loka 29, 2023
Poimintoja ja pohdintoja Emilia Kujalan kirjasta Suorittajan mieli (Otava, 2021)
Suorittaja. Oletko allerginen keskinkertaisuudelle? Pelkäätkö laumaan hukkumista? Haluatko olla aina reipas ja parempi versio itsestäsi, olla täydellinen?
Emilia Kujalan kirjassa pääosassa on ylikontrolloiva ja lahjakas suorittajatyyppi. Jokainen suorittaja, joka lukee tämän kirjan, tuntee varmasti piston sydämessään. Aivan kuten minäkin. Myönnettäköön, että olen aina olut tietyllä tapaa suorittaja, ja kun itseäni analysoin, se kumpuaa minulla hyväksytyksi tulemisen tarpeesta.
Suorittajaa saatetaan ihailla, koska on yleisesti ihailtavaa jos ihmisellä on hyvä itsekontrolli ja hän osaa aina säädellä tunteitaan ja elämäänsä. Harva kuitenkaan tietää, että suorittaja on vankilassa – suorittamisen vankilassa. Kujala kirjoittaa, että tyypillinen suorittaja on sellainen, jonka on aina saatava tehtyä kaikki päivän työt ennen kuin hän voi kaatua sohvalle. Tyypillinen suorittaja on myös usein kiltti, tunnollinen ja ahkera, joka ahdistuu keskeneräisyydestä. Suorittaja on lähes poikkeuksetta ylikontrolloiva ja hän on mestari kiinnittämään huomionsa mahdollisiin uhkakuviin.
Suorittajatyyppiä
Psykoterapeutti Kujala myöntää olevansa itsekin suorittajatyyppi, joten hän puhuu myös kokemuksesta. Kujala mainitsee, että suorittaja pelkää pohjimmiltaan hallinnan menettämistä. Jatkuva kontrollointi, yliajattelu ja suorittaminen luo hieman valheellistakin turvallisuuden tunnetta, sillä elämää ei voi kukaan koskaan täysin hallita. Epävarmuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja sattumalla on isompi rooli elämässämme, kirjoittaa Kujala.
Ahdistaa
Vaikka ulkopuolisen silmin suorittaja saattaa näyttää lähes täydelliseltä ihmiseltä, harva tietää, että suorittaja on usein kova ahdistumaan ja murehtimaan asioita. Murehtiminen on ahdistuksen polttoaine, kirjoittaa Kujala, eikä voisi paremmin asiaa kiteyttää.
Pelko saa ylikontrolliin taipuvaisen takertumisen vieläkin lujemmin kontrolliin, mikä taas johtaa Kujalan mukaan ongelmien voimistumiseen. Sen voi huomata esimerkiksi siitä, että elimistö menee ylivireystilaan ja sympaattinen hermosto käy ylikierroksilla. Yritämme hoitaa monta asiaa yhtä aikaa, keho alkaa usein viestiä monin eri tavoin, esimerkiksi syke hakkaa, on lihassärkyjä ja vatsavaivoja. Kujala sanoo, että pysähtyminen on vaikeinta silloin kun sitä eniten tarvitsisi.
Ensiaputaidot ahdistukseen
Kujala listaa kirjassaan erinomaisia keinoja ahdistuksen ensiavuksi. Listaan tähän alle muutamat hyvät neuvot:
- Ota aikalisä
- Poista itsesi tilanteesta, jossa koet ahdistusta
- Soita ystävälle tai lähde ulos
- Etsi ympäristöstä punaisia asioita
- Aktivoi parasympaattinen hermosto: pese kasvot kylmällä vedellä, käy kylmässä suihkussa/avannossa, pidennä uloshengitystä, liiku intensiivisesti (esim. kyykkää tai juokse)
Mielen pikavipit
Ihmismieli on sellainen, että se yrittää etsiä nopeaa helpotusta pahaan oloon. Kujala kutsuu näitä keinoja pikavipeiksi. Mitä ahdistavampaa on, sitä enemmän tekee mieli tarttua pikavippiin. Esimerkkejä tällaisista pikavipeistä ovat some, pelaaminen, työ, päihteet, urheilu ja itsensä vahingoittaminen. Pikavipeissä on Kujalan mukaan kuitenkin se huono puoli, että aivojen palkkiojärjestelmä aiheuttaa helposti psyykkisen velkakierteen, josta on vaikea rimpuilla ulos.
Niukan tunneilmaisun mestarit
Suorittajat ovat usein mestareita peittelemään todellisia tunteitaan. He vaikuttavat hillityiltä ja harkitsevilta, jättäen usein paljon sanomatta. Suorittajalle tulee usein tunne, ettei oikein kuulu joukkoon. Kujalan tekstiä lukiessa tulee ajatus, että vahva kontrolli estää aidon yhteyden muodostumisen toisiin ihmisiin, sillä suorittaja ei halua mokata ja aito yhteys toisiin vaatisi sen, että pystyy olemaan myös haavoittuva ja epätäydellinen. Kujala korostaa, että virheitä ei pidä pelätä ja rohkaisee tutkimaan sellaista itsessään, jota ei haluaisi kohdata. Kujala myös mainitsee, että kaikkea vastuuta ei tarvitse kantaa omilla harteillaan ja että liiallinen itsekontrolli uuvuttaa.
Kujala kysyy erinomaisen kysymyksen: kuka olisit, ellet suorittaisi? Kun esittelemme itsemme toisille, kerromme nimemme ja usein myös ammattimme tai tittelimme. Miten kuvailisit itseäsi jos et saisi kertoa mitä teet työksesi? Mistä asioista nautit aidosti ja mitä elämältäsi haluat?
Mieleenpainuvimmat hetket ovat usein niitä, joissa hellitämme kontrollista, muistuttaa Kujala.
Arvosana: 4,5/5
Lisätietoa teoksesta löydät täältä.
Lisätietoa terapiapalveluistani löydät täältä.
elo 20, 2021
”Väkivalta on ongelma, ei ratkaisu.”
”Lähisuhdeväkivalta ei ole asianosaisten yksityisasia, siihen saa ja pitää puuttua.”
”Pahoinpitely yksityiselläkin paikalla on virallisen syytteen alainen rikos.”
Kirjareferaatti/kirja-arvostelu kirjasta Väkivallasta turvallisuuteen (Ahola & Ahola)
Tapani Aholan ja hänen tyttärensä Maiju Aholan kirjoittama kirja pistää hiljaiseksi, sillä se käsittelee arkaa ja usein niin vaiettua aihetta kuin lähisuhdeväkivalta. Kirja sisältää työkaluja lähisuhdeväkivallasta kärsivien kanssa työskentelyyn. Aholat painottavat kirjassaan, että lähisuhdeväkivaltakeskustelussa tulee aina olla kaksi päätavoitetta: tehdystä väkivallanteosta on aina kannettava vastuu ja on huolehdittava turvallisuuden palauttamisesta ja säilymisestä. Kirjassa esitellään myös Aholan ja Hirvihuhdan kehittelemät vastuun portaat, joita ovat myöntäminen, ymmärtäminen, anteeksipyyntö, sovittaminen, lupaaminen ja vastuuntunto. Nämä portaat ovat hyvä työkalu eritoten kun työskennellään tekijän kanssa.
Pelko ja häpeä
Väkivallan kohteen on usein pelon ja häpeän takia vaikea ottaa asia puheeksi. Siksi meidän kaikkien on tehtävä selväksi, että väkivallan käyttäminen on aina väärin. Turvapaikan löytyminen väkivaltaa pelkäävälle tai sen kohteeksi joutuneelle on ensisijaisen tärkeää, sillä jo pelkästään väkivallalla uhkailu on väkivaltaa. Kaikkein tärkeintä on siis saada väkivallan uhka tai jo alkanut väkivaltakierre katkaistua mahdollisimman pian, sillä väkivalta ei yleensä lopu itsestään vaan jopa pahenee ajan kanssa. Turvallisuuden palauttaminen on tässä avainasemassa ja kirjassa pohditaankin asioita, joita kohde (uhri) voi tehdä, joita tekijä voi tehdä ja mitä ympäristö eli lähiomaiset ja ystävät voivat tehdä. Aholat mainitsevat, että jokaisesta perheestä löytyy voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ovat perheen turvallisuutta rakentavia tekijöitä.
Väkivallan kielteiset seuraukset
Miksi lähisuhdeväkivaltaa sitten on yhä niin paljon? Kirjassa mainitaan, että väkivaltaa lähisuhteessa on käyttävät ihmiset eivät usein itse ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse eivätkä aina tiedä, että kyseessä on rikos. Moni ei myöskään tule ajatelleeksi, miten paljon kielteisiä seuraamuksia väkivallasta on. On myös tärkeää huomata, että väkivaltainen ihminen ei ole ehkä koskaan oppinut toimimaan ristiriitatilanteissa väkivallattomasti, joten siitä poisoppiminen vaatisi uusien taitojen omaksumista uuden asenteen ja arvojen lisäksi. Vanhemmat toimivat valitettavan usein esimerkkinä ja jos lapset näkevät, että ongelmia ratkotaan väkivallan avulla, lapsi saattaa oppia että väkivalta on keino selvittää ristiriitatilanteita. Jokainen on kuitenkin (onneksi) yksilö ja kirjassakin painotetaan, että on hyvä muistaa, että valtaosa väkivaltaisessa perheessä kasvaneistä, ei aikuisena ole väkivaltaisia.
Miten luottamus voisi palautua?
”Tärkeää on huomata, että kunnollisen sovituksen tulee vaatia tekijältä riittävästi vaivannäköä ja vääryyden kohteeksi joutunut henkilö pääsee määrittämään sitä, mikä on oikeudenmukainen ja riittävä sovitus ja hyvitys suhteessa koettuun vääryyteen.” (Ahola&Ahola, 2016). Haluan kuitenkin hieman kyseenalaistaa tätä kirjan kohtaa, sillä minun on vaikea nähdä miten jo tehdyt kauheudet voisi mitenkään hyvittää uhreille muuten kuin ajan kanssa? Jos toista ihmistä ”vaaditaan” hyvittämään tekonsa, onko se silloin aitoa ja vilpitöntä? Tuottaako se halutun lopputuloksen? Sama pätee mielestäni anteeksipyyntöön. Näkisin, että ainoastaan jos anteeksipyytäjä vilpittömästi haluaa yrittää hyvittää tekojaan, silloin voisi kysyä uhreilta sopisiko heille tällainen hyvittely. Myös sen lupaaminen, että ei koskaan tekisi samaa vääryyttä uudelleen, sitä ei mielestäni voi uskottavasti vannoa toisille. Sen päätöksen voi tehdä vain jokainen itsessään ja tulevaisuus sitten näyttää muille, onko tekijä lupauksensa arvoinen. Mitkään sanat, hyvittelyt, vakuuttelut ja sopimukset eivät auta jos näyttö on toista. Luottamus palautuu vain ajan kanssa, eikä sitä prosessia voi mielestäni nopeuttaa.
Turvallisuuden palauttaminen on prio 1
Uskaltaako väkivaltaiseen parisuhteeseen sitten jäädä? Uskaltaako edes siinä tapauksessa, että puoliso sitoutuu terapiaan, myöntää tekonsa ja pyrkii sovittelemaan? Mitä jos hän alkoholistin tapaan jossain vaiheessa ”retkahtaakin” takaisin väkivaltaisuuteen? Onko järkevää riskeerata omaa ja läheistensä turvallisuutta, vaikka väkivallan tekijä lupaisi ja yrittäisi hyvitellä miten tahansa? Summa summarum, valinnoissa on aina syytä punnita, mitkä toimenpiteet ovat turvallisia kaikkien osapuolien kannalta. Vastuun ottaminen väkivaltaisuudesta ja tehdystä väärin teosta on kuitenkin kanssa ihmisille merkki myönteisestä muutoksesta kohti turvallisuuden palauttamista.
Kirjassa painotetaan useasti sitä, että turvallisuus pitää asettaa tavoitteeksi. Riittävä turvallisuuden taso on kuitenkin subjektiivinen kokemus ja täysin riskitöntä ja turvallista elämää ei pysty kukaan saavuttamaan. Tärkeintä on kuitenkin saada riittävä turvallisuuden taso, valmiutta toimia uhkaavissa tilanteissa ja oppia hakemaan apua ajoissa.
Väkivalta jättää ihmiseen syvät arvet. Vaikka väkivalta olisi loppunut, sen vaikutukset jatkuvat usein pitkään ja uhri voi kärsiä pitkään peloista ja turvattomuudesta. Onneksi kaikesta huolimatta, elämässä on myös paljon hyvää. Ja toivoa, sitä on aina.
Mikäli huomaat, että joku läheisesi kokee tai saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa, jo yksikin kysymys voi pelastaa: ”Olen huolissani sinusta. Miten toivoisit minun auttavan sinua?”
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.
huhti 5, 2020
Häpeä
Referaatti kirjasta Nainen ja häpeä (Elina Reenkola, Minerva 2014)
***
”Naisen pitäisi olla tietynlainen, jotta hän ei olisi hävettävä. Jotta hän olisi kelvollinen.”
”Kaikkivoipaisuus voi olla kaipauksemme, mutta epätäydellisyys ja riittämättömyys ovat kohtalomme – niinpä myös häpeä.”
”Jos vihastun, olenko muiden silmissä naurettava, kirkuva hysteerikko, rääkyvä lapsi, kauhea ämmä tai ruma nainen?”
***
Häpeä on hyvin inhimillinen tunne. Häpeää voi kokea hyvin monista eri syistä ja lähtökohdista. Häpeä syntyy kun ihminen paljastaa sisimpiä halujaan ja kokee, että ei ole rakastettu tai kelpaa omana itsenään. Häpeä syntyy myös traumaattisista kokemuksista.
Elina Reenkola kirjoittaa, että olisi tärkeää että jo lapsuudessa ihminen tulisi nähdyksi omana itsenään ja että hän kelpaisi sellaisena kuin on, erillisenä. Lapsi tarvitsee vanhempien ihailevaa ja kannustavaa katsetta voidakseen kasvaa aikuiseksi, joka tuntee mielihyvää itsestään. On äärimmäisen tärkeää, että lapsi tulee rakastetuksi omana itsenään, avuttomana ja riippuvaisena, osaamattomana ja kömpelönä, ei pelkästään vahvana ja osaavana.
Kirjassa käsitellään häpeää hyvin monista eri näkökulmista, eikä pelkästään naisten kokemasta häpeästä vaikka kirjan nimestä voisi niin päätellä. Kirjassa on voimakkaasti läsnä psykoanalyyttinen näkökulma ja tästä syystä kirjassa on paljon viittauksia Freudiin. Kirjassa on myös paljon erilaisia tarinoita elokuvista, romaaneista ja jopa kreikan mytologiasta, jotka nivoutuvat häpeäteeman ympärille. Vaikka Elinan kirja olikin aika ajoin hieman raskas luettava, kirjassa oli silti paljon tärkeää asiaa.
Häpeä on universaalia
Ihminen ei haluaisi olla epätäydellinen, se on varmasti hyvin universaalia vaikka varmasti kulttuurisia eroja on paljon. Ihmiset pyrkivät täydellisyyteen monilla eri tavoilla kuten erilaisilla yleisesti arvostetuilla suorituksilla. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, ja siksi häpeä on tavallista.
Elina kirjoittaa kirjassaan siitä miten häpeää on kahta laatua: hyvänlaatuista ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen häpeä on yleensä lievää ja sillä on suojeleva voima, sillä se saa ihmisen huomioimaan toisia ihmisiä ja huolehtimaan heistä. Pahanlaatuinen häpeä taas on vahvaa ja tuhoavaa. Se voi lamaannuttaa ja tuottaa ihmiselle paljon kärsimystä ja erilaisia psyykkisiä oireita.
Häpeän eri muodot
Naisten ja miesten kokemassa häpeässä on tiettyjä eroavaisuuksia, vaikka hieman vieroksun sukupuolten välistä jaottelua. Kirjassa kerrotaan, että naisen häpeä heijastaa usein yhteiskunnan käsityksiä naisen huonommuudesta ja miehisestä ylivertaisuudesta (Irene Matthis). Nainen saattaa myös kokea, ettei ole haluttava vaan ruma ja vastenmielinen. Muiden kehut ja ihailu eivät horjuta tätä uskomusta. Kauneus on tärkeää erityisesti naisille eikä se tarkoita vain ulkonäköä vaan kokemusta siitä, että on haluttu ja rakastettu. Edelleen ajatellaan myös, että hillittömyys ja kontrollin menetys olisi naiselle jotenkin noloa ja hävettävää. Naisen vihanilmaisua ei myöskään katsota hyvällä ja siksi naisen voi olla vaikea ilmaista vihaansa. Miehelle taas ei hyväksytä heikkoutta, sillä miehen pitäisi olla muka aina vahva ja pärjäävä. Aseman menetys tai yrityksen konkurssi ovat tyypillisiä voimakkaan häpeän aiheita miehelle ja pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa itsemurhaan.
Kirjassa mainitaan, että nainen voi pyrkiä olemaan täydellisen viehättävä ja seksuaalisesti puoleensavetävä, mutta jos hän ei yllä näihin tavoitteisiin, häpeä viriää. Se voi aiheuttaa syvää epätoivoa, sillä on tärkeää saada olla oma itsensä. Ihminen voi kuitenkin hävetä halujaan ja tästä syystä seksistä puhuttaessa on yleensä helpompi puhua suorituksista kuin kertoa omista tuntemuksistaan tai ongelmistaan. Elina kirjoittaa, että kiihotus, himo ja orgasmiin heittäytyminen herättävät monille häpeää ja pelkoja hallinnan menettämisestä. Ihminen saattaa hävetä mm. hallitsemattomia ilmeitään, alastomuutta, hajuja ja orgasmin puutetta. Miehillä esimerkiksi genitaalien koko, erektion kesto ja potenssi saattavat aiheuttaa häpeää.
Mitä häpeävä ihminen sitten tekee? Hän saattaa reagoida hyvinkin eri tavoin. Hän saattaa kärsiä piilossa, yrittää toimia häpeästä huolimatta, kieltää häpeänsä tai kääntää sen toisen häpäisyksi. Ilmenee häpeä missä muodossa tahansa, terapiassa häpeää ei tarvitse hävetä. Elina kirjoittaa mielestäni erinomaisesti siitä, miten terapeutti on ammattikehtaaja. Terapeutti kehtaa kuulla ja puhua hävettävistä asioista ja piilotetuista negatiivisista tunteista.
Häpeä estää ihmistä olemasta oman elämänsä päähenkilö, joten ethän anna häpeän tehdä sitä sinulle?
Lisätietoja kirjasta täällä.
Lisätietoja terapiapalveluistani löydät täältä.