä eikä pysyvinä tiloina ja ne menevät usein vähitellen ohi kun jatkaa jokapäiväistä elämää.
Dolan nostaa kirjassaan esille yksinkertaisen, mutta niin tärkeän asian: itsestään huolehtimisen. Listaan tähän muutamia Dolanin mainitsemia hyviä keinoja:
- Syö kunnon ateria
- Lepää vähän
- Ota kylpy (on vain harvoja ongelmia jotka eivät tule paremmiksi kuuman kylvyn ja hyvien yöunien avulla)
- Pidä tauko
- Harrasta liikuntaa
- Mene hierontaan
- Käy lääkärin tutkimuksessa
Muista että mikään, olkoonpa se paha päivä tai yö tai järkyttävä tapahtuma, ei jatku ikuisesti. Muutos on väistämätön ja ennemmin tai myöhemmin tämäkin hetki menee ohitse.
Lisätietoja Dolanin kirjasta täällä.
Lisää terapiapalveluistani löydät täältä.
tammi 13, 2021
Kirjallisuusraportti kirjasta Perhosia vatsassa (Ben Furman)
”Joka neljäs ihminen kärsii jossain elämänsä vaiheessa ahdistushäiriöstä.”
Pelko. Mitä se tarkoittaa? Psykiatri ja psykoterapeutti Ben Furmanin mukaan pelot voidaan jakaa viiteen ryhmään; spesifeihin pelkoihin, sosiaalisten tilanteiden pelkoihin, paniikkikohtauksiin, pakko-oireisiin ja muihin ahdistushäiriöihin. Furmanin kirja Perhosia vatsassa ei ole pelkästään informatiivinen teos pelosta ja ahdistuksesta, vaan erinomainen opas erilaisten ahdistushäiriöiden eli pelkohäiriöiden hoitoon.
Maailma on pelottava ja vaarallinen paikka, mutta suurin osa meistä oppii elämään näiden pelkojen kanssa jo lapsena. Furman kirjoittaa, että pelko on aivoihin koodattu ominaisuus, joka suojelee ihmistä vaaroilta. Ahdistushäiriöisen ihmisen aivot ovat tavallista herkemmät pelolle ja varoittavat tilanteissa, joissa todellista vaaraa ei ole tai se on ylimitoitettu. Ahdistushäiriöitä hoidetaan usein lääkkeillä, mutta samalla ihmisiä tulisi opettaa hallitsemaan omaa ahdistustaan. Furman kuvaileekin lääkitystä kainalosauvoiksi, jotka eivät varsinaisesti paranna, mutta vähentävät ahdistusta sen verran, että ihminen pystyy työstämään omia pelkojaan paremmin.
Pelosta voi päästä eroon
Yleisesti ottaen ihmiset eivät ole kovinkaan motivoituneita pääsemään peloistaan ellei sille ole todella pakottavaa tarvetta. Peloista pääseminen vaatii harjoittelua, esimerkiksi mielikuvaharjoittelua, missä kauhukuvat korvataan hiljalleen neutraaleilla tai positiivisilla mielikuvilla. On hyvä tiedostaa, ettei pelko poistu pakottamalla vaan opettamalla. Pakottaminen voi jopa pahentaa pelkoa. Siksi esimerkiksi uimista pelkäävää ei kannata pakottaa heti ”syvään päähän” vaan altistetaan ja totutellaan veteen pikku hiljaa. Erilaiset kognitiiviset menetelmät toimivat erittäin hyvin pelon käsittelyssä.
Moni sosiaalisten tilanteiden peloista eli ”kahvikuppineuroosista” kärsivä pelkää ehkä eniten sitä, että muut ihmiset huomaavat pelon. Furman kuvaa sitä munaamisen peloksi. Monesti jo puhuminen ja huumori auttavat pelon käsittelyssä, mutta Furman kirjoittaa myös paradoksaalisesta intentiosta, missä pelko tuotetaan keinotekoisesti, jolloin pelko hiljalleen vähenee.
Valheellinen vaaran tunne
Paniikkihäiriö on perinnöllinen ominaisuus aivojen tavoissa reagoida vaaraan. Paniikkihäiriöstä kärsivän aivojen hälytysjärjestelmä ei toimi oikein ja aivot ilmoittavat vaarasta vaikka sitä ei todellisuudessa ole. Kuten muidenkin pelkojen osalta, myös paniikkihäiriöstä paraneminen vaatii pelon kohtaamista, ei pakenemista ja tietoinen harjoittelu on avainasemassa. Paniikkihäiriöisen on myös ymmärrettävä, että paniikkikohtauksen aiheuttamat tuntemukset ovat vaarattomia – ihminen ei siis ole sekoamassa tai kuolemassa paniikkikohtaukseen. Tyypillisiä oireita ovat mm. korkea syke, lisälyönnit, puutuminen, pyörtyminen ja niin edelleen.
Mikä sitten auttaisi paniikkihäiriöön? Tärkeintä on löytää itselleen sopivimmat keinot, mutta listaan tähän muutamia kirjasta poimimiani konsteja:
- Anna paniikkikohtaukselle joku nimi, ehkä jopa vähän humoristinen.
- Kirjaa kohtaukset paperille, esimerkiksi päiväkirjaan.
- Opettele tuottamaan paniikkikohtaus tahdonalaisesti.
- Tee mielikuvaharjoittelua. Muuta mielikuvia, muuta tarinaa. (Jos vaikeaa, aloita vaikka ajattelemalla ensin jotain mukavia asioita)
- Hengitä korostuneen rauhallisesti ja tunnustele maata jalkojesi alla.
- Opettele myös erilaisia pikarentoutumiskeinoja, esimerkiksi erilaisia hengitystekniikoita (hyviä lajeja ovat muun muassa jooga, meditaatio, Taiji ja NLP).
Pakkoajatukset ja pakko-oireet
Ihmisillä on myös usein erilaisia pakko-oireita, jotka ovat joko pakkoajatuksia (obsessiot) tai pakkotoimintoja (kompulsiot). Ne sisältävät huolia, tekoja ja rituaaleja, joilla pyritään pois ahdistuksesta. Tyypillisiä pakko-oireita ovat tarkistamispakko, pesemispakko, järjestelypakko, toistamispakko ja keräilemispakko. Näiden pakkotoimintojen takana ihminen todellisuudessa yrittää vapautua pelostaan suorittamalla jotain tiettyä toimintoa. Furman painottaa kirjassaan, että pakko-oireiselle ei kannata sanoa että huoli on turha, sillä se todennäköisesti vain vahvistaa pakko-oiretta. Kirjassa kuitenkin mainitaan erinomainen kognitiivinen hui-hai-harjoitus, jonka tehtävänä on opettaa pakko-oireinen huomaamaan absurdi tilanne. Esimerkiksi pakko-oireiselle voi sanoa, että ”jos et nyt koputa kolme kertaa pöytää, koirasi jää auton alle ja kuolee”. Tällöin pakko-oireinen saattaa sanoa: ”Eikä jää! Älä höpsi! Hui hai!”.
On olemassa myös muita ahdistushäiriöitä, joista Furman kertoo kirjan loppupuolella. Niitä ovat yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, traumaperäinen stressireaktio (PTSD), sairauden pelko (hypokondria), dysmorfofobia (jonkin ruumiinosan häpeäminen) ja aiheeton mustasukkaisuus. Lopuksi hän mainitsee myös kirjoittamisjumin eli niin sanotun ”writer’s blockin”. Kyky karistaa mielensisäiset huolet, olivatpa ne millaisia tahansa, on taito jonka voi oppia missä vaiheessa elämää tahansa. Koskaan ei ole liian myöhäistä vapautua pelon rajoittavista kahleista.
Ps. Mielenkiintoinen fakta on, että suurempi pelko voittaa aina pienemmän pelon.
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
